Olvan

Kirjoitettu syksyllä 1997
Kirjoittaja Juha Pere
Rajakatse fantasia ry
Paikka:Rajakatse-fantasiamaailma
aika:vuosi 442

Miura on 16-vuotias nuorukainen Vuoriniityn kaupungissa. Hän
joutuu mukaan hämäräporukkaan, mistä alkaa hänen uransa
miekkaa käyttävänä miehenä. Aika on vuosi 442 jälkeen Mahtivuoren
ensimmäisen kuninkaan kruunauksen. Väliä seuraavaan tarinaan on
siis 14 vuotta.



OLVAN




0.Esittely

Vuoriniityn kaupunki lepää keskellä erämaata pohjoisessa karulla
alueella. Sen molemmin puolin kohoavat matalat vuoret, jotka hiljaa
rapautuessaan mahdollisesti joskus kokonaan katoavat niin ettei
niiden olemassaoloa enää kukaan muista. Vuorten väliin jää laaja
laakso, jossa muutamat kaupungin ihmiset viljelevät viljaa. Omavaraisuudesta
on kuitenkin turha puhua, sillä ruokaa kaupunkiin tuodaan runsaasti
hiukan etelämmästä kalastajakylistä sekä maatiloilta, joita on
useita matkalla etelään. Syy Vuoriniityn kaupungin olemassaoloon
näinkin karuilla alueilla on vilkas kaivostoiminta, josta hyvin
monet kaupungin ihmisistä joko suoraan tai välillisesti saavat
elantonsa.


1.Värväys

Syksyinen ilta alkaa taas tehdä tuloaan pohjoisen Vuoriniityn kaupungin ylle.
Lehdet hiljalleen leijailevat alas puista ja värikäs syksyn ruska värjää
ympäristön kauniisiin väreihin. Kauneus on suuremmoinen, mutta tätä mahtavaa
luonnon väriloistoa tuskin huomaavat työnsä parista kotiinsa palailevat miehet.
Heidän likaisilta kasvoiltaan paistaa lähinnä väsymys muutamia poikkeuksia
lukuun ottamatta, jotka ovat jo ehtineet avata viinipullon ja siemailleet
hymyn häivän kasvoilleen. Nämä ihmiset ovat tulossa jalokivilouhoksesta,
jossa he ovat tehneet taasen yhden päivän työtä itsensä ja perheensä
elannon eteen. Työkaluja heillä ei ole mukanaan tai muuta työhön
liittyvää, koska kaikki tarpeellinen on jätetty louhoksen rakennuksiin
odottamaan seuraavaa työpäivää, joka vääjäämättä on taasen huomenna
edessä. Miesten joukossa on myös nuoria poikia iältään nuorimmat ehkä
10 vuotiaita, joiden kasvoilta paistaa väsymys samoin kuin isompienkin
miesten. Joukko saapuu Vuoriniityn kaduille ja suurin osa miehistä katoaa
taloihinsa perheensä pariin. Osa siirtyy tavernaan ilmeisesti juomaan
viiniä ja unohtamaan päivän työn rasitusta, mutta eräs joukossa jälkeen
jättäytynyt ei näytä menevän mihinkään taloon vaan jää keskelle katua
katselemaan ympärilleen. Hän on iältään ehkä noin 16 vuotias nuorukainen,
jolla on olallaan harmaa säkki. Hän laskee säkin maahan ja jää aivan kuin
odottelemaan jotakin. Pian kuuluukin ääni, jonka poika selvästi tunnistaa:
-Miura! Täällä.
Miura kääntyy katsomaan oikealle itsestään ja näkee erään talon kulmalla
varjoisessa paikassa seinään nojailevan miehen, jolla on savinen muki
kädessään. Mies ottaa ryypyn mukistaan ja astuu hiukan esiin varjostaan,
jotta vielä hiukan maisemaa valaisevan auringon valo hänet tavoittaa.
Miura nappaa maasta säkkinsä ja lähtee astelemaan kohti miestä, joka
Miuran hiukan lähemmäksi päästyä avaa keskustelun:
-Jaaha, sitä on taas tehty rankka päivä työtä rikkaiden hyödyksi.
Miura vastaa vielä säkkiä kantaen:
-Ja sitä ei ilmeisesti ole taas tehty yhtään mitään koko päivänä.
Mies mukiaan kädessään pyöritellen hymähtäen toteaa:
-No, näinkin voisi olla, mutta minun ammatissani aika ajoin tehdään
ja aika ajoin ei. Nyt on taas se hetki, kun ei tehdä. Miten on Miura,
oletko miettinyt kiven kovaa ehdotustani?
Miura laskee säkkinsä taas maahan ja pohtii:
-Olen miettinyt kovasti. On totta, että en todellakaan halua tehdä
työtä louhoksessa loppua ikääni, mutta sinun ehdotuksesi on myös
kovin arveluttava. Varastaa Vardakovilaisilta - vaarallista, mutta
sinänsä houkuttelevaa, jos se mitä sinä olet kertonut on puoliksikaan
totta.
Mies kulauttaa mukinsa tyhjäksi ja puhuu toisella kädellään viittoen:
-Mikä sinua sitoo tänne - ei yhtään mikään - ei sitten mikään. Ja
homman vaarallisuus. Ei sinua tyhjin käsin lähetetä matkaan. Kaikki
mietitään etukäteen tarkasti ja jos et munaa, et voi epäonnistua.
Itse asiassa tämän helpompaa elantoa et tule tästä maailmasta
löytämään, sillä edes itse höppänällä Geofrius seitsemännellä ei ole
näin helppoa.
Miura miettii ja toteaa sitten:
-Niin, edes itse Geofriuksella - hän on mäntti ja saa silti kaiken
eteensä kannettuna.
Mies leikillään virkkoo:
-Heh, ei voi moittia. Hän on hommansa järjestänyt mallikelpoisesti.
Tai oikeastan hänen isänsä isät ovat homman hoitaneet hyvin. Mutta
nyt sinun olisi rivakasti tehtävä päätöksiä, sillä olemme kohta puolin
lähdössä matkaan. Oikeastaan sinun pitää tietää se huomiseen mennessä.
Miura huokaisee syvään ja tunnustelee rakkoisia käsiään ja toteaa sitten:
-Mitä tätä enää miettimään. Minä olen kurkkua myöten täynnä tätä
työtä. Minä lähden mukaan.
Mies läjäyttää Miuraa olalle ja sanoo:
-Se on oikean miehen puhetta. Lähde siis nyt minun mukaani läävään.
Miura nostaa säkkinsä maasta ja mies jatkaa puhettaan leppoisasti:
-Seuraa nyt minua. Niin, minun nimeni muuten on Olvan ja se läävä on
meidän huoneemme eräässä talossa. Meidän ryhmässämme on vielä muutama
muukin ja sinä olet nyt uusi jäsen.

