459
| Versio 4 |
Nykyinen sivu |
'''VUOSI 459''' Muualla: Kaukaisen [[Narru]] kylän päällikkö pyytää anteeksi [[309|150 vuotta aikaisemmin]] tapahtunutta Zada pappien häätämistä kylässä. Rytäkässä nämä nimittäin kirosivat paikallisen temppelinsä. |
'''VUOSI 459''' Muualla: Kaukaisen [[Narru]] kylän päällikkö pyytää anteeksi [[309|150 vuotta aikaisemmin]] tapahtunutta Zada pappien häätämistä kylässä. Rytäkässä nämä nimittäin kirosivat paikallisen temppelinsä. |
| Sotavelho [[Poppi]] lähetetään paikalle. |
|
Pohjolassa: Talvi oli hyvin kylmä ja runsasluminen niin kuin oli ennakoitukin. Edellisen kesän sateisuudesta johtuen ruokavarannot olivat joka paikassa varsin heikot ja talven aikana moni näkikin nälkää. Pahin tilanne oli syrjäisillä paikoilla kuten rajalinnoituksilla, joihin yhteydet olivat talven ajan käytännöllisesti katsoen kokonaan poikki. Nälkiintymis- ja tautikuolemia olikin [[Vuoriniitty|Vuoriniityn maakunnan]] alueella tavallista enemmän, erityisesti Vuoriniityn kaupungissa sekä joillakin syrjäseuduilla. Paras tilanne oli [[Bokea-järvi|Bokea-järven]] rannikolla, missä ihmiset kykenivät hankkimaan hätäänsä lisäravintoa myös kalastuksesta. Nohvatovin puolelta kantautuneet tiedot kertoivat, että nälänhätää ei samassa määrin olisi siellä ilmennyt. Huhujen mukaan [[Valtamäki|Valtamäkien aatelissuvun]] omistamilla maa-alueilla ja tiloilla tilanne olisi kuitenkin ollut vakava ja että siellä olisi tapahtunut tilanteen kiristymistä talonpoikien ja aatelisherrojen välillä. Mistään yhteenotosta ei kuitenkaan ole tullut tietoja. Jos kovasta talvesta yritetään väkisin löytää hyviä puolia, oli talvi ainakin varsin rauhallista aikaa verrattuna edellisvuoden melskeisiin ja kuohuntoihin. Metsäläisetkään eivät talven aikana juuri ihmisasutusta häirinneet, vaikka joitakin harvoja maatiloille tunkeutumisia tapahtuikin joillakin syrjäseuduilla. Talven kuluessa Vuoriniityn kaupungissa kuoli eräs mahtimies, nimittäin maakunnan entinen, jo vanhuudenhöperö tuomari [[Velmar]], joka oli suuriruhtinas Geofriuksen serkku. Vuoriniityn suuriruhtinas [[Geofrius VI|Geofrius]] nimitti tähän arvokkaaseen virkaan seuraavaksi [[Fredrik Koskala|Fredrik Koskalan]] serkun, [[Aljo Koskala|Aljo Koskalan]]. Aljo Koskala oli hiljattain saavuttanut pätevyyden tuomarin virkaan ja on nuorena miehenä kovin virkaintoinen. Hän on mm. luvannut kiertää säännöllisesti ympäri maakuntaa oikeutta jakamassa ja oikeuden toteutumista valvomassa. Nämä matkansa hän lupasi aloittaa heti säiden salliessa. Aljosta tiedetään mm. se, ettei hän ole kovin hyvissä väleissä serkkunsa Fredrikin kanssa. [[Rajakatseen linnake|Rajakatseen alueen linnakkeelle]] ja muulle väelle talvi oli myös kovaa aikaa ja uusia ruokavaroja oli hankala saada teiden ollessa lumihankien tukkimina. Tästä syystä Vuoriniityn viranomaiset tekivät kevään lähestyessä päätöksen, jonka mukaan Rajakatseen vilja- ja ruokatuotannollista omavaraisuutta tulisi koettaa kohentaa vastaavanlaisten tilanteiden välttämiseksi tulevina talvina. Näin Rajakatseeseen päätettiin perustaa joukoittain uusia maatiloja ja alueelle alettiinkin houkutella uusia innokkaita talonpoikia maata raivaamaan. Maan lupailu tilattomille tuotti vastakaikua ympäri Vuoriniityn maakuntaa ja kohti Rajakatsetta lähtikin kevään kuluessa kaikkiaan muutamankymmentä talonpoikaa perheineen. Yleistä nälkää ja kurjuutta lukuunottamatta tilanne oli lopputalvella maakunnassa melko rauhallinen. Jotkut huhut Vuoriniityn kaupungissa tosin väittivät, että kaksi kammottavaa ja kiellettyä laitonta kulttia, [[Iiv]]-papisto ja [[Kaaoslähde]], olisivat lisäämässä toimintaansa. Tämä jäi kuitenkin toteennäyttämättömäksi, sillä mitään kummallista ei tapahtunut joitakin ruumisvarkauksia lukuun ottamatta. Sen sijaan Bokean kylän lähellä sijainneella taverna [[Bokean tonttu|Bokean Tontulla]] tapahtui eräänä alkukeväisenä päivänä todella erikoisia ja kauhistuttavia tapahtumia ([[RK XIX|Rajakatse 19]]). Tuolloin paikalla olleet väittivät myöhemmin, että alueella olisi kyseisenä iltana liikkunut jokin kammottava aave tai henki, joka olisi riivannut ja vainonnut paikallaolijoita. Sen enempää Bokean Tontun