Proppivarasto

Melinan sisaret


Melinan sisaret on Vuoriniityn maakunnassa toimiva, naisten muodostama maallikkojärjestö.

Järjestö sai alkunsa syksyllä 467 muutaman vuoriniittyläisen naisen toimesta ja tuon jälkeen jäsenmäärä on kasvanut useampaan kymmeneen. Keskeisiä perustajia olivat mm. sisarukset Helia ja Teela, ja näillä on edelleen eräänlainen johtoasema järjestössä. Järjestö on keskittynyt erityisesti edesmenneen pappi Melinan muistamiseen ja kunnioittamiseen, käytännön toimintatavat ja tavoitteet ovat vaihdelleet ajan kuluessa jonkin verran. Melinan sisaret perustivat vuonna 468 kaksi Melinalle omistettua pyhäkköä, toisen Vuoriniityn kaupunkiin ja toisen Rajakatseeseen. Samaten uusia naisjäseniä on värvätty ja otettu mukaan eri yhteiskuntaryhmistä. Melinan sisarilla kerrotaan olevan useita rinnakkaisia hankkeita ja tavoitteita, mm. kaupankäyntiä on harjoitettu. Lisäksi kerrotaan, että muutamat jäsenet kulkisivat ympäri maakunnan maaseutua mm. opettaen luku- ja kirjoitustaitoa halukkaille ja antaen parannusapua sitä tarvitseville. Järjestö koettaa myös tukea mahdollisuuksien mukaan puutteenalaisia sekä kerää lahjoituksia, joilla avustetaan esim. leskiä, köyhiä ja sairaita. Kerrottiin myös, että sisarilla olisi meneillään kirjahanke, kirjan aiheena ollen pappi Melina, hänen toimintansa ja opetuksensa.

Melinan sisaret ovat ainakin toistaiseksi olleet kohtuuhyvissä väleissä pohjoisen Derecas-papiston kanssa, ja huhut keväältä 469 kertoivat, että maallikkojen muodostama sisarkunta olisi mahdollisesti liittymässä Derecas-papistoon. Toinen juttu on, mahtaako liittymistä sittenkään tapahtua, pappiskunnalla kerrotaan olevan sellaisia ehtoja ja edellytyksiä, joita sisarkunta ei välttämättä mukisematta niele.

Nykyään Melinan sisarten välit Derecas-papistoon ovat oikein hyvät, tästä merkkinä oli mm. se, että eräs järjestön aktiiveista, Derecas-maallikkojäsen Orvokki 'Sulosävel' hyväksyttiin pappiskoulutuksen jälkeen kevättalvella 472 viralliseksi Derecas-papiksi.

Keväällä 475 järjestö avasi kolmannen pyhäkön, tuo sijaitsee Olyin kaupungissa.



Joitakin tunnettuja Melinan sisaria:

-Helia, johtajatar
-Teela, johtajatar
-Orvokki 'Sulosävel', Derecas-pappi
-Aili
-Eerika Maununtytär
-Sirja
-Ella
-Miriam Keimontytär
-Terhen 'Vaskilintu'
-Johauna
-Pihla
-Kielo
-Inkeri
-Elli Iisakintytär


Melinan sisarten kirjahanke toteutui Orvokki Sulosävelen ja pappi Matteus Masulan yhteistyönä, ja näin syntyi teos "Melinan sisarten oppahinen." Kirjaan on tutustunutkin useakin eri pappi, ja sen on hyväksynyt useat Derecas-papit. Sen sijaan ylipappi Paltamonin kerrotaan vähätelleen teosta, tämä heitti kirjasen maahan Rajakatseen vierailunsa yhteydessä, keskikesällä 475.



Melinan sisarten näkemyksiä, tavoitteita ja opetuksia (periaateohjelma kesältä 469)

Suuri on Ishacan viisaus. Ken hänen tietään kulkee, sitä odottaa suuri
tulevaisuus. Ishaca valitsi edustajakseen Derecaksen, viisaan miehen.
Hänen sanansa ovat Ishacan sanoja. Melina oli Rajakatseen kylässä
Derecaksen edustaja. Hän oli ihminen, mutta silti jotain enemmän: hän
noudatti uskollisesti Ishacan oppeja. Siitä kiitokseksi Ishaca johdatti häntä
ja Melina kuuli hänen ääntään. Jokainen, joka Melinan tavoin seuraa
Ishacan johdatusta, ansaitsee ja saa paremman elämän. Ei vain itselleen,
vaan myös niille hädänalaisille, joita hän hyvyydessään auttaa. Jotta
voisimme kukin tahollamme seurata Melinan esimerkkiä, täytyy meidän
tuntea sekä Ishacan että Derecaksen opetukset sekä Melinan elämä.
Melina oli sekä käytännön että hengen edustaja, sekä parantaja että
pappi. Missä hän näki kärsimystä, siellä hän oli sitä lievittämässä; missä
eriarvoisuutta, siellä hän taisteli sitä vastaan sanoin ja teoin.


Melinan keskeiset opetukset:

1) Jokainen ihminen on Ishacan edessä samanarvoinen. Puolusta itseäsi
heikompaa. Älä väheksy.
2) Lievitä kärsimystä, missä sitä kohtaat.
3) Kehitä taitojasi. Hengen pääoma on rikkauksia tärkeämpää, vaan ei
vauraus ole vääryyttä. Vauraus ja armeliaisuus ovat hyve.
4) Käytä varojasi pitäen nämä opetukset mielessäsi.
5) Älä pidä aarretta vain itselläsi, hengen tahi vaurauden. Vaali ja
kasvata sitä ja jaa sitä ilolla muiden hyväksi.
6) Jaa Melinen sanoja niitä tarvitseville.


Sisaren hyveet Melinan opetuksen mukaan:

Vesi (pisarasymboli) Armeliaisuus - Sade kasvattaa viljan ja pesee haavat
Aurinko (aurinkosymboli) Laupeus - Aurinko suo valonsa kaikille
Kivi (kivisymboli) Peräänantamattomuus - Kivi puolustaa muurissa heikkoja
Puu (puusymboli) Sinnikkyys - Vaikka puu kaadetaan, itävät sen siemenet
Tuuli (aaltoviivat) Kunnioitus - Tuuli saa kaislan kumartamaan
Peili (peilisymboli) Itsearvostus - Jokainen on Ishacan edessä samanrvoinen

Ishacan lintusymboli