Ilta on jo hämärtynyt kaupungin ylle ja vain muutamat talojen edustoille
sytytetyt lyhdyt valaisevat katua. Kuu ei ole vielä taivaalle noussut
ja vain tähdet luovat valoaan puolipilviseltä taivaalta. Kaduilla on joitakin
kulkijoita, joista juurikaan ei erotu mies nimeltään Olvan, jota seuraa
nuorukainen nimeltään Miura. Pari poikkeaan kahden hirsistä rakennetun
talon väliin jäävään kujaan, jossa vasemmalla puolella olevan talon
kyljessä näyttäisi olevan matala ovi. Olvan pysähtyy oven eteen ja
hiukan ympärilleen pälyillen koputtaa oveen kaksi kopausta ja sitten
yhden lisää. Ovi aukeaa ja ensin Olvan ja sitten Miura astuvat sisälle
lämpöä huokuvaan huoneeseen. Sisällä huoneessa on ehkä noin viisissä
kymmenissä oleva mies, jolla on puukko oikeassa kädessään varmuuden
vuoksi, mikäli tulijoina olisikin ollut vääriä ihmisiä. Huone on vain
noin kymmenesosa koko talon koosta ja hyvin matala, joten on oletettavaa,
että tämä huone on ollut alunperin jonkinlainen varastohuone. Nyt kuitenkin
selvästi huomaa, että tässä huoneessa asutaan vakituisesti, koska suurimman
osan lattiapinta-alasta peittää kolme vuodetta, joissa selkeästi on
nukuttu viime aikoina. Sisällä ollut mies on parrakas ja rikkinäisissä
vaatteissa. Lisäksi hän haisee hiukan vanhalle viinalle, mutta tämä ei
kauheasti enää huoneen muusta hajusta pahenna tilannetta. Huoneen keskellä
on pieni neliön muotoinen pöytä ja sen ympärillä on neljä jakkaraa. Huonetta
valaisee pöydällä oleva kynttilä sekä huoneen kulmassa oleva erikoisen
näköinen lyhty. Sisällä ollut mies kysyy:
-Jaaha, Miura tuli sitten?
Olvan istuutuu pöydän ääreen ja laskee mukinsa pöydälle. Osoittaen
Miuralle paikan pöydän ääressä hän vastaa toverilleen:
-Näin on. Hänestä tulee oiva apulainen, jahka hän hiukan oppii tavoille.
Tahna, laitappas minulle hiukan viiniä ja pojalle vettä ja jotakin
purtavaa.
Tahna murahtaa myöntävän vastauksen ja verkkaisesti noutaa huoneen
kulmassa olevasta hyllystä savisen pullon ja tuo sen pöydälle Olvanin
eteen. Tämän jälkeen hän palaa takaisin hyllyn luo ja nappaa hyllystä
puisen lautasen, millä hän kauhaisee kulmassa olevasta säkistä jotakin
jauhon tai leseiden tapaista lautaselle ja tuo sen Miuran eteen. Hän
miettii silmänräpäyksen verran ja toteaa sitten:
-Niin, tarvitsethan sinä jotakin, millä syödä sen.
Hän palaa takaisin hyllyn luo ja ottaa hyllystä puuliuskan, joka ilmeisesti
tekee lusikan virkaa. Tahnan tuodessa puupalasta Miuralle kiinnittää
Miura huomiota seikkaan, että huoneessa on lämmintä, vaikka mitään
tulisijaa tai tulta ei ole missään nähtävissä. Miura ihmeissään katsahtaa
Olvaniin ja kysyy:
-Missä täällä on tulisija?
Olvan naurahtaa ja kaataa itselleen mukiinsa viiniä:
-Heh heh - tarkka poika. Ei meillä ole tulisijaa. No, ehkä voimme sitten
aloittaa oppitunnin heti, koska tämä on sinulle perustavaa laatua
oleva asia tulevaisuudessa.
Miura saatuaan puupalan käteensä alkaa nälkäisenä kauhoa leseitä lautaseltaan
suuhunsa. Ruoka ei välttämättä ole kovin hyvää, mutta koska nälkä on,
niin kaikki kelpaa. Olvan vinkkaa Tahnalle, joka on palannut hyllyn luo
kaatamaan itselleen mukiin viiniä:
-Tahna hoi, heitäpä minulle yksi kivi!
Tahna laittaa mukinsa ja pullon hylylle ja kaivaa taskustaan vihreän
jalokiven ja heittää sen Olvanille. Olvan nappaa helposti kopin yhdellä
kädellä ja nostaa Miuran silmien eteen noin senttimetrin halkaisijaltaan
olevan läpikuultavan pyöreän jalokiven. Olvan kysyy:
-Näyttääkö tutulta?
Miura pysäyttää syömisensä noin sekunniksi katsoakseen kiveä ja vastaa:
-Tuon tapaisia löytyy louhoksesta, vaikkakin ne ovat rosoisia ja
likaisia, eikä niistä näy läpi hitusenkaan vertaa.
Olvan katsoen kiveä toteaa:
-Aivan. Näitä te olette kaivaneet rikkaille ja rikkaiden herkkua nämä
ovatkin. Tämä on hienoksi hiottu ja jalokivikillan asiantuntioiden
käsittelemä. Ilman asiantuntijoita nämä kivet pysyvätkin läpinäkymättöminä
ja turhina. Tällä Vuoriniityssä näitä käsittelee Deinosanin jalokivikilta,
mutta myös Derecasin papit käsittelevät ja käyttävät näitä. Osa
