Lukutaito

Haettu sivu:
Lukutaito ja kirjallisuus

Liite 1/04 Rajakatse -maailman pelinjohtajan opukseen II vuodelta 1998
-Huhtikuu 2004
-Tekijät: Sami Mäntylä, Petri Pohjanmies, Juha Pere



Lukutaito ja kirjallisuus ja näiden esiintyminen Mahtivuoren ja Nohvatovin valtakunnissa


Kuten yleensäkin useimmissa maatalouspohjaisissa valtakunnissa, myös Nohvatovin ja Mahtivuoren valtakunnissa lukutaitoisuus on keskittynyt pienehkölle osalle koko väestöstä. Lukutaitoisten osuus on tosin suurempi kuin esim. todellisen maailmamme Euroopan keskiaikaisissa maatalousyhteiskunnissa, mutta lukutaitoisia on silti vain vähemmistö, vain noin kahdeksasosa kaikista alueen ihmisistä. Lukutaitoisuus ei jakaudu tasaisesti väestön kesken, vaan suurelta osin keskittyy tiettyihin yhteiskuntaryhmiin.

Talonpoikien, muiden maalaisten ja myös kaupunkien työväen keskuudessa lukeminen on taitona varsin harvinainen ja vain noin yksi kahdestakymmenestä maalaisesta osaa lukea ja kirjoittaa. Myös sotilaitten parissa lukutaito on verraten harvinainen, sen sijaan aliupseerien ja upseerien parissa lukutaito on paljon yleisempää, vaikka kaikki heistäkään ei osaa lukea. Niin talonpoikien kuin sotilaidenkin keskuudessa on toki joitakin harvoja lukutaitoisia henkilöitä, jotka syystäkin saattavat rehvastella taidoillaan, ja joiden puoleen muut maalaiset saattavat tarvittaessa kääntyä.

Yleisohjeena voidaan silti yleistäen sanoa, että jos joku henkilö kuuluu "rahvaaseen" tai tavalliseen kansaan, ei tämä osaa lukea, jos sen sijaan henkilö kuuluu "parempaan väkeen" eli varakkaampiin yhteiskuntaryhmiin, on henkilön lukutaitoisuus paljon todennäköisempää. Rahvaan keskuudessa ei olekaan erityistä kiinnostusta lukutaitoa kohtaan, sillä lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen on hyvin työlästä ja aikaaviepää, ja rahvas on tottunut tulemaan toimeen hyvin ilmankin lukutaitoa. Rahvaan haluttomuuteen opetella lukutaitoa vaikuttaa myös se, ettei heillä ole mitään luettavaa, mihin taitoaan soveltaa. Papistoilla, killoilla kuten myöskään hallintoviranomaisilla ei ole ollut erityistä pyrkimystä kansan sivistämiseksi lukutaidon kautta, vaan esimerkiksi uskonnollinen opetus, valistus ja julistus on tapahtunut enimmäkseen suullisessa muodossa. Näin ollen rahvas on varsin lukutaidotonta, eikä tuota taitoa heiltä edellytetäkään. Jos rahvaaseen kuuluva henkilö sattumoisin osaa kuitenkin lukea, on tämä taito monesti opittu temppelissä joko varta vasten oppia hakemalla, tai sitten temppelin palveluksessa vietetyn ajan oheistuote.

Aatelis- ja muissa mahtisuvuissa lukutaito on huomattavasti yleisempää kuin muun kansan parissa, sillä lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen kuuluu osaksi nuorten kasvatusta ja koulutusta, heidän "sivistämistään". Samankaltainen tilanne on myös kauppiaitten ja käsityöläisperheitten keskuudessa, sillä myös näissä vanhemmat opettavat jälkeläisilleen luku- ja kirjoitustaitoa, tosin sivistämisen sijasta huomattavasti käytännöllisemmistä syistä. Kaupungeissa toimii myös pieniä alkeiskouluja, jotka on suunnattu kauppiaitten ja käsityöläisten lapsille. Näissä kouluissa opetetaan lapsille tiettyjä kaupankäyntiin liittyviä perustaitoja, kuten lukemista, kirjoittamista ja laskemista. (Aatelissukujen lapsille vastaavanlaisia kouluja ei ole, sillä suvut huolehtivat itse kotiopettajiensa avulla jälkikasvunsa kasvattamisesta.) Kauppiaitten keskuudessa luku- ja kirjoitustaito onkin hyvin yleinen, sen sijaan käsityöläisten parissa luku- ja kirjoitustaito ei ole samassa määrin edellytys oman ammatin sujumiselle ja näin lukutaito onkin heidän keskuudessaan hieman harvinaisempi taito kuin kauppiaiden parissa.

Valtakuntien hallinto pohjautuu osittain suusanallisiin, osittain kirjallisiin ohjeisiin ja määräyksiin. Monet vakiintuneet ohjeet, määräykset, käskyt, lait ja sopimukset ovat silti useimmiten kirjallisia ja toimiva hallinto tarvitseekin kanslioita sekä runsaasti kirjureita ja kuriireja. Hallinnon parissa työskentelevät ihmiset ovatkin suurimmaksi osaksi lukutaitoisia, tavallisia työmiehiä kuten mm. piikoja, renkejä ja ajureita lukuunottamatta.

Maallisen vallan hallinnollisten elinten lisäksi lukutaitoisuuden keskittymiä ovat oppineitten omat tyyssijat eli jalokivikillat sekä papistojen temppelit. Näissä paikoissa ollaan runsaasti tekemisissä kirjallisten tekstien kanssa ja tätä kautta kaikki kiltojen varsinaisista jäsenistä ja temppelien papeista osaavat tiettävästi lukea ja kirjoittaa. Samoin kuin maallisen hallinnonkin palveluksessa, myös killoissa ja temppeleissä työskentelee sellaisiakin palvelijoita, kuten piikoja ja työmiehiä, joista kaikki eivät osaa lukea tai kirjoittaa, mutta yleisesti ottaen myös palveluskunta on temppeleissä ja jalokivikilloissa tavallista rahvasta oppineempaa.

Merkittävän luku- ja kirjoitustaitoisten ryhmänsä muodostavat siis erilaiset kirjurit, kuriirit ja viestinviejät, jotka ovat saaneet oppinsa varsin vaihtelevin tavoin. Suuri osa on saanut oppinsa joko temppelissä tai jalokivikillassa, osa on myös kauppiaitten ja muiden lukutaitoisten opettamia (usein myös näiden sukulaisia.) Myös "itseoppineita" on jonkin verran, tällöinkin tosin opettajana on toiminut joku lukutaidon jo entuudestaan hallinnut henkilö. Suurin osa kirjureista työskentelee hallinnon, temppelien, kiltojen tai kauppiaitten palveluksessa, mutta on myös jonkin verran itsenäisiä ammatinharjoittajia, joiden puoleen tekstin luetuttamista tai kirjoituttamista tarvitseva luku- tai kirjoitustaidoton henkilö voi kääntyä.

Luku- ja kirjoitustaidon myötä kirjallisia tekstejä, kuten kirjeitä, liikkuu varsin usein lukutaitoisten välillä. Suuri osa uutisista ja tapahtumista sekä arkielämään liittyvistä asioista välitetään silti eteenpäin suullisesti. Myös kirjallisia viestejä toki liikkuu varakkaitten ja muidenkin lukutaitoisten henkilöiden välillä sekä kiltojen ja muiden hallinnollisten organisaatioiden toimesta. Hallinnollisten ja muiden organisaatioiden omien kirjurien ja kuriirien ohella valtakunnissa toimii vapaita ja itsenäisiä kuriireja, jotka tarjoavat viestienkuljetuspalveluitaan halukkaille sopivaa maksua vastaan. Toisinaan kirjeitä välittävät paikasta toiseen myös satunnaiset kulkijat ja matkamiehet, jotka nyt vain sattuvat olemaan matkalla samaan suuntaan kuin minne viestikin on menossa. Tällaisten matkamiesten matkassa viestien lähettäminen on kuitenkin aika lailla epävarmempaa kuin luotettaviksi osoittautuneiden kuriirien puoleen kääntyminen. Mitään järjestäytynyttä postilaitosta ei valtakunnissa siis ole, sen sijaan hallinnollisissa organisaatioissa tiedonkulku on verraten vakiintunutta ja organisoitua, eli hallinnolla, aatelissuvuilla, killoilla ja papistoilla on omat kuriirinsa.