tapahtumista ei yleisesti tiedetä, sillä paikan päällä olleet ovat jostain syystä olleet erikoisen vaitonaisia tapahtuneen suhteen. Tämä siitä huolimatta, että paikan päällä oli tuolloin muutamia varsin tunnettuja ja arvovaltaisiakin henkilöitä, kuten [[Zada]]-pappi [[Jojopan]] [[Nohvatov|Nohvatovista]], maakuntakierroksellaan ollut uusi tuomari Aljo Koskala sekä [[Deinosan|Deinosanin]] jalokivikillan jäsen [[Simur Diilex]]. Se kuitenkin tiedetään, että alueelta oli tuona päivänä löytynyt julmasti teräaseella silvottu kuollut hevonen sekä se, että paikan päältä saatiin kiinni kyseisenä päivänä kiellettyyn [[Kaaoslähde]]-järjestöön kuulunut mies, joka kuljetettiin läheiselle Pohjatuulen linnakkeelle seuraavana päivänä suoritettavaa mestausta varten. Mies kuitenkin katosi yön aikana selittämättömästi sellistään. Linnakkeella uskottiin, että hänet oli vapauttanut linnakkeella tallirenkinä toiminut [[Hansu]]-niminen epäilyttävänoloinen mies, jota oli aiemmin epäilty yhteistyöstä Tiepuukkojen kanssa. Nyt niin vanki kuin Hansukin olivat kadonneet, mutta linnakkeen sotilaat eivät voineet käsittää, kuinka vanki oli voinut karata varsin hyvin vartioidusta linnakkeesta avunkaan turvin. Taikauskoisen kansan keskuudessa kuiskailtiinkin tuolloin, että asialla olivat kukaties samat yliluonnolliset voimat, jotka olivat olemassaolonsa Bokean Tontullakin ilmoittaneet. Kevään kuluessa Vuoriniityn maakunnantuomari [[Aljo Koskala]] saapui pitämään [[Vuoriniityn alueen oikeuslaitos|käräjiä]] Rajakatseeseenkin. Alueelle oli nimittäin kevään kuluessa muuttanut paljon ihmisiä ja oli odotettavissa, että maalaisten välille olisi noussut paljon riitoja, joita olisi tarpeen ratkoa oikeudenkin avulla. Viranomaisten yllätykseksi maanomistajat, maalaiset ja muut paikalliset kykenivät sopimaan riitansa niin hyvin keskenään, ettei tuomarin välitystehtävää kovin paljoa tarvittukaan. Tuona päivänä, jolloin Aljo Koskala vieraili Rajakatseessa, tapahtui kuitenkin kaikenlaista muutakin ([[Rk XX|Rajakatse 20]]). Tuona päivänä vietettiin '''kaatuneitten muistopäivää''' erityisesti kymmenen vuotta sitten olleen [[Rajakatseen taistelu|paikallisen taistelun]] uhrien muistoksi. Päivän rauhallisuutta häiritsi salaperäiset huhut sekä kammottava löytö paikalliselta [[Rajakatseen hautuumaa|hautausmaalta]]. Erään hautakiven takaa löytyi puinen kirstu, joka oli täynnä ihmisten mädäntyneitä päitä ja pääkalloja. Tämä järkytti monia ja latisti juhlatunnelmaa, mutta päivän kääntyessä iltaan ihmisten mieliala alkoi taas kohota kohti juhlatunnelmaa. Tähän vaikutti erityisesti kahdet varsin spontaanisti järjestetyt häät, jotka tulivat yllätyksenä paikallisille ja melkein vihittäville itselleenkin. Viranomaisetkin saattoivat seurata melko tyytyväisinä rahvaan juhlintaa. Oudot käynnit hautausmaalla huolestuttivat, mutta toimenpiteisiin ei virallisesti ryhdytty. Kevään juhlatunnelma sai kuitenkin lopun seuraavien viikkojen kuluessa. Huhuttiin, että Rajakatseessa olisi tekeillä jotakin hämärää ja kammottavaa. Liikkui huhuja lentävistä lehmistä, maan syvyyksistä nousevista kristalleista ja vaikka mistä. Samaan aikaan myös muualla tapahtui mieleenjääviä tapahtumia. Vardakovin kaupungissa joku tuntemattomaksi jäänyt varas murtautui yöllä rikkaana kauppiaana tunnetun [[Serethos|Serethoksen]] taloon. Serethoksen tiedetään kuuluvan [[Bokean illusion|Bokean illusionisteihin]] ja omaavan killassaan kohtalaisen vaikutusvallan. Ei ole tietoa, mitä varas saaliikseen sai, mutta ainakin Vardakovin kaupungissa aloitettiin laajat etsinnät varkaan kiinnisaamiseksi. Varasta ei tiettävästi kuitenkaan saatu kiinni. Valtamäkien hallinnoimilla maa-alueilla huonoon kohteluun kyllästyneet talonpojat olivat kuluvan vuoden aikana useaan kertaan ajautumassa kapinaan, mutta tämän sai joka kerralla estettyä suvun päämiehen Valdemarin alaisena toimiva tilamestari [[Juntola]], joka suostuttelutaitoisena ja rahvaanmielisenä sai osapuolet sietämään vielä toisiaan. Rajakatseessa seurattiin huolestuneina [[Weldoonin linnoitus|Weldoonin linnakkeelta]] kantautuvia uutisia, joiden mukaan siellä olisi rakenteilla jokin [[Rajatuho|suurehko sotakone]]. Kesän