näistä tulevat käsittelyn jälkeen tällaisiksi läpikuultaviksi kiviksi,
joissa on VOIMAA.
Miura lakkaa taas hetkeksi syömästä ja kysyy:
-Voimaa? Siis joku käsittely tekee näistä kivistä voimakkaita?
Olan heittää kiven takaisin Tahnalle ja virkkoo:
-En tiedä tarkkaan. En tiedä mitään näiden käsittelyjutuista, mitä
asiaa osaavat näille tekevät, mutta tiedän näiden käytöstä. Näissä
on voimaa ja jokainen hiukankaan älykäs oppii kyllä tekemään yhden
asian näillä. Näistä saa nimittäin lämpöä.
Miura vastaa ja jatkaa sitten taas syömistä:
-Siis te lämmitätte kivillä!
Olan ottaa mukinsa käteen ja vastaa:
-Aivan. Joskus kun kahta oikeanlaista kiveä hankaa vastakkain, ne alkavat
lämmetä. Tuollainen kivi, jonka näit, pitää tämän huoneen lämpimänä
talvipakkasella usean viikon ihan mainiosti. On olemassa myös erilaisia
lampun tapaisia, joihin voi laittaa voimakiven ja se lämmittää.
Miura jatkaa syömistään mitään sanomatta ja Tahna tuo hänelle savimukin,
missä lienee vettä. Tahna laittaessaan mukin pöydälle toteaa otsa rypyssä:
-Tällä pohjoisessa nämä lämpökivet ovat hyvin tarpeen, vaikka he, jotka
niitä maasta kaivavat, eivät koskaan saa niiden lämmöstä nauttia.
Rikkaat niitä käyttävät. Papit ja muut ylhäiset. Tiedän myös, että
jotkut kivet ovat parempia kuin toiset ja niistä tehdään jotakin muuta
kuin lämmitystä. Näin olen kuullut.
Olvan otettuaan ryypyn virkkoo:
-Aivan - ainakin aseiden paranteluun niitä tiedän käytetyn. En tiedä
sitten miten se niitä parantaa, mutta ehkäpä jotekin.
Miura jatkaen syömistään kysäisee:
-Ainakin arvokaita nuo ovat. Te olette varasteneet nuo Vardakovilaisilta
vai kuinka?
Olvan katsahtaa Tahnaa, joka katsahtaa Miuraa. Olvan kääntyy kuitenkin
kohti Miuraan ja hiukan naureskellen virkkoo veitikka silmäkulmassaan:
-Aivan aivan. Tälaisia herkkuja saat sinäkin, kunhan teet työsi
mallikelpoisesti. Yleisesti ottaen nämä kivet ovat pääkohde. Sinun
tulee vain oppia, kellä näitä yleensä on ja miten ne otetaan heiltä
pois.
Miura syömisensä lomassa toteaa:
-Siis miten varastetaan jalokiviä vihollisilta.
Olvan korjaten edellistä lausuntoa:
-Siis miten otetaan omaan hyötykäyttöön vihollisten voimakivet.
Kansa puhuu jalokivistä, koska he eivät yleensä koskaan näe niiden
voimapuolta. Me puhumme voimakivistä, koska me tiedämme asian.
Tiedä ero. On olemassa voimaa sisältäviä kiviä, mutta täältäkin
löytyvistä jalokivistä suurin osa on tavallisia jalokiviä, joista ei
voimaa löydy hitusen vertaa. Älä sekoita asioita. Noilla tavallisilla
jalokivillä ei ole juuri mitään arvoa voimakiviin nähden. Niitä viedään
etelään ja myydään pilkkahintaan. Niitä ostetaan koruiksi, vaikka paljon
enemmän heitä kiinnostaisikin kulta tai hopea, mitä täältä ei paljoja löydy.
Tahna oikaisten itsensä vuoteelleen virkkoo:
-Niin, tiedä ero, ettei käy kuten Olvanille. Hih hih.
Olvan nojaten hiukan taakse vaivautuneena toteaa:
-No kerro nyt sitten se juttu taas jos välttämättä tahdot.
Tahda hiukan kohottautuen katsomaan Miuraa kertoo:
-Olvan tehdessään ensimmäisen ryöstönsä voimakiviurallaan varastikin
pussillisen tavallisia jalokiviä ja kuvitteli tehneensä todellisen
nousun. Kivet olivat vielä kaiken lisäksi hiomattomia, joten niiden
arvo oli todella alhainen. Saithan sinä muutaman lantin niistä
sitten vai miten se oli.
Olvan hypistellen mukiaan pöydällä vastaa ilveilyyn:
-Sain minä niistä useita kymmeniä lantteja, jotka sitten ryyppäsin
innoissani Sacran eräässä tavernassa. Sitten kävikin käry, kun eräs
mies tunnisti minut ja Sacrasta lähdettiin todella liukkaasti yön
selkään. Eivät saaneet kiinni.
Tahna veltostuen jälleen vuoteensa pohjalle jatkaa vielä hiukan:
-Ja jos olisit jäänyt kiinni, niin olisit päässyt itse kaivamaan
Vardakovin louhoksiin kiviä, joita niin monesti olet ominut.
Olvan vastaa tähän hörppäisten mukistaan:
-Jos olisin suostunut menemään kaivokseen... En tiedä, kuinka paljon
siellä työnteko lyhentää tuomiota, mutta ainakin paremmat olot
saa, jos tekee työtä. Voi olla, että olisinkin valinnut työnteon
pitkän, pimeän ja kylmän vankilatuomion sijaan. Jos olisivat edes
antaneet valita. Voi olla, että koska olen Vuoriniitystä, olisivat
vain tappaneet, koska on jonkinlainen sotatilan tapainen olemassa.
Miura keskeyttäen lautasensa pohjan kaapimisen virkkoo hiukan
innostuen puheenaiheesta:
-Meilläkin tuolla louhoksessa on vankeja ollut työssä. Kuulin, että
se ainakin puolittaa tuomion pituuden, eikä tarvitse mennä linnan
kellariin kärsimään pimeään tuomiota. Ihmettelen vain, koska kuulin
myös, että jotkut, jotka olisivat ihan kykeneviä työhön, valitsevat
kuitenkin pitkän tuomion pimeässä vankisellissä.
Olvan katsoen yläviistoon katonrajaan vastaa edelliseen hitaan
miettien:
-Niin, vankeuteen tuomitaan monesta syystä ja monenlaisia ihmisiä.
Tahna vuoteensa pohjalta virkkoo:
-Se kaveri, jonka kanssa urasi aloit ei ainakaan olisi tehnyt päivääkään
työtä missään, jos olisi jäänyt kiinni.
Olvan vastaa tähän tasaiseen sävyyn:
-Ei varmaan niin, mutta hän olikin ihan kaheli. Hullu mies - luuli voivansa
riehua mielensä mukaan ja läpsiä minua, miten mielii. Hän oli paljon
minua isompi ja vahvempi, mutta minun puukonisku hänetkin taltutti.
No, täytyy tunnustaa, että olisin voinut olla pitkämielisempi häntä
kohtaan, mutta kun en ollut.
Tahna vastaa tähän hiukan asentoaan korjaillen vuoteen pohjalla:
-No - hän oli paska jätkä joka tapauksessa. Sellainen ihminen, josta
ei olisi tullut kunnollista ihmistä, vaikka olisi syntynyt papin
pojaksi. Varas jo syntyessään. Ei mitään kunnioitusta mitään
kohtaan.
Miura saa lautasensa kaavittua pohjaa myöten tyhjäksi ja virkkoo
keskusteluun oman sanansa:
-Niin, toisista tulee mätiä ihmisiä joka tapauksessa ja toisista
köyhyys tekee varkaita.
Olvan hiukan vakavana jatkaa:
-Ja jos ei kotona kasvateta niin maailmalla kasvatetaan. Hänen kohdallaan
vain maailman kasvatus vei häneltä hengen.
Tahnaja vuoteen pohjalta virkkoo:
-No, mistäs näistä. Ei kai vain omatunto vaivaa. Eikös se niin ollut,
että moraali ei kuulu varkaan ja kauppamiehen ajatusmaailmaan.
Olvan alkaa raukeaan sävyyn puheen:
-Minä se vasta olen moraalittomasti osannutkin elää, mutta joudun
toteamaan, että moraaliton elämä tekee ihmisestä varsin väsyneen.
Tahna edelleen vetelänä vuoteensa pohjalla maaten vastaa hymyillen:
-Mutta hauskaa on, hauskaa on.
Olvan päätään puistellen vaikuttaa olevan mielipiteeltään varsin vastainen:
-Turhaa hommaa -missä ovat nyt ne kaikki naiset ja kaikki humalat,
jotka olen kokenut! Missä ovat nyt kaikki ne rahat ja arvotavarat,
jotka olen varastanut! Kaikki ne on muutettu hauskaksi -jäljellä ei ole
mitään.
Tahna hiukan ilkkuen Olvanille:
-Taas sinun höppänää maailmankatsomusajattelujasi. Varkaan ei sovi puhua
moraalista, sillä se vain sekoittaa päämäärät ja pian et tiedä,
pitikö sinun ottaa vai antaa.
Olvan katonrajaan katsellen vastaa:
-Niin -helpompi olisi varastaa jos ei tietäisi tekevänsä väärin.
Tahna alkaa ottaa kenkiään jalastaan ja miettii:
-Oli miten oli ja asiasta toiseen, missähän Vento on?
Olvan katsahtaen ovea ja sitten Miuraa tuumii:
-Jaa-a, hänenhän piti olla katselemassa hevosia meille, mutta eihän niitä
pitänyt vielä hankkia.
Miura hiukan katsahtaa ylös Olvaniin ihmetellen:
-Hankkimassa? Ette kai te varasta täällä Vuoriniityssäkin?
Olvan naurahtaa ja toteaa:
-Eihän toki. Nämä hevoset ostetaan rahalla. Hommiin aletaan vasta
naapurivaltakunnan puolella.
Miura jää hiukan epäileväisen näköisenä katsomaan Olvania, jonka
kasvoilla ei pieninkään ilme paljasta mitään erikoista. Kaikessa
rauhassa Olvan ottaa viiniä mukistaan ja virkkoo Miuralle:
-Sinun on sitten parasta jäädä tänne, koska huomenna illalla lähdemme
kohti Vardakovia. Jos halua tavata vielä ihmisiä, niin voit tehdä sen
huomenna aamulla. Nyt voit joko viettää yösi täällä tai sitten
jossain muualla. Suosittelen kuitenkin täällä.
Miura nyökkää ja toteaa:
-Mitäs minä - ei minun tarvitse nähdä ketään enää. Sanoin jo kaverilleni
Taavolle, että jos minua ei näy, olen mennyt. Muille minulla ei ole
mitään asiaa.
Olvan tyytyväisen näköisenä ottaa hörpyn mukistaan ja tuumaa Miuralle:
-Hyvä - voit nukkua Venton vuoteessa.


2.Hevosvaras

Pienessä hirsisessä huoneessa, joka selvästi on osa suurempaa taloa,
on kolme miestä sikeässä unessa. Vasemmalla ulko-ovesta nähden nukkuu
nuorukainen nimeltään Miura. Lattialla hänen vieressään on saappaat sekä
hänen säkkinsä, jonka hän toi louhostyömaalta illalla mukanaan. Keskellä
vastapäätä ovea nukkuu Olvan, joka on myös potkaissut kenkänsä vuoteen viereen
odottamaan seuraavaa päivää. Oikealla nukkuu Tahna kovasti kuorsaten,
mutta ääni ei näytä muita kovin häiritsevän. Huonetta valaisee erikoisen
näköinen lamppu oikealla olevan hyllyn päällä. Yötä lienee jo kulunut
jonkun matkaa, kun oven ulkopuolelta alkaa kuulua kopinaa ja hevosten
ääntelyä. Äänet pysähtyvät oven eteen, jolloin Olvan avaa silmänsä,
mutta ei liiku vuoteelta mihinkään. Kuuluu selkeä tömähdys, kun joku
astuu ratsun selästä alas maahan ja tätä seuraa oveen kaksi nopeaa koputusta
ja kolmas kopaus niiden jälkeen. Tämän kuultuaan Olvan ampaisee ylös
vuoteestaan. Hänellä näyttää olevan kaikki vaatteet päällään, mitkä
hänellä oli päivälläkin, mutta oikeassa kädessään hänellä on tikari,
joka ilmeisesti on ollut koko yön hänellä peitteen alla varalla.
Miura näyttää myös heränneen tapahtumiin, mutta Tahna vain jatkaa
kuorsaustaan. Olvan mitään kyselemättä avaa oven ja katsahtaa ulos
tulijaa. Ulkopuolella on mies, jolla on kolme satuloitua hevosta
oven ulkopuolella ja hän hymyssä suin astuu huoneen kynnykselle pidellen
hevosten suitsista kiinni:
-Terve Olvan - sain kolme hevosta varastettua.
Miura astuu vuoteestaan ylös ja kysyy aavistuksen kiukustuneena:
-Varastettua?
Olvan katsahtaa jämerästi Miuraan osoittaen tätä etusormellaan:
-Niin - mitäs sitten.
Sitten hän kääntyy katsomaan tulijaa ja vihaisena kähisee:
-Eikö sinun pitänyt vain mennä katselemaan hevosia, eikä vielä
varastaa niitä.
Tulija hiukan levittelee käsiään ja toteaa:
-Joo - mutta kun tuli niin hyvä paikka - ja katso kuinka hienoja
hevoset ovat.
Olvan puristaa itseään otsasta ja vaikeroi:
-Voi sinua Vento. Etkö sinä koskaan osaa tehdä asioita oikein.
Vento viittaa kämmenellään ilmaa ja hiukan närkästyneenä katsahtaa ulos:
-No mitä väliä tällä nyt on?
Olvan terästäytyy ja potkaisee Tahnaa jalkaan:
-Ei siinä sitten mitään. Meidän täytyy lähteä heti.
Tahna ei herää ensimmäiseen potkuun, mutta hänen kuorsausrytminsä muuttuu.
Toinen potku aiheuttaa kyljen kääntelyä ja sitten voimallisempi vaivaaminen
viimein herättää Tahnan nousemaan unenpöpperöisenä istumaan ylös vuoteelleen:
-Mikä nyt taas on hätänä?
Olvan selittää nopeasti:
-Vento vei jo hevoset. Todennäköisesti vartijat ovat täällä kohta, sillä
kolmea sotaratsua on helppo seurata tässä kaupunginosassa. Ylös äkkiä
ja arvotavara mukaan.
Tahna hiukan venytelleen kaivautuu vuoteestaan ylös ja vetäisee kenkänsä
jalkaan lattialta. Hän nappaa säkin ja tupessa olevan miekan seinustalta
ja tuumaa:
-Valmis.
Myös Olvan on napannut miekan vuoteensa takaa ja vastaa tähän:
-Selvä - Miura tulee mukaan.
Miura toteaa tähän:
-Selvä
Tahna ruuvaa vielä jotakin nappulaa hyllyn päällä olevasta lampusta, joka
sammuu ja hetkessä joukko on jo pihalla ihmettelemässä Venton tuomia
hevosia. Ratsut ovat komeita ja selkeästi varakkaampien sotureiden
omistamia. Tahna ei voi olla ihastelematta:
-No voi sun. En ole komeammalla ratsulla koskaan ratsastanut. Osaako
poika ratsastaa?
Miura vastaa terhakaasti:
-Tottahan toki minä osaan!
Olvan nopeasti jo kivutessaan keskimmäisen ratsun selkään toteaa:
-Miura ratsastaa minun kanssani, koska hevosia on vain kolme.
Olvan pääseen helposti hevosensa selkään ja auttaa Miuraa, jonka on
hiukan vaikeampi päästä hevosen selkään, missä on jo joku. Tahnalla
on selvästi hiukan kankeutensa vuoksi vaikeuksia päästä satulaan ja
Vento ei näytä muuten vain pitävän kauheaa kiirettä. Tilanteessa
tapahtuu kuitenkin nopeasti käänne, sillä nurkan takaa ilmestyy metalliseen
rengashaarniskaan pukeutunut soturi miekkaa kantaen. Nähdessään
ratsut sekä miehet kujalla hän nopeasti karjaisee:
-Täällä, hälyytys!
Tahna karauttaa hevosensa liikkeelle siitä paikasta ja Olvan epäröi
aavistuksen, koska Vento on vasta pääsemässä hevosensa selkään.
Miekkaa pitävän haarniskoidun miehen viereen ilmestyy pian palvelijan
näköinen mies jousta kantaen. Olvan nähdessään jousimiehen ei enää
epäröi karauttaa hevostaan liikkeelle, mutta Venton liikkeellelähtö
menee liian hitaaksi, sillä tarkasti tähdätty nuoli uppoaa hänen
selkäänsä. Olvan ja Tahna eivät juuri ehdi taakseen katsella, mutta
Miura Olvanin selästä kiinni pitäen ehtii vilkaista selkänsä taakse,
missä Venton hevonen astelee hermostuneen näköisenä kujaa eteenpäin,
mutta itse ratsastaja ei näytä kovin voimissaan olevalta. Viimeinen
kuva, minkä Miura näkee Ventosta on, kun tämä putoaa hevosen selästä
alas saatuaan toisen osuman selkäänsä ilmeisesti samaisesta jousesta.


3.Oppitunti

Syksyn pimeydessä vain tähtien valon valaisemalla tiellä Vuoriniitystä
kaakkoon matkaa kaksi ratsua, joista toisen ratsun selässä on kaksi
ratsastajaa. Ratsastajat sekä ratsut lienevät jo tottuneet hyvin
pimeään, koska vauhti on suuri ottaen huomioon yön hämäryyden. Toisaalta
tie on leveä ja hyvä, eikä tien varressa ole kuin ihan harvakseltaan
puita, koska tie halkaisee peltoaluetta. Hiljalleen ratsut hiljentävät
vautia normaalimpaan kulkunopeuteen ja ratsastajat pääsevät
keskustelemaan paremmin toisilleen. Olvan puhuu tiukalla sävyllä
Tahnalle hiukan hengästyneenä:
-Vento jäi. En tiedä kuoliko, mutta todennäköisesti nyt meistä tiedetään.
Voi olla parempi, ettemme ihan heti palaa takaisin Vuoriniittyyn.
Tahna katsellen tarkkaavaisesti tietä edessään vilkaisee kuitenkin
hiukan Olvaniin vastatessaan tälle:
-Ventohan se tässä munasi, joten hän sai ansionsa mukaan. Mitäs oli
typerä. Eikös se niin ollut, että tyhmät saa aina kärsiä.
Olvan vastaa tasaiseen sävyyn:
-En voi kieltää tuota.
Olvan muuttaa sävyään ja puhuu olkansa yli Miuralle:
-Tällaista sattuu. Nyt Vento on joko kuollut tai sitten kuulusteltavana.
Mutta myös sinä tiedät nyt totuuden. Tiedät, ettemme katso niin
tarkkaan, mistä varastamme. Itse asiassa kaikki, mitä meillä on
nyt tässä, on varastettu Vuoriniitystä.
Miura vastaa hiukan pala kurkussaan:
-Kyllä Vento taisi kuolla. Luulisin niin.
Olvan hiukan iloisella sävyllä vastaa:
-Hm - hyvä niin. Hyvä hänelle ja hyvä meille. Nyt saattaa olla, ettei
meitä ole etsintäkuulutettu.
Tahna vastaa tähän hiukan karskimmin:
-Voi olla, mutta ei liene meille terveellistä kuitenkaan tulla takaisin
ihan heti. Vardakovissa kukaan ei ole kiinnostunut näiden hevosten
alkuperästä eikä muunkaan varastamamme, joten helpompi on siellä
tulla nyt hetki toimeen.
Olvan tuumii:
-Totta, mutta etsintäkuulutus voisi olla nyt tuhoisa, koska
etsintäkuulutettuina olisi aika vaikeaa pyrkiä yli rajasta Rajakatseen
kohdalta. Voi olla tietysti, että sana ei ehdi Rajakatseelle ennen
meitä missään tapauksessa, vaikka joutuisimmekin pysähtymään.
Etsintäkuulutuksen palkkio voi kuitenkin aina aiheuttaa takaa-ajajia.
Tahna vastaa tuumintaan tasaisesti:
-Joo - voisihan sitä toisaalta koettaa rajan yli korpea pitkinkin, mutta
ainahan sitä tietä pitkin on mukavampi.
Olvan tarkkaavaisesti miettien kertaa:
-Joka tapauksessa - nyt yritämme rajan yli Rajakatseen kohdalta luottaen
siihen, että emme ole etsintäkuulutettuja. Jos jaksaisimme ratsastaa
yhtämittaisesti, pitäisi meidän olla Rajakatseen rajalinnakkeella
huomenna iltapäivistä.
Tahna muistuttaa Olvania:
-Olen kuullut, että nykyään on Nohvatovinkin puolella rajaa linnoitus.
Taitaa olla vasta viime vuonna valmistunut. Se tietää sitä, että joudumme
myös sillä puolella rajaa tarkemman tarkastuksen kohteeksi. Ehkä olisi
sittenkin parempi koettaa ylittää raja korven kautta. On myös muistettava
seikka, että näillä hevosilla emme ratsasta iltapäivään,
sillä ne näyttävät olevan nyt jo väsyneet.
Olvan miettii:
-En usko, että kannattaa mennä korpeen. Rajakatseen puolella se olisi
vielä ihan mahdollistakin, koska vartio on kuulemma linnoituksen
perämetsissä heikohkoa, mutta tietääkseni Weldoonin linnakkeen puolella
vartiointia harrastetaan yötä päivää tarkemmin myös linnoitusta ympäröivissä
metsissä jopa suhteellisen laajalla alueella. Jos jäämme kiinni
lähimetsässä hiippailusta, tulee kysymys, mitä teemme siellä! Emme
kai vain ole laittomasti ylittämässä rajaa! Jos sen sijaa yritämme
laillista tietä linnoitusten kautta ihan kylmän rauhallisesti, en
usko, että kukaan kiinnittää mitään erityistä huomiota meihin.
Tahna vastaa:
-Voi olla, mutta joka tapauksessa joudun ehdottamaan, että leiriydymme
lopuksi yötä ja ylitämme sitten illan suussa rajan, koska hevoset
vaikuttavat voipuneilta.
Olvan katsellen hiukan ympärilleen hämärässä yössä miettii:
-Mikäs siinä, pitää vain löytää jostakin sopiva paikka, mistä meitä
ei ohi ratsastajat näe. Ainoa on se seikka, että nyt leiriytyessämme
menetämme etumatkan ja viestinviejät voivat viedä Rajakatseelle
tiedon meistä, vaikka heillä ei luultavasti ole mitään tietoa
meidän päämäärästämme. Yhtä hyvin voisimme olla matkalla Bokeaan ja
sitä kautta etelään Olyihin ja siitä eteenpäin Suomurajaan. Itse
asiassa se olisi kaikkein todennäköisin reitti ja luultavasti sieltä
meitä etsitäänkin, jos etsitään yleensä mistään.
Tahna tähyilee ympärilleen hämärässä ja pian toteaa:
-Tuolla kauempana on pieni metsätupas. Sen takaa ei meitä tielle
näy edes aamun sarastaessa. Lisäksi pellolta löytyy kuitenkin sen verran
heinää, että hevoset saavat tarvitsemansa. Eiköhän mennä sinne
lopuksi yötä.
Olvan katselee Tahnan näyttämään suuntaan ja mietiskelee ääneen:
-Voisi olla hyvä. En usko, että tässä nyt parempaakaan ratkaisua
ihan heti löytyy. Ei kai tässä muuta kuin sitten sinne.

Puolikas kuu alkaa tehdä hiljalleen nousua yölliselle taivaalle, mitä
on muuten valaissut repaleisen pilvipeitteen lomasta vain tähdet. Tämä
lisävalo lienee helpotus pakomatkaa tekeville ratsastajille, jotka
etsivät suojaista lepopaikkaa hevosilleen ja itselleen peltojen keskellä
olevasta metsäsaarekkeesta. Uuden valaistuksen avulla parhaan leiripaikan
löytäminen on lasten leikkiä ja pian kaikki kolme matkaajaa ovat
jalkautuneet ja hevoset päästetty syömään ruohoa metsän reunassa olevasta
heinikosta. Laukustaan köyttä kaivaen Olvan tuumii:
-Kaippa sitä itsekin voi tässä nukkua. Vahtivuoroja voi olla turha
tehdä, sillä tuskinpa me ihan aamuun asti nukumme.
Tahna tuumaa:
-Minä ainakin aion nukkua. Jos joku menee ohi tuolla tiellä, niin
he eivät meitä täällä näe. Näin on, jos hevoset vain pysyvät kiinni,
eivätkä lähde seikkailemaan itsekseen pellolle.
Olvan vastaa samalla, kun liekaa hevostaan köydellä puunrunkoon:
-Kyllä ne pysyy, kun sitoo kunnolla. Tehdään niin, että ensimmäisenä
heräävä herättää muutkin. Luultavasti silloin aamu voi jo sarastaa
ja hevoset saaneet silloin riittävästi syödäkseen ja levättyä.
Tahna tuumii haukotellen:
-Tehdään niin. Hyviä öitä vain.
Tahna laskeutuu levittämälleen huovalle ja alkaa pian hengittää
tasaisesti ja raskaasti. Olvan ja Miura laskevat myös levolle ja pian
ainoana liikkeessä ovat hevoset, jotka vielä syövät heinää
metsäsaarekkeen reunasta.

Tovin nukuttuaan Olvan herää mäjäykseen ja Miuran rääkäisyyn. Mies
ponnahtaa ripeästi ylös huovaltaan miekkaansa hiukan tupesta esiin vetäen.
Ensimmäisenä näkynä näkyy maassa kasvojaan pitelevä Miura ja toisena Tahna,
joka nyrkkiään hioen vihaisena puhuu Olvanille:
-Poika meinasi viedä hevosen.
Miuran vaikeroiden huutaa maasta puolustuksekseen:
-Te olette varkaita! Minä en tahdo matkata kanssanne.
Olvan katsoo jännittyneenä vuoroin maassa olevaa Miuraa ja vuoroin Tahnaa,
joka hivelee vyöllään olevaa miekkansa kahvaa. Miura alkaa päästä
ylös maasta poskeaan vielä pidellen, kun Tahna tarttuu poikaa
olkapäästä ja meinaa retuuttaa häntä lisää. Olvan keskeyttää tilanteen
huutamalla:
-Seis -jos poika haluaa mennä, niin menköön, mutta hevosta ei saa.
Tahna tarraa tiukemmin Miuran nutusta kiinni ja vetää hiukan miekkaansa
tupesta:
-Poika kielii meistä ja sitten tulee etsintäkuulutukset perään ja
sitten ei ole enää mitään asiaa Mahtivuoren puolelle koskaan. Minä
sanon, että poika tapetaan ja sillä hyvä. Ties vaikka innostuisi
jahtaamaan meitä Vardakoviin asti, jos meistä luvataan palkkio.
Olvan hiukan miekkaansa tupesta esiin vetäen hyvin painokkaalla ja
tasaisella äänellä vannoo:
-Sinä tapat Miuran vain minun kuolleen ruumiini yli!
Tahna kääntyy alta kulmansa katsomaan Olvania, joka vakaana seisoo
kuutamon valossa noin viiden metrin päässä hänestä ja Miurasta.
Hetken punnittuaan tilannetta hän sanoo miettivällä äänellä:
-Olen aina kunnioittanut sinun päätöksiäsi ja suunnitelmiasi, koska
olet ollut erinomainen ryöväyksien suunnittelija, mutta nyt sanon
sinun tekevän virheellisen päätöksen.
Olvan vetää hiukan miekkaansa lisää ulos tupesta ja agressiivisen
oloisena selittää:
-Vielä ehkä vuosi sitten olisinkin ollut kanssasi samaa mieltä, mutta
maailmani on muuttunut. En voi sallia enää tätä, sillä sydämeni huutaa
jo nyt kaikkea tätä kauheutta.
Tahna vilkaisee ensin Miuraa, jolla kasvoista veren lisäksi valuu
hikeä. Hetken katsottuaan poikaa hän kääntyy katsomaan Olvania, jolla
miekka on puoliksi vedettynä tupesta esille ja toteaa tälle
asiallisesti:
-Voit joko olla varas tai pitää korkeaa moraalia, mutta et molempia. Katso
minua. Minä tapan pojan ja ilman mitään tuskaa ja taakkaa asiasta.
Ylihuomenna jo Vardakovissa juon pääni täyteen ja unohdan koko asian.
Jos sinä et halua olla osallisena tappoon, katso muualle sen aikaa.
Olvan täysin vakaana ilmoittaa:
-Ei käy!
Tahna katsahtaa Miuraa ja uhkuu:
-En tarvi sinun suostumustasi Olvan!
Olvan nopeammin kuin Tahna ehtii edes liikahtaa, nappaa tikarin
niskansa takaa ja sinkoaa sen Tahnaa kohden. Tikari ei kuitenkaan
osu Tahnaan, vaan jää törröttämään puuhun Tahnan taakse. Tahna jähmettyy
hetkeksi katsomaan sivulleen, josta juuri tikari viilsi hänen päänsä
ohi ja ei hetkeen sano mitään, mutta kiukku näkyy selvästi keräytyvän hänen
kasvoilleen. Olvan puhuu irvistäen:
-Olisin voinut tappaa sinut!
Tahna vastaa hyvin suuttuneena:
-Vaan et tappanut.
Tahna läimäyttää Miuraa uudelleen, joka lennähtää heinikkoon rähmälleen.
Tämän nähdessään Olvan vetää miekkansa esille tupesta ja ottaa kaksi
nopeaa askelta kohti Tahnaa. Miekat lyövät yhteen kuutamon valaisemassa
yössä ja miehet jäävät seisomaan paikalleen toisiaan miekallaan
työntäen. Syntyy muutama lyönti lisää, mutta kolmannella lyönnillä
Olvan onnistuu sivaltamaan viillon Tahnan vasempaan käsivarteen.
Tahna perääntyy muutaman askeleen ja hiukan tunnustelee saamaansa
haavaa. Olvan toteaa miekkansa takaa katsoen:
-Sinä häviät vielä...pitää vain osua tarkemmin. Luovu jo ja päästä
poika menemään.
Tahna sylkäisten maahan sähisee:
-Olisit heittänyt sillä tikarilla osuman, kun kerran olisit voinut.
Olvan singahtaa taasen kohti Tahnaa ja miekat lyövät taas yhteen.
Syntyy kaksi lyöntiä lisää ja miehet ottavat taasen hiukan etäisyyttä
toisistaan ilman, että kumpaankaan olisi osunut. Miura on tällä välin
noussut ylös maasta pahimpia roiskeita kasvoistaan pyyhkien. Hän katselee
ympärilleen varovaisesti huomaten pian puussa törröttävän tikarin, jonka
Olvan oli juuri sinne singonnut.

Olvan ja Tahna lyövät taas yhteen ja miekat kilahtavat voimakkaasti. Kuuluu
toinen kilahdus ja sitten Tahna ähkäisten vetäytyy muutaman askeleen taakse
huutaen:
-Etkö sinä osaa lyödä kunnolla! Taidat vain haluta nautiskella.
Olvan näyttää selvästi tyytyväiseltä viimeisen onnistuneen osumansa
johdosta ja itsevarmuus kasvaa hetki hetkeltä. Hän astuu askeleen kohti
Tahnaa tokaisten:
-En edelleenkään voi sallia sinun aikeitasi tappaa poikaa.
Tahna kiukustuneena sähisee pidellen uutta haavaansa vasemmassa kyljessään:
-Äsken sanoit, että sydämesi huutaa tätä kauheutta, mutta edelleen
taistelu saa hymyn kasvoillesi. Et sinä ole muuttunut!
Olvan intonsa kasvaessa huudahtaa:
-Sinunlaisesi kauheuden tappaminen ei voi olla mitään moraalisääntöjä
vastaan! -Sitäpaitsi tämä puhe lienee turhaa, sillä tämä asia
on jo henkilökohtainen.
Miehet singahtavat taas yhteen ja miekat lyövät voimalla. Syntyy toinen
lyönti, mutta kolmas lyönti ei tuota kilausta vaan Olvanin vaimean
ähkäisyn. Miehet jähmettyvät taistelukentälle ja Olvanin miekka
putoaa maahan. Hetken kuluttua koko mies alkaa vajota pitkin Tahnan
miekan vartta maahan värjäten miekan terän mennessään eri väriseksi
kuin kuutamossa välkkyvä kiiltävä terä. Tahnan kasvoille leviää leveä
hymy, joka yllättäen jähmettyy paikalleen ja kääntyy alaspäin
hämmentyneeksi ilmeeksi. Olvan romahtaa maahan Tahnan päästäessä
irti miekastaan ja alkaessa tarkastella rinnastaan esiin pistävää
veristä tikarin terän kärkeä. Miehen kasvoille leviää kuitenkin vielä
vaimea hymy, mutta hän ei enää sano mitään. Uransa juuri päättänyt varas
romahtaa maahan ja ainoana seisomaan jää Miura pidellen kädessään verta
tippuvaa tikaria.


4.Nuori soturi

Nuorukainen kuun valossa kädessään tikaria pidellen katselee hiljaisena
kahta ruumista maassa. Mies, joka oli nimeltään Olvan, katselee tyhjällä
katseellaan kohti taivasta pidellen vatsaansa, joka on paljon veren tahrima.
Mies, joka oli nimeltään Tahna, on maassa rähmällään ja on yhtä
hiljainen, kuin entinen varastoverinsakin. Rauhallisesti ja hitaasti
Miura kumartuu hiljaa tarkastelemaan ruumiita ja hetken katseltuaan
sulkee Olvanin tuijottavat silmät. Sen sijaan Tahnan ruumiiseen hän
ei koske. Nuorukainen nousee ylös ja nostaa katseensa taivaalle ja
on hetken hiljaa. Hänen miettimisensä katkaisee hevosten ääntely ja
Miura palaa taasen tarkastelemaan tilannetta ympärillään. Hän katsoo
säkkiään, joka on tohinassa pudonnut maahan. Hetken tarkasteltuaan
asioita ympärillään hän kumartuu takaisin ruumiiden puoleen. Nuorukainen
tarttuu maassa lojuvaan Tahnan miekkaan ja puhuu hiljaisella äänellä
ruumiille:
-Et sinä varas rassu enää tätä miekkaa tarvitse, joten minä voin sen
ihan hyvin ottaa itselleni. Tarvitsen sitä näet, koska taidan olla
ihan riittävästi tehnyt louhoksessa töitä. Luulisin, että Vuoriniittyyn
ei enää minun kannata mennä, joten taidan ottaa sinun hevosenkin, vaikka
eiväthän ne teidän oikeastaan ole, kun varastaneet ne olette.
Miura pyyhkii miekan terän omistajansa vaatteisiin ja laittaa sen
takaisin tuppeen. Hän ottaa vielä vyönkin Olvanilta, missä on Olvanin
miekan tuppi, ja sitoo vyön itselleen. Tämän jälkeen hän hiukan katselee
ja ottaa vielä Olvaninkin miekan virkkoen ruumiille:
-Taidan ottaa vielä sinunkin miekkasi, vaikka mistä minä tiedän, kuka
on tämänkään oikea omistaja. Taidan ottaa sinunkin hevosen, koska
siitä voi saada rahaa Vardakovissa, kuten miekastasikin.
Molemmat miekat anastettuaan Miura alkaa kopeloida ruumiiden taskuja
ja löytääkin pian etsimiään vihreitä kiviä kaksi kappaletta. Kiviä
kädessään punniten hän miettii:
-Näitä voin tarvita talvella. Taidan ottaa nämäkin, koska te ette
niitä enää tarvitse. Et voi Olvan kieltää, ettenkö olisi oppituntiani
oppinut - voimakiviä. Nämä ovat arvokkaita.
Miura nousee ylös ja suoristaa itsensä katsoakseen läpikuultavia
kiviä kuun valoa vasten tarkkaan:
-Luulisin, että uusi elämä odottaa minua. Ei - ei Olvan - en minä
varkaaksi rupea - hiukan lainkuuliaisempi elämä on paljon helpompaa.