Suuri osa kirjoitustaidon tuotoksista on erilaisia kirjallisia dokumentteja, mm. viestejä, kirjeitä, julistuksia, sopimuksia, velkakirjoja, testamentteja ja kirjanpitoasiakirjoja, eli kirjat ovat vain yksi osa-alue kaikkien kirjallisten tekstien joukossa. Teosmaisuutensa ja käsitteellisen selkeytensä vuoksi kirjat on kuitenkin oma selvä ja varsin merkittävä osa-alueensa, jota tarkastellaan seuraavaksi.

Kirjapainotaitoa ei Mahtivuoren ja Nohvatovin valtakunnissa esiinny, mistä johtuen kirjojen valmistus ja kopiointi tapahtuu käsityönä. Kirjoista suurin osa valmistetaan killoissa tai temppeleissä, jonkin verran syntyy myös itsenäisten käsityöläisten toimesta. Uusia kirjoja kirjoitetaan harvakseltaan, joten suurin osa kirjojen valmistuksesta on vanhojen kirjojen uudelleenkopioimista. Kopioinnin hitauden ja vaivalloisuuden myötä kirjojen kappalemäärät pysyvät varsin pieninä, jolloin myös kirjojen hinnat nousevat kohtalaisen korkeiksi. Myös hallinnon piirissä syntyy ajoittain kirjoja, kun julistuskokoelmia ja lakeja kootaan kirjan muotoon. Toisinaan kirjoja kopioidaan killoissa ja temppeleissä myös siten, että suurempi joukko kirjurioppilaita kirjaa tekstiä suoraan opettajan puheesta. Tällöin kirjoista syntyy helpommin useampiakin kopiokappaleita varsin edullisesti, tosin tällaisissa kirjoitusharjoituksissa syntyneiden kirjojen laatu niin materiaalien kuin kirjoitusasunkaan suhteen ei aina ole likimainkaan paras mahdollinen.

Kirjoissa ja muissa kirjoitustarpeissa käytetty paperi valmistetaan kangasmassasta eli lumpuista, ja paperin ja kirjojen laatu vaihteleekin jonkin verran käytetyn materiaalin mukaan. Paperi on usein ajan saatossa usein kellastunut, mutta tämä ei varsinaisesti kirjan arvoa pudota. Myös nahkaa, tuohta ja joitakin muitakin materiaaleja käytetään toisinaan kirjoitusalustana, mutta vähäisemmässä määrin. Tiedetään mm., että paperin puuttuessa kirjoitusalustana on käytetty mm. tuohia ja puulevyjä. Yleisempänä tapana onkin toisinaan laatia alustavat muistiinpanot halvemmalle alustalle, ja lopullinen puhdasversio kirjoitetaan hintavalle paperille.

Kirjojen koko ja ulkonäkö vaihtelee suuresti, mutta useimmissa kirjoissa on nahkaiset tai puiset kannet. Koska kirjat ovat kaikkea muuta kuin massatavaraa, myös niiden ulkoasuun ja koristeluun kiinnitetään toisinaan huomiota. Käsinkopioinnin lisäksi on kehitetty yksinkertaisia puupainannan muotoja, joilla mm. piirroskuvia, symboleja ja muita kuvioita onnistutaan painamaan paperimateriaalille. Kirjoista arvokkaimmat ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaisen näköisiä ja kirjojen sivuilla saattaa olla hienoja koristeluja ja värikuviointia. Tiedetään myös, että joidenkin kirjojen kansissa on käytetty jopa arvometalleja ja jalokiviupotuksia, mutta tällaiset kirjat ovat hyvin harvinaisia ja arvokkaita. Kirjojen valmistaminen on aikaavievää puuhaa ja kirjojensitojat ja kuvittajat ovat varsin arvostettuja käsityöläisiä. Osa näistä työskentelee kiltojen ja temppelien sisällä, osa kiltojen ulkopuolella.

Kirjojen valmistamisen hankaluuden ja aikaavievyyden vuoksi kirjojen hinnat ovat varsin korkeita ja kirjoja ei ole maailmassa kovin valtavasti. Kirjojen rajoittunut ja satunnainen liikkuvuus ja kirjojen valmistamisen työläys ei kuitenkaan tarkoita, että kirjoja olisi olemassa kovin vähän. Kirjoja on olemassa kohtalainen määrä, ainakin satoja nimikkeitä ja niiden aiheet ja sisältö on verraten vaihtelevaista. Papiston, jalokivikiltojen ja muiden oppineitten omien kirjojen lisäksi on olemassa useita viihteellisiä, varsin kevyitä romaaneja, joista osa on luokiteltu sisältönsä puolesta ns. ritari- tai seikkailuromaaneiksi. Tällaisen ajanvietekirjallisuuden lisäksi löytyy myös uskonnollista sekä opillista kirjallisuutta. Kirjojen nimikkeitten kappalemäärät ovat verraten pieniä ja yksittäisen kirjan kappalemäärä voi jäädä Nohvatovin ja Mahtivuoren valtakunnissa muutamaan kymmeneen kirjaan tai vähempäänkin. Harvinaisimmista kirjoista ei ole olemassa kuin muutama kappale eri puolilla maailmaa, ja saattaa olla kirjoja, joita olisi olemassa yksi ainoakin kappale. Tällaiset kirjat ovat kirjojen varakkaiden keräilijöiden parissa todellisia aarteita, joista saatetaan olla valmiita maksamaan suunnattomiakin summia. Kirjojen hinnat vaihtelevat suuresti muutaman kymmenen kuparirahan ja useamman sadan kuparirahan välillä, ja arvokkaimpien ja harvinaisempien teosten arvo nousee useisiin tuhansiin kuparirahoihin. Koska kirjat ovat verraten kalliita ja harvinaisia, keskittyvät kirjat pitkälti oppineempien tai varakkaampien yhteiskuntaryhmien käsiin. Vakiintunutta kirjojenvälitysjärjestelmää ei ole, eikä varsinaisia kirjakauppoja tai kaikille avoimia kirjastoja ei valtakunnissa esiinny. Sen sijaan jalokivikilloilla, papistoilla, aatelissuvuilla ja joillakin varakkailla yksityishenkilöillä on omat kirjastonsa ja kirjakokoelmansa, jonne täysin ulkopuoliset eivät pääse. Jonkin verran kirjoja liikkuu silti myös vapailla markkinoilla, mm. kulkukauppiaitten mukana ja aina joskus saattaa rahvaankin keskuuteen kirjoja ajautua, vaikka harvinaista tämä onkin. Tiedetään, että on olemassa jonkin verran itsenäisiä ja killoista riippumattomia kirjanvälittäjiä ja kirjojen kaupustelijoita, jotka toimittavat ja välittävät kirjoja myös ulkopuolisille. Lukutaitoiset käsityöläiset, sotilaat ja talonpojat saattavatkin ylpeillä haltuunsa saamallaan kirjalla, jahka sellainen on heidän omaisuudekseen kulkeutunut. Kirjojen omistusta ei sinänsä ole rajoitettu, joten tällaista rehvastelua esiintyy.

Papistojen tärkeimmät ja vanhimmat uskonnolliset kirjoitukset ja jalokivikiltojen sekä papistojen erityiset loitsu- ja salakirjoitukset on kirjoitettu eri kielellä kuin mitä kansa puhuu. Kyseistä kieltä ei enää kukaan puhu äidinkielenään ja se elää vain näissä kirjoituksissa ja niitä käyttävien ihmisten mielissä. Tämän muinaisen kielen eri osa-alueita kuvataan toisinaan väreillä sininen, vihreä, punainen, harmaa, musta ja valkoinen. Näistä eri elementeistä käytetään myös nimikkeitä vesi, maa, tuli, ilma, kuolema ja elämä. Pappien ja taikureiden käyttämien loitsujen keskeiset rakenteet on kirjoitettu tällä muinaisella kielellä. Jo pelkästään tämän vuoksi ei loitsukirjoitusten sisältöä voi kukaan kieltä tuntematon täysin ymmärtää.



Kaikista Nohvatovin ja Mahtivuoren valtakunnissa esiintyvistä kirjoista on määritelty hyvin pieni osa, ja kirjoja on alla esiintyvien lisäksi olemassa siis hyvin paljon muitakin. Allaolevat on mainittu, jotta kirjojen parissa aikaa viettävät hahmot voisivat halutessaan viitata edes joihinkin ennalta määriteltyihin kirjoihin. Kirjalistaa tullaan tarvittaessa täydentämään sitä mukaa, kun niitä peleissä tai pelien taustamateriaalissa mainitaan. Maininta yleinen tarkoittaa sitä, että teoksen on hyvät mahdollisuudet löytää tavallisten varakkaiden ihmisten kirjakokoelmista, harvinainen tarkoittaa sitä, että teosta esiintyy harvoin niissäkään. Yleiseksi luokiteltuja kirjojakaan ei toisin sanoen löydy kuin erikoistapauksissa talonpoikien tai muun rahvaan hallusta.


-Erkki Reuska: Killat ja maksut
(Eräänlainen perusteos alkaville kauppiaille, juuri julkaistu (vuonna 464), ei levinne kovin yleiseksi.)

-Erkki Reuska: Kaupanteon taito
(Kuten edellämainittukin, käsittelee kaupankäynnin saloja.)

-Kaupanteon torit
(Luettelon tapainen suuntaa antava lista tuotteista ja tavaroista, minne myydä ja paljonko jostakin tavarasta voi saada. Ulkoasultaan vaatimaton ja ohut läpyskä, mutta monille kauppialle tarpeellinen. Sisältö voi hieman vaihdella siitä riippuen, mistä killasta kirjan ostaa. Melko yleinen vihkonen.)

-Miekan takominen ja karkaisu
(Miekkojen ja muiden aseiden valmistusta käsittelevä opaskirja. Kirjan on kirjoittanut Deinosanin killan palveluksessa toiminut seppä Eemil vuonna 454. Kirja on melko harvinainen nuoresta iästään huolimatta, eikä ole laajalle levinnyt.

-Hevonkasvatus: teoria ja käytäntö
(Opas hevosten kasvattajille. Ei kovin yleinen.)

-Meret ja satamat, laatinut Eemeli Wallen
(Jokaiselle laivurille suunnattu peruskirja, sisältää tietoa monesta satamasta. Monta yksityiskohtaista karttaa rannikoitten pahimmista karikoista. Aika tuore kirja ja ei siten vielä niin kovin yleinen.)

-Wemeli: Satamat ja huorat
(Taatusti jokaisen kapteenin ja ehkä monen kauppiaankin himoitsema teos. Aika tuore kirja ja taatusti monien vihat keräävä opus. Tämä kirja saattaa olla jo yleisempi kuin kukaan uskaltaa pelätäkään. Sisältää kuulemma aika tarkkoja sepustuksia kuten, mistä löytää naisseuraa pitkien reissujen päätteeksi, ja kuinka välttyä pahoilta taudeilta. Kirjan omistamista ei ainakaan vielä ole ehditty kieltää.)

-Einar ja Mirena: Kasvitieto
(Ollut aiemmin melko yleinenkin kirja, kirjoitettu jo kauan sitten. Kirja sisältää varsin tarkkoja kuvauksia kasveista ja niiden vaikutuksista ihmiseen. Suurin osa tiedoista on jopa ihan tosia, vaan aivan kaikkea ei pidä uskoa. Viime vuosina papistot ovat alkaneet suhtautua kirjaan nuivasti ja ovat alkaneet kerätä näitä pois ihmisiltä, sillä kirja on heidän mukaansa ollut aiemmin kaiken maailman noitien ja kyseenalaisten parantajien suosiossa.)

-Einar ja Mirena: Kasvit ja sienet
(Edellisen teoksen täydennetty laitos, melkoisen paksu ja arvokas opus. Melko harvinainen ja kuten edeltäjänsä, papistot ovat alkaneet kerätä näitäkin pois.)

-Kaikien Ainuiden nivilien oikaisu
(Hyvin vanha teos, joka on niveltenniksauttajille ja muille parantajille suunnattu lääkintäopas. Kirja on ikänsä vuoksi melko harvinainen.)

-Tee-Se-Itse Parannus
(Melko laaja ja yksityiskohtainen teos, joka opastaa parantamiseen ja lääkintään. Kirja on hyvin uusi, vuodelta 466, eikä siitä ole vielä liikkeellä montaa kopiota. Kirjan tekijät ovat Arissa "Sydänvalo" ja Catinka.)

-Eteläiset matkat, osat 1 ja 2
(Edesmenneen tutkimusmatkailijan ja oppineen Fil Gilamonin matkakertomuksia. Kirjat ovat melko uusia, vuodelta 459, eivätkä vielä kovin yleisiä.)

-Aleksei Kernelius: Fil Gilamonin kirjoituksia osa 1.
(Taltaralaisen oppineen Aleksei Kerneliuksen kokoama teos joistakin Fil Gilamonin teksteistä. Kirja on vuodelta 463, eli melko uusi. Vielä toistaiseksi melko harvinainen opus, vaikka yleistyykin hiljalleen oppineitten ihmisten keskuudessa.)

-Ritari Kaarle: I kirja, Rikkauksista kurjuuteen.
(Eräänlainen ritariromaani, vaiko antisankaritarina? Vanha mutta silti melko yleinen.)

-Ritari Kaarle: II kirja, Uusi rakkaus.
(Kuten edellinen osa, tosin edeltäjäänsä romanttisempi ritariromaani. Erityisesti naisten suosima teos. Vanha mutta yhä yleinen.)

-Ritari Elenius kohtaa mustan ritarin
-Ritari Elenius kukistaa jättiläisen
-Ritari Elenius louhikäärmeen luolassa
-Ritari Elenius ja sumujen saaren salaisuus
-Ritari Elenius ratsastaa jälleen
(Melko yleisiä ritariromaaneja neljättä kirjaa lukuunottamatta. Tuon kirjan harvinaisuuteen ei löydy selkeää syytä, sitä ei vain ole samassa määrin kirjahyllyissä kuin muita tarinoita. Oppineitten keskuudessa liikkuvat huhut väittävät, että jokin taho olisi kokenut tarpeelliseksi kerätä kirjasta liikkuvat kopiot itselleen pois muiden silmistä.)

-Sankari vastoin tahtoaan
(Romanttinen tarina siitä, kuinka tavallisesta maalaisrengistä erilaisten sattumusten ja sekaannusten kautta tulee sankari, joka pelastaa prinsessan ja saa tämän sekä puoli valtakuntaa. Lopussa sankarille myöskin selviää, ettei edes olekaan tavallinen renki, vaan ylhäistä syntyperää. Melko yleinen kirja).

-Veitseniskujen yö
(Kuvitteellinen jännityskertomus pikkukylässä liikkuvasta murhaajasta ja kyläläisten ponnisteluista tämän kiinniottamiseksi. Kyseinen murhamysteerin muotoon kirjoitettu teos on melko harvinainen.)

-Rauniolinnan aave, eli kauhutarina erään aatelisneidon kauhunhetkistä raunioituneen linnakkeen raunioilla
(Kuvitteellinen kauhukertomus. Kirjasta on tullut melko harvinainen, sillä papistot ovat pitäneet kirjaa sisällöltään sopimattomana ja ovat koettaneet kerätä kirjan kopiot pois kuljeskelemasta. Kirjan omistamista ei ole kuitenkaan kielletty, eikä kirjoja tiettävästi ole hävitetty.)

-Kuninkaanpojan seikkailu vuorenkuninkaan luolassa
(Kuvitteellinen seikkailukertomus. Melko vanha teos, eikä myöskään kovin yleinen. Lisätietoa kirjasta on saatavissa ylläolevasta linkistä.)

-Jänniä ja opettavaisia tarinoita juuri lukemaan opetteleville
(Lyhyillä ja yksinkertaisilla sanoilla kirjoitettuja tarinoita. Melko yleinen lukukirja.)

-Ishakan opetuksia kuolemasta ja uudesta elämästä
(Kirja kuvailee Derecas-papiston jälleensyntymisoppia, suurelta osin myös kirjan laatineen pappi Tenkareen omia pohdintoja ja ajatuksia. Varsin yleinen kirja.)

-Derecas-pappi Reto Nuoremman ohjeita kohtuullisuuden, hyveellisyyden ja tasapainon saavuttamiseksi
(Melko yleinen kirja, eli löytynee useimmista kirjakokoelmista.)

-"Derecas-pappi Reto Nuoremman Kasvatuksellisia Ohjeita Nuorille Tyttösille, eli miten kasvattaa nuorista naisista hyveellisiä, hyvätapaisia ja kainoja neitoja, jotka eivät lankea kohtuuttomuuksien tielle ja paheiden houkutuksiin, vaan tottelevat kuuliaisesti vanhempiaan ja aikanaan aviomiehiään, jotka tietävät parhaiten, mikä on näille hyväksi"
(Melko yleinen kasvatusopas.)

-Waldenius: Juo kohtuudella
(Derecaspapin kirjoittama, muutaman sivun paksuinen propagandaläpyskä jokaiseen porvariskotiin. Hyvin yleinen, muttei järin arvostettu.)

-Raittiuden ritarit
(Raittiutta ihannoiva valistus- ja kasvatuskirja. Tämä Derecas-papiston julkaisema kirja on melko yleinen.)

-Taikuuden Värit - Magian perusteita I
(Taikuuden alkeet, varsin yleinen jalokivikiltojen jäsenillä, muilla harvinainen.)

-Taikalausekkeet ja niiden laadinta
(Eräänlainen taikuuden alkeisoppikirja, jalokivikiltojen jäsenillä yleinen, muilla harvinainen.)

-Cepethin havaintoja värien käytöstä ja rajapinnoista
(Edistyneemmille taikuuden opiskelijoille suunnattu oppikirja, jalokivikiltojen ulkopuolella harvinainen.)

-Vesivoimia: johdatus siniseen taikuuteen
(Edistyneemmille taikuuden opiskelijoille suunnattu oppikirja, jalokivikiltojen ulkopuolella harvinainen.)

-Iiman taikuusopillisia huomioita, osat 1 ja 2
(Taikuutta käsitteleviä teoksia, sisältävät kokeneen velhon pohdiskeluja. Jalokivikilloissa melko yleisiä kirjoja, kiltojen ulkopuolella harvinaisempia. Iiman kerrotaan viimeisinä elinvuosinaan liittoutuneen pimeyden voimien kanssa, mutta nämä teokset ovat ajalta, jolloin Iima oli vielä kunniallinen ja melko tavallinen velho.)

-Savua ja peilejä, eli johdatus Bokean killan taikakeinoihin
(Harvinainen teos, tosin lienee yleisempi Bokean illusionistien keskuudessa.)

-Kuun salaisuudet
(Salatieteitä edustava teos, joka käsittelee kuuhun ja kuunkiertoon liittyviä mystisiä voimia. Tämä taikuutta ja muita yliluonnollisia ilmiöitä käsittelevä kirja on melko vanha ja hyvin harvinainen.)

-Kohti uniaikaa
(Vanha ja hyvin harvinainen kirja, joka perehdyttää Iiv-papiston keskeisiin oppeihin opaskirjan tavoin. Sisältönsä ja alkuperänsä vuoksi tämä vanha teos lasketaan tätä nykyä Derecas-papiston toimesta kiellettyihin kirjoihin.)

-Häilyvän tietoisuuden ovet ja avaimet
(Kiellettyihin kirjoihin kuuluva teos, jonka huhutaan pitävän sisällään Primaksen kaaosoppia. Kirja on tiettävästi erittäin harvinainen, kuten muutkin kielletyiksi julistetut kirjat.)

Paljastuksia Pyhistä Asioista
460-luvulla kirjoitettu hyvin harvinainen teos, kirjoittajana Derecas-munkki Nyyrikki. Kirjan jumaluusopilliset pohdinnat eivät liene Derecas-papiston kannattamia, ja kirjaa pidetään sekä harhaoppisena että mielenterveydelle vaarallisena.

Diemundin kirja
Toinen osa vanhasta kirjasarjasta, jonka sisältö alkoi paljastua pelissä Rajakatse 47. Diemundin kirja, tai oikealta nimeltään "Synkkien salaisuuksien kirja", sisältää kertoman mukaan sekä taikuusoppia että monenlaista arkaluonteista sisältöä.




Millaisia kirjoja saattaisi eri henkilöiden kirjahyllyistä löytyä:

Tavallinen rahvas:
-ei kirjoja

Varakkaat kauppiaat, käsityöläiset ja aateliset
-kaupankäyntiin ja omaan alaan liittyviä teoksia
-viihteellistä ja kevyttä kirjallisuutta, kuten ritariromaaneja ja kauhukertomuksia
-kasvatuksellista kirjallisuutta, etenkin perheissä, joissa on lapsia
-joitakin harvoja opillisia teoksia

Papiston edustajat
-runsaasti opillista, uskonnollista sekä kasvatuksellista kirjallisuutta
-parantamiseen, yrtteihin ja kasveihin liittyviä teoksia
-ritariromaaneja tai muuta viihteellisempää kirjallisuutta ei papiston jäsenten omista hyllyistä juuri löydy (ainakaan tiettävästi?), sen sijaan takavarikoidut kirjat on koottu johonkin omaan paikkaansa, ellei niitä sitten ole suorastaan tuhottu

Jalokivikiltojen jäsenet:
-etupäässä taikuuteen, oppineisuuteen ja tieteeseen liittyviä kirjoja
-myös jonkin verran kevyttä lukemistoa, kuten ritariromaaneja tai kauhukertomuksia




HAHMONLUONNILLINEN LOPPUHUOMAUTUS

Pelihahmojen kohdalla määritellään usein jo hahmoselosteessa, osaako hahmo lukea vai ei. Hahmoselosteen lisäksi hahmoa määrittää hahmon numeraalisten ominaisuuksien arpominen, joka tehdään ennen pelien alkua. Tämä määritys tehdään Larpmaster-hahmonluontiohjelmalla. Vaikka lukutaitoa ei hahmoselosteessa olisikaan entuudestaan mainittu, saattaa Larpmaster-ohjelma tällaisen taidon pelaajahahmolle antaa, jos hahmo saa riittävän korkeat lukemat älykkyyteen ja viisauteen. Jos hahmo Larpmasterin kautta lukutaidon saavuttaa, ei taitoa hahmolta pois oteta, mutta jos Larpmaster-ohjelma ei lukutaitoa hahmolle anna, vaikka hahmoselosteessa näin mainitaan, asettuu seloste määräävään asemaan. Tällöin hahmon ominaisuuksia säädetään myöhemmin siten, että hahmo saa lukutaidon myös Larpmasterin mukaan.