kuluessa huhuihin saatiin täsmennystä linnakkeella kävijöiden kautta ja saatiin selville, että linnakkeella rakennettiin trebusetti-nimistä jättimäistä heittokonetta, joka oli uhkaavasti nimetty [[Rajatuho|Rajatuhoksi]]. Rajakatseen alueella tapahtui kaikenlaisia outoja, selittämättömiä asioita, jotka herättivät kummastusta ja järkyttivät paikallisia. [[Kaaoslähde]]- ja [[Iiv]]-papisto- järjestöjen huhuttiin riitaantuneen toden teolla ja ryhtyneen sotimaan toisiaan vastaan. Keskikesän lähestyessä tilanne muuttui entistä huolestuttavammaksi, kun lämpiminä päivinä alueella levisi jonkinlainen kuumetauti, joka kuitenkin kaatoi monet Rajakatseen linnakkeen sotilaat vuoteisiinsa muutamaksi päiväksi. Näinä muutamana päivänä minkälainen selkkaus tahansa olisi voinut olla kohtalokas. Tällaisena helteisen kuumana kesäpäivänä tapahtuikin sitten jotain, mitä ihmiset olivat pitkään kuiskaillen odotelleet ([[RK XXI|Rajakatse 21]]). Rajakatseen metsissä liikkui joukoittain kammottavia ihmistä muistuttavia hirviöitä sekä haudoistaan kaivettuja puolimätiä eläviä kuolleita. Havainnot viittasivat siihen, että tuona päivänä metsissä liikkui näitä kyseisten järjestöjen hirvityksiä siinä määrin, että melkein voitaisiin puhua sotajoukoista. Ihmisten onneksi nämä kammotukset eivät kuitenkaan vaikuttaneet olevan kiinnostuneita niinkään ihmisasutusten terrorisoimisesta, vaan sen sijaan nämä kaksi joukkiota kävivät keskenään metsissä ankaria ja säälittömiä taisteluita. Ilmeisesti järjestöistä toinen voitti päivän mittaan, vaikkakin huvennein voimavaroin. Loppuillasta voittaneen osapuolen mielenkiinto kohdistui sitten ihmisiinkin, tarkemmin sanottuna läheiselle taverna Vanhalle Piparille. Siellä olleitten ihmisten kauhistukseksi tavernalle saapui '''neljä irvokasta olentoa''', joista eräs muistutti ''elävää pensasta'', ''toinen puoliksi ihmistä'' ja ''puoliksi kissaa'', ''kolmas mustekalapäistä ihmistä'' ja neljäs, joukon johtaja, oli ''pukinpäinen ja sarvekas'', vaikka muutoin vaikutti ihmiseltä. Nämä kammottavat olennot alkoivat vaatia tavernalla ollutta [[Elissa]]-nimistä nuorta ennustajanaista mukaansa. Jos tavernan väki ei suostuisi luovuttamaan tätä, uhkasi joukko tappaa kaikki läsnäolijat tavernalta. Tilanne kiristyi ja oli hankalassa pattitilanteessa, kun eräs tavernan suojissa ollut [[Impi]]-niminen nainen yllättäen viilsi Elissan kaulan auki tarkoituksenaan tappaa tämä jostakin syystä. Elissan kaatuessa verta suihkuten maahan Impi koetti paeta paikalta, mutta sai surmaavat miekanlyönnit hirviöiden kanssa vehkeilleeltä ihmistaikurilta [[Magnus Prikovil|Magnus Prikovilta]], joka myöskin kuoli sittemmin. Hirviöiden johtajat, pukinpää ja lonkeronaama tulivat nyt epävarmoiksi ja luullessaan Elissan kuolleen päättivät he lähteä pois paikalta ja alkoivat vetäytyä jonnekin kohti metsää. Vetäytymistään suojaamaan he jättivät tavernalle kaksi vähäisempää hirviötä. Elissa ei kuitenkaan ollut vielä mennyttä, sillä hetikohta hänen kaaduttuaan maahan hänet vedettiin sisemmälle tavernaan, jossa olleet kaksi parantajaa ja kaksi pappia onnistuivat yhteistuumin pelastamaan hänet kuolettavalta vammalta. Hirviöiden määrän puolituttua seriffi [[Edgar de Älliskö]] katsoi taistelumahdollisuuksien parantuneen ja hän hyökkäsi tavernasta paikan päälle jääneiden hirviöiden kimppuun. Älliskö, Zada-pappi [[Jojopan]] ja muutama muu onnistuivatkin tappamaan nuo kaksi tavernalle jäänyttä hirviötä suhteellisen helposti, vaikka näiden kestokyky vaikuttikin uskomattomalta. Tämän jälkeen Älliskö rohkaistui siinä määrin, että päätti lähteä metsään menneiden hirviöpäälliköiden perään. Hänen mukaansa lähti myös kaksi muuta miestä, [[Latteus Raakkuja]]-niminen kokenut soturi ja äskettäisessä tavernataistelussa kunnostautunut paikallinen [[Alpo]]-niminen maalainen. Nuo kolme lähtivätkin hirviöiden perään. Ei kestänyt kauaa, kun metsästä kuului kiivasta taistelun melskettä, joka päättyi myös nopeasti. Paikan päälle lähti myös muita tavernalta ja he palasivat jonkin ajan kuluttua nämä kolme sankaria mukanaan. Kaikki kolme olivat enemmän tai vähemmän vakavasti loukkaantuneita, mutta hengissä kuitenkin. Heiltä saatiin kuulla, että he olivat todellakin saavuttaneet hirviöt jonkin oudon metsässä olleen rakennelman luota. Siellä he olivat taistelleet noita kahta hirmua vastaan ja onnistuneet tuhoamaan nämä siitä huolimatta, että olennot käyttivät taikaa apunaan. Miehistä Alpo oli pahimmin loukkaantunut, sillä hänen rintakehänsä oli palanut pahoin jonkin kammottavan tulitaian seurauksena. Myös hänen toinen olkansa oli murtunut. Kaikki kolme olivat kuitenkin hengissä ja uskottiin, että miesten vammat voitaisiin kyllä ajan mittaan hoitaa tai parantaa. Uskottiin myös, että nämä tavernalle tulleet hirviöt kuuluivat Kaaoslähteen joukkoihin. Tuon päivän jälkeen ei epäkuolleiden tai muidenkaan hirviöiden liikehdintää alueella enää tavattu. Alueen ihmiset toivoivatkin, ettei kyseisenkaltaisia kauheita tapahtumia enää toistuisi. Silti uskottiin, ettei [[Iiv]]-papistosta ja [[Kaaoslähteestä]] kuultu viimeistä kertaa. Yhtä vakavaa uhkaa ei onneksi ole vähään aikaan näiden järjestöjen taholta koettu. Metsäläiset ovat edellisvuoden tapahtumien jälkeen olleet huomattavasti rauhallisempia ja ovat vältelleet ihmisiä parhaan taitonsa mukaan. Pieniä ryöstöjä ja varkauksia on Vuoriniityn maatiloilla kuitenkin tapahtunut metsäläisten toimesta. Huhut väittivät kuitenkin, että metsäläiset olisivat jälleen lisäämässä liikehdintäänsä ja haalimassa joukkojaan kokoon. Tämän takana saattoi olla [[Gohtarg]], jonka väitettiin olevan edelleen elossa ja johtavan metsäläisiä. Kesän kuluessa voimistui myös eräs [[Rajavartio]]-niminen palkkasoturiryhmittymä, joka vannoi Mahtivuoren valtakunnan puolustamisen nimeen. Tämä urhoollisuutta ja isänmaanrakkautta arvostava [[Patriotismi valtakunnissa|patrioottinen]] ryhmittymä kertoi tavoitteekseen myös turvallisuuden ja rauhan ylläpitämisen valtakunnan sisällä. Erityisesti järjestön palkkasoturit osallistuivat kauppiaiden ja muiden tiellä kulkijoiden suojelemiseen. Järjestön pyyteettömyys ja isänmaallisuus teki ilmeisesti vaikutuksen [[Aarme Karhukoi|Aarme Karhukoihin]], sillä tämä otti keskikesän aikoihin järjestön suojeluksiinsa. Ehkä hän oli kuullut Rajakatseesta kantautuvat hurjat huhut ja näki Rajavartion hyvinkin tarpeelliseksi. Näin Rajavartio pääsi nauttimaan Karhukoitten tuesta ja järjestön arveltiin kasvavan pikku hiljaa sen saamasta myönteisestä julkisuudesta. Rajavartion palkkasoturit vaikuttivat lisäksi sivistyneemmiltä kuin palkkasoturit yleensä ja puhutaan joukkioon liittyneen joitakuita Derecas- soturimaallikoita sekä Deinosannoviisejakin. Jos tämä piti paikkansa, sai järjestö ilmeisesti itselleen lukutaitoisiakin henkilöitä. Järjestön päämäärät kuitenkin alkoivat epäilyttämään monia, sillä Rajavartion monet jäsenet vaikuttivat yltiöisänmaallisilta ja jopa valmiilta ryhtymään kahakoimaan naapurivaltion Nohvatovin kanssa. [[Rajakatseen linnake|Rajakatseen]] ja [[Weldoonin linnoitus|Weldoonin]] linnakkeiden välit olivat syksystä varsin viileät ja vastapuolta seurattiin varovaisesti ja kyräillen. Huhuttiin, että Weldoonin linnakkeen ja Vardakovin kaupungin varustautuminen ja pienetkin kunnostustyöt kertoivat Nohvatovin varautumisesta '''sotaretkeen''' Mahtivuoren valtakuntaa vastaan. Mitään todellista uhkaa nohvatovilaisten taholta ei kuitenkaan onneksi ollut tulossa, vaikka Vuoriniittyläinen palkkasoturijärjestö Rajavartio tätä kovasti väittikin. Tuo Mahtivuoren puolustamiseen tähtäävä patrioottijärjestö sekaantuikin vielä loppukesän kuluessa Rajakatseessakin valtakuntien väliseen tilanteeseen. Noina loppukesän lämpiminä päivinä vieraili alueella myös varsin laaja Zada-pappien ja -noviisien muodostama lähetystö tutustumassa Rajakatseen alueeseen pappi Jojopanin johdolla ([[RK XXII|Rajakatse 22]]). Näiden vierailu herätti joissakin epäilyksiä siitä, oliko [[Zada]]-papeilla mielessään joitakin suunnitelmia alueella. Mitään erityisempää ei tapahtunut kuin se, että joukon eräs jäsen, varsin nuori mutta kuitenkin arvostettu Zada-pappi [[Aleksei]], joka kuului Maprovien sukuun, erottautui joukosta ja keskusteltuaan pitkään Derecas-pappi [[Minerva|Minervan]] kanssa irrottautui vähin äänin Zadapapistosta ja siirtyi Rajakatseen linnakkeen suojiin. Kun Zadapapisto tajusi Aleksein loikanneen toiseen kilpailevaan papistoon ja näin samalla Mahtivuoren asukkaaksi, olivat he ilmeisen suuttuneita asiasta mutta pidättäytyivät sen suuremmista julkisista syytöksistä ollakseen viilentämästä maiden ja papistojen välejä. Tuona päivänä vietettiin virallisesti entisen Rajakatseen kirjurin, [[Önjavi Juupeli|Önjavi Juupelin]] hautajaisia. Rajavartio taas koetti toden teolla värväriensä myötä kasvattaa jäsenkuntaansa ja tilapäisesti saikin uusia jäseniä linnakkeen sotilaista, mutta nämä uudet jäsenet erosivat välittömästi esimiestensä eli Rajakatseen komentajien kehotuksesta sen jälkeen, kun näille oli selvinnyt, että Rajavartiolla oli suunnitelmissa lähitulevaisuudessa suorittaa jonkinlainen [[Border of Darkness|pikkuhyökkäys]] Weldoonin linnakkeelle. Tuo päivä oli muutenkin varsin levoton. Saatiin kuulla arvokkaan [[Sotasankarin tikari|Sotasankarin tikarin]] tulleen jälleen varastetuksi Rajakatseen linnakkeelta eikä sitä etsinnöistä huolimatta saatukaan löydettyä. Myös metsäläiset liikuskelivat alueella ja siinä mittakaavassa, että tämä olisi laajemminkin huolestuttanut rajakatseelaisia, jos olisivat vain tietäneet asiasta ennenkin kuin kaikki oli jo metsissä ohi. Nimittäin takametsissä kohtasivat tuona päivänä kaksi metsäläisheimoa, joista toinen tunnustautui [[Gohtarg|Gohtargin]] seuraajiksi, toinen taas Gohtargin kilpailijan [[Gohtarg-metsäläisen taru|Gorfindin]] seuraajiksi. Nämä useammankymmentä metsäläistä sisältävät joukkiot koettivat kai ratkaista ongelmansa neuvottelemallakin, mutta tilanne johti sotaan lähimetsissä (eräänlainen metsäläistrilogian kolmas osa). Tässä taistelussa Gorfindin kannattajat perivät voiton ja harvat Gohtargin kannattajista selviytyivät pakosalle. Vasta jälkikäteen ihmiset saivat kuulla tapahtuneesta. Ihmisillä oli kyllä ajateltavaa omastakin takaa. Vielä samana iltana tavernalle päin tuli metsistä sotureita weldoonilaisten asepuvuissa ja tämän rajan ilmeisesti ylittäneen joukon aikeet olivat ilmeisen vihamieliset. Joukkion hyökättyä seurasikin vääjäämätön pikkukahakka, jossa tavernan väki ja rajakatseen muutamat sotilaat saivat tunkeilijat lyötyä. Onneksi pukuja käyttäneet ihmiset eivät mitä ilmeisimminkään olleet Weldoonin sotilaita, vaan jokin taho muuten koetti kärjistää linnakkeitten välejä. Alkoi siis levitä huhu, että Rajavartio aikoisi suorittaa Rajakatseessa sotilaallisen iskun Weldoonin linnaketta vastaan, jolloin päämääränä olisi weldoonilaisten sotakoneen Rajatuhon tuhoaminen. Arveltiin ja aprikoitiin, ryhtyisikö järjestö tosiaan noin uhkarohkeaan ja arveluttavaan hankkeeseen, joka saattaisi pahimmillaan sytyttää sodan Nohvatovin ja Mahtivuoren valtakunnan välille. '''Myöhään''' vielä samana syksyisenä iltana Rajakatseeseen ratsasti kuuden hengen joukko etelästä päin. Nämä muukalaiset kuljeskelivat ympäriinsä Rajakatseen linnakkeen tienoilla ja rajankin puolella tekemättä alkuun mitään. Seuraavaa päivää seuranneena yönä Weldoonin linnake oli täysin mekkalan vallassa. Kerrotaan, että tuo salaperäinen joukkio olisi jotenkin [[Weldoonin isku|soluttautunut linnakkeeseen]] ja koettanut varastaa sotakoneen piirustukset. Ei tiedetä, onnistuiko tämä tehtävä tai selvisikö kukaan joukkiosta hengissä tai pakoon linnakkeelta, mutta jotkut väittävät nähneensä kahden ratsastajan ratsastaneen täyttä laukkaa pois linnakkeelta läheltä taverna Vanhaa Piparia. Linnakkeitten ja valtakuntien välit hetkeksi huononivat epäluulojen vallatessa alaa ja sodan uhkastakin puhuttiin. Kriisi meni onneksi nopeasti ohi Rajakatseen viranomaisten vakuuttaessa nohvatovilaiset siitä, että salaperäisellä joukolla ei ollut mitään tekemistä Rajakatseen viranomaisten kanssa. Tämän tapauksen jälkeen [[Aarme Karhukoi]] sanoutui irti Rajavartiosta ja heidän toiminnastaan ja lopetti yhteistyönsä. Myös [[Deinosan|Deinosannoviisit]] sekä [[Derecas|Derecasmaallikot]] irrottautuivat järjestöstä joko omasta halustaan tai varsinaisten esimiestensä kehotuksesta. Järjestön uskottiinkin ilman merkittäviä tukijoita kutistuvan varsin merkityksettömäksi joukoksi. Näin ei siis kuitenkaan käynyt, sillä järjestö sai uuden tukijan [[Herbert Karhukoi|Herbert Karhukoista]]. Loppusyksy oli Rajakatseessa melkoisesti rauhallisempi, vaikka silloinkin kaikenlaista sattui ja tapahtui. Eräänä syysiltana saatiin jopa tietoja siitä, että alueella liikuskeli pahamaineinen kelmi ja ryöväri [[Iivana Tappura]] ([[RK 23|Rajakatse 23]]). Tuona päivänä tuo konna sitten viimein saikin loppunsa kertoman mukaan Rajakatseen linnakkeen aliupseerin [[Maru Rysen|Maru Rysenin]] toimesta, vaikka konnan päihittäjästä on muitakin kaavailuja. Mm. Iivana Tappuran heila [[Janna Autenka]] väitti, että Maru ei olisi ollut Iivanan tappaja, mutta Jannaa ei kuunneltu, vaan hänet mestattiin erään nuoren Rajakatseen sotilaan murhasta, johon tämä olikin syyllinen. Kerrotaan myös, että Rajakatseen linnakkeelta varastettu Sotasankarin tikari olisi hetkeksi saatu Iivanalta takaisinkin, mutta tämä esine kuitenkin kadotettiin taas saman päivän aikana. Iivana ei ollut tuona päivänä suinkaan ainut alueella liikkuva ryökäle, vaan paikka tuntui olevan hetken aikaa todellinen hämäräheppujen kokoontumispaikka. Alueella liikuskeli epämääräisiä, ilmeisen rikollisia joukkioita kuten mm. outo ja lipevä, seonneen oloinen mies nimeltään [[Ahto-Raineri]], joka apulaistensa saattamana kuljetti mukanaan köysissä onnettoman oloista naista. Tuo hiippari koetti houkutella tavernan lähimailta useampiakin naisia lähtemään joukkonsa mukaan. Kun selvisi, että Ahto-Raineri piti köysissä olevaa naista orjanaan tai kauppatavaran asemassa, mies vangittiin apulaisineen näiden tekemästä vastarinnasta huolimatta. Myös kaikenlaisia muita outoja hiippareita lähimailla liikuskeli. Samana päivänä [[Zada|Zadapapistoon]] kuulunut [[Gruntus]]-maallikko, aiemmin lähetystön mukanakin kulkenut mies, joutui erään [[Amalia]]-nimisen nuoren naisen yllättämäksi ja surmaamaksi taverna Vanhan Piparin lähistöllä. Amalia antautui tekonsa jälkeen Rajakatseen viranomaisille vastarintaa tekemättä, mutta puolusteli tekoaan sillä, että väitti Gruntuksen todellisuudessa kuuluneen [[Kaaoslähde]]-järjestöön ja uhanneen hänen henkeään. Amalia kertoi myöskin kuuluneensa tuohon järjestöön, mutta eronneensa siitä hiljattain. Rajakatseen linnanherra Wilhard katsoi tilanteen sen verran mutkikkaaksi, että päätti lähettää Amalian sotilaiden saattamana Bokean kylään, jossa maakunnantuomari [[Aljo Koskala]] oli suorittamassa maakuntakierrostaan. Samalla kertaa mukaan lähti myös Elissa-niminen ennustajana tunnettu Amalian ystävä. Myös orjakaupasta syytetty [[Ahto-Raineri]] lähetettiin Aljo Koskalan tuomittavaksi. Bokean kylän läheisellä taverna Bokean Tontulla pidettiinkin viikon päästä oikeudenkäynti ([[RK XXIIIb|Rajakatse 23 B]]). Jo pidempään kaikenlaisia oikeus- ja riitajuttuja kylässä hoidellut tuomari sai näin ratkaistavakseen kaksi laajempaa ja mielenkiintoisempaa juttua. Paikan päällä oli myös Nohvatovin valtakunnan edustajana Selleri-niminen upseeri Weldoonin linnakkeelta. Oikeudenkäynnin tuloksena orjaa mukanaan Rajakatseessa kuljetellut Ahto-Raineri tuomittiin neljäksikymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Sen sijaan Amalia vapautettiin murhasyytteistä ja päätettiin loppujen lopuksi majoittaa Nohvatovin valtakunnan puoleiselle Weldoonin linnakkeelle siellä olevaan vaivaistaloon. Syynä oli mm. hänen edellisinä päivinä nopeasti pahentunut sokeutensa. Ilmeisesti majoituksen syynä oli alkuun myös se, että weldoonilaiset halusivat vielä kysellä Amalialta kaikki mahdolliset asiat Kaaoslähteestä, jotka vain olivat Amalian tiedossa. Oikeudenkäynnin kuluessa tuomarin Aljo Koskalan ja tämän apulaisen Armas Juupelin huomio kääntyi myös Amaliaa puolustaneeseen Elissaan ja oikeudenistunnon aikana nousi esille epäilyjä Elissan noituudesta. Vaikka mihinkään ei tässä oikeudenistunnossa muuten päädyttykään näiden syytösten suhteen, Elissa kuitenkin menetti jossain määrin syytösten vuoksi hermonsa ja lausui kärkevää kritiikkiä tuomarista ja tämän apulaisesta. Tästä syystä Elissa sitten tuomittiinkin kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen Rajakatseen linnakkeen tyrmään oikeuden halventamisesta, jossa hän sitten loppusyksystä kuukauden olikin. Rajakatseen varustuksen arvokas "[[Sotasankarin tikari]]" oli siis edelleen kadoksissa. Kerrotaan, että tikari katosi kyseisen kesän aikana, mutta oltiin jo saatu syksyllä takaisinkin, kun [[Alpo]]-niminen sotilas sitten hukkasi sen jonnekin ennen kuin tikaria ehdittiin palauttaa linnakkeelle. Tämä huolestutti monia, sillä kertomuksen mukaan "Sotasankarin tikarin" katoaminen saattaisi merkitä Rajakatseen varustuksen häviämistä nohvatovilaisille. Tikarinhan huhuttiin olevan kohtalonyhteydessä linnakkeen kanssa. Tikaria etsittiin siis kiivaasti, mutta tuona syksynä tuloksetta. Weldoonilaiset eivät kuitenkaan ryhtyneet mihinkään sotatoimiin rajakatseelaisia vastaan, vaikka ilmeisesti saivat Rajatuho-nimisen trebusetinkin valmiiksi vasaranpaukkeen hiljenemisestä päätellen. Ehkä kyseinen rakennushanke oli vain linnakkeen varustautumista sodan varalle, eikä siis mikään ratkaiseva tekijä, minkä kanssa kannattaisi suinpäin sotimiseen ryhtyä. [[Rajavartio]]-niminen palkkasoturijärjestö jäi siis ilman merkittävää tukijaa Karhukoitten suvun päämiehen Aarmen peruessa kaiken yhteistyönsä järjestön kanssa. Ilmeisesti häntä ei miellyttänyt järjestön omapäinen ja valtioitten välejä kiristänyt sooloilu Rajakatseessa. Rajavartio joutui näin ollen hetkeksi ilman tukijoita ja sen uskottiin viranomaisten valvovan silmän alla kutistuvan merkityksettömäksi patrioottijoukoksi. Syksyn kuluessa järjestö sai kuitenkin uuden tukijan Aarmen serkusta Herbertistä. [[Herbert Karhukoi|Herbert]] otti järjestön suojeluksiinsa samalla kun esitti näille omia vaatimuksiaan. Mm. nimi Rajavartio muutettiin hänen tahdostaan [[Herbertin vartio|Herbertin vartioksi]]. Järjestön johtajat joutuivat hammasta purren myöntymään näihin vaatimuksiin, sillä onhan Herbertin tuki, vaikkakin onkin suvun päämiestä Aarmea huomattavasti vähemmän rikas vaikutusvaltainen mies, järjestölle hyödyksi. Nimitys Herbertin vartio on alkanut huvittaa ihmisiä ja nimi vääntyykin kansan suussa kätevästi muotoon ''Herbavartio''. Monellakaan ei ollut vielä tuolloin tarkkaa tietoa, mitä Herbert tällä uudella järjestöllään tekee, mutta järjestö on ainakin edelleenkin rummuttanut Mahtivuoren valtakunnan puolustamisen nimeen. Myös [[Vardakov|Vardakovista]] kantautui syksyn kuluessa uutisia. Vardakovin viranomaiset nappasivat kiinni erään valtakuntien välillä toimineen salakuljetuskoplan. Joukkion kiinnijäämisen jälkeen viranomaisille selvisi, että joukkio oli saanut apua Valtamäkien suvun palveluksessa toimineelta [[Juntola]]-nimiseltä tilamestarilta, joka oli ollut merkittävä talonpoikien edun puolestapuhuja. Hänen todettiin siis antaneen koplan käyttöön piilopaikoiksi muutamia Valtamäkien maa-alueilla sijainneita latoja. Juntola vangittiin ja vietiin Vardakovin kaupunkiin, eikä Valdemar Valtamäki sen kummemmin puuttunut asiaan. Juntolan pidättäminen oli alkusoittoa talonpoikaislevottomuuksille Valtamäkien tiloilla talonpoikien menettäessä tärkeän välittäjän heidän ja Valdemarin väliltä. [[Taverna Vanha pipari|Vanhan Piparin]] omistaja [[Kaarlo Kempura]] oli jo syksyllä sulkenut tavernansa ja lähtenyt jälleen talveksi synnyinseuduilleen eli Hurjaviinin kaupunkia kohden. Rahvas odotti talvea peläten, sillä kyseisenä syksynä sato oli jälleen jäänyt melko vaatimattomaksi ja elintarpeiden hinnat olivat nousseet uhkaavasti. Ja syystä pelkäsivätkin. Talvesta tuli ruoan vähyyden vuoksi ankara ja etenkin kaupungeissa lukuisia ihmisiä kuoli pahimpien pakkasten aikoihin. Nälkä, taudit ja kylmyys ottivat kukin osansa. Vaikka suurta väestön vähenemistä ei aiheutunutkaan, tuntui yleinen niukkuus ja puute myös elossa selvinneiden elämässä. Ankaralla säännöstelyllä tultiin kuitenkin useimmissa talouksissa toimeen. Rajakatseen linnakkeella säästäväisyys oli niin sinnikästä, että keskitalven aikaan voitiin pitää jonkinlaiset juhlatkin, joissa ylijäämää kulutettiin ja talven selän taittumista juhlittiin. Useimmissa paikoissa juhlimiseen ei kuitenkaan ollut varaa. Kuolema korjasi talvella mukaansa muitakin kuin kaikkein köyhimpiä ja vaivaisimpia. Keskitalven aikoihin kuoli myös [[Dimitro Maprov]], Vardakovista aikanaan alle kaksi vuotta aiemmin loikannut ja sittemmin Geofriuksen neuvonantajiin liittynyt arvostettu kartanpiirtäjä. Dimitro oli loikkaamisensa jälkeen toiminut erityisesti Vuoriniityn sotilasstrategien apuna. Dimitron kerrotaan kuolleen erään tukevan aterian jälkeen ilmeisesti ruokamyrkytykseen, vaikka kaikenlaisia teorioita on lähtenyt tapauksesta liikkeelle. On mm. epäilty vardakovilaisten osuutta asiaan, vaikka nämä ovatkin jyrkästi kiistäneet vaikuttaneensa asiaan mitenkään. Myös [[Iida Ballendorf]] kuoli talven aikana, mutta hänhän olikin jo raihnainen vanhus. Edellinen: [[458]] Seuraavaksi: [[460]] |
Pohjolassa: Talvi oli hyvin kylmä ja runsasluminen niin kuin oli ennakoitukin. Edellisen kesän sateisuudesta johtuen ruokavarannot olivat joka paikassa varsin heikot ja talven aikana moni näkikin nälkää. Pahin tilanne oli syrjäisillä paikoilla kuten rajalinnoituksilla, joihin yhteydet olivat talven ajan käytännöllisesti katsoen kokonaan poikki. Nälkiintymis- ja tautikuolemia olikin [[Vuoriniitty|Vuoriniityn maakunnan]] alueella tavallista enemmän, erityisesti Vuoriniityn kaupungissa sekä joillakin syrjäseuduilla. Paras tilanne oli [[Bokea-järvi|Bokea-järven]] rannikolla, missä ihmiset kykenivät hankkimaan hätäänsä lisäravintoa myös kalastuksesta. Nohvatovin puolelta kantautuneet tiedot kertoivat, että nälänhätää ei samassa määrin olisi siellä ilmennyt. Huhujen mukaan [[Valtamäki|Valtamäkien aatelissuvun]] omistamilla maa-alueilla ja tiloilla tilanne olisi kuitenkin ollut vakava ja että siellä olisi tapahtunut tilanteen kiristymistä talonpoikien ja aatelisherrojen välillä. Mistään yhteenotosta ei kuitenkaan ole tullut tietoja. Jos kovasta talvesta yritetään väkisin löytää hyviä puolia, oli talvi ainakin varsin rauhallista aikaa verrattuna edellisvuoden melskeisiin ja kuohuntoihin. Metsäläisetkään eivät talven aikana juuri ihmisasutusta häirinneet, vaikka joitakin harvoja maatiloille tunkeutumisia tapahtuikin joillakin syrjäseuduilla. Talven kuluessa Vuoriniityn kaupungissa kuoli eräs mahtimies, nimittäin maakunnan entinen, jo vanhuudenhöperö tuomari [[Velmar]], joka oli suuriruhtinas Geofriuksen serkku. Vuoriniityn suuriruhtinas [[Geofrius VI|Geofrius]] nimitti tähän arvokkaaseen virkaan seuraavaksi [[Fredrik Koskala|Fredrik Koskalan]] serkun, [[Aljo Koskala|Aljo Koskalan]]. Aljo Koskala oli hiljattain saavuttanut pätevyyden tuomarin virkaan ja on nuorena miehenä kovin virkaintoinen. Hän on mm. luvannut kiertää säännöllisesti ympäri maakuntaa oikeutta jakamassa ja oikeuden toteutumista valvomassa. Nämä matkansa hän lupasi aloittaa heti säiden salliessa. Aljosta tiedetään mm. se, ettei hän ole kovin hyvissä väleissä serkkunsa Fredrikin kanssa. [[Rajakatseen linnake|Rajakatseen alueen linnakkeelle]] ja muulle väelle talvi oli myös kovaa aikaa ja uusia ruokavaroja oli hankala saada teiden ollessa lumihankien tukkimina. Tästä syystä Vuoriniityn viranomaiset tekivät kevään lähestyessä päätöksen, jonka mukaan Rajakatseen vilja- ja ruokatuotannollista omavaraisuutta tulisi koettaa kohentaa vastaavanlaisten tilanteiden välttämiseksi tulevina talvina. Näin Rajakatseeseen päätettiin perustaa joukoittain uusia maatiloja ja alueelle alettiinkin houkutella uusia innokkaita talonpoikia maata raivaamaan. Maan lupailu tilattomille tuotti vastakaikua ympäri Vuoriniityn maakuntaa ja kohti Rajakatsetta lähtikin kevään kuluessa kaikkiaan muutamankymmentä talonpoikaa perheineen. Yleistä nälkää ja kurjuutta lukuunottamatta tilanne oli lopputalvella maakunnassa melko rauhallinen. Jotkut huhut Vuoriniityn kaupungissa tosin väittivät, että kaksi kammottavaa ja kiellettyä laitonta kulttia, [[Iiv]]-papisto ja [[Kaaoslähde]], olisivat lisäämässä toimintaansa. Tämä jäi kuitenkin toteennäyttämättömäksi, sillä mitään kummallista ei tapahtunut joitakin ruumisvarkauksia lukuun ottamatta. Sen sijaan Bokean kylän lähellä sijainneella taverna [[Bokean tonttu|Bokean Tontulla]] tapahtui eräänä alkukeväisenä päivänä todella erikoisia ja kauhistuttavia tapahtumia ([[RK XIX|Rajakatse 19]]). Tuolloin paikalla olleet väittivät myöhemmin, että alueella olisi kyseisenä iltana liikkunut jokin kammottava aave tai henki, joka olisi riivannut ja vainonnut paikallaