Rajawiki

Vuoriniityn kauppiaitten ja käsityöläisten kilta

Versio 3
Nykyinen sivu

[[Vuoriniitty|Vuoriniityn kaupungissa]] ja sitä ympäröivässä maakunnassa
vaikuttava kaksoiskilta.
Tämä suuri kilta on alkujaan koostunut erillisistä kauppias- ja
käsityöläiskilloista, jotka ovat ajan saatossa liittyneet yhteen.
Kiltaan kuuluvat useimmat laillisesti ja luvallisesti toimivat maakunnan
kauppiaat ja käsityöläiset, poislukien mm.
ne, jotka toimivat [[Deinosan|Deinosanin]] jalokivikillan alaisuudessa.
Myös useat aateliston ja papiston alaisuudessa toimivat kauppiaat ja
käsityöläiset kuuluvat kiltaan, vaikka se ei olekaan heille välttämätöntä.
Päätoiminen kauppiaana tai käsityöläisenä työskentely edellyttää siis yleensä
kiltaan kuulumista.
Suurin osa killan jäsenistä harjoittaa elinkeinoaan Vuoriniityn kaupungissa,

mutta jäseniä on myös Olyissa, Bokeassa ja muutamissa muissakin paikoissa.
Kilta toimii myös jäsentensä sosiaalisena yhteysverkostona, tosin ennen kaikkea
kilta valvoo sitä, ettei alalla ole liikaa toimijoita.
mutta jäseniä on myös [[Olyi|Olyissa]], [[Bokea|Bokeassa]] ja muutamissa
muissakin paikoissa.
(Olyissä toimii myös oma, osin itsenäinen kiltansa.) Kilta toimii myös
jäsentensä sosiaalisena yhteysverkostona, tosin ennen kaikkea kilta valvoo sitä,
ettei alalla ole liikaa toimijoita.
Samoin suuntaa-antavista tuotantomääristä ja tuotteiden hinnoista sovitaan
toisinaan killan sisällä.
Kilta kerää jäseniltään kiltamaksuja ja muita veroja, joista osan toimittaa
edelleen viranomaisille, [[Suuriruhtinas Geofriuksen kanslia|suuriruhtinas
Geofriuksen kansliaan]].
Päätöksenteosta killan sisällä huolehtivat kiltamestarit, killan vanhimmat ja
kiltakokoukset.

Kiltaan kuuluu varsin vaihtelevaa väkeä varakkaista porvareista vaatimattomiin
käsityöläisiin.
Killan sisällä toimii myös useita epävirallisia alikiltoja ja alahaaroja, jotka
koostuvat saman alan ammattilaisista.
Tällaisia alajaostoja on mm.
Vuoriniityn kaupungin sepillä sekä leipureilla.
Killassa on myös eräänlainen "varakkaamman ja paremman väen" sisäpiiri, johon
kuuluvat killan vaikutusvaltaisemmat jäsenet.
Tuohon ryhmään kuuluvat vauraammat ja vaikutusvaltaisemmat kauppiaat ja
käsityöläiset, ja tämän ryhmän jäsenillä on myös oikeudet ulkomaankauppaan.
Oikeudet ulkomaankauppaan onkin tarjolla niille killan jäsenille, joilla on
halua ja varaa tästä erikseen maksaa.
Ulkomaankauppaluvan hinta vaihtelee tapauskohtaisesti, mutta kerrotaan, että
sellaisesta on aikanaan maksettu 4000 kupariakin.
Kyseistä lupaa ei siis ole läheskään kaikilla käsityöläisillä ja kauppiailla.

'''Muutamia kiltaan kuuluvia toimihenkilöitä:'''

-[[Hurtikka]], yksi killan alaisuudessa toimivista kirjureista

'''Kiltaan mm.
kuuluvia kauppiaita ja käsityöläisiä:'''

-Kauppias [[Hemminki]] ja kynttilänvalaja [[Sebastian
'Kynttilänvalaja'|Sebastian]], joilla on yhteinen kauppahuone

-Sinermä, kauppias
-Sinermät, kauppiaita
-[[Katariina Ginnar]], kauppias
-[[Sylvia Tohki]], kauppias
-[[Säteri]], kauppias
-[[Katariina Ginnar]], kauppias
-[[Sylvia Tohki]], kauppias
-[[Säteri]], kauppias
-[[Prierias 'Suomurajalainen']], kauppias
-[[Viivi Aarontytär]], vaate- ja kangaskauppias
-[[Meera]], kauppias
-[[Mana Kaprukki]], kauppias
-Ballendorfien suvusta [[Rudolf Ballendorf|Rudolf]], [[Juuso Ballendorf|Juuso]]
ja [[Henrika Ballendorf|Henrika]], kaikki kolme kauppiaita
-[[Tupru Eepos]], kirjakauppias ja [[Eepoksen kirjasitomo|Eepoksen
kirjansitomon]] omistaja
-[[Suutari Sulevi|Sulevi]], suutari
-[['Pulla-Sofia']], leipuri
[[Ilkka]], puuseppä, nykyisin vankeudessa
[[Juuso]], räätäli

[[

[[Reima]], nahkapajan omistaja
Aslak 'Kutoja', edesmennyt kutomon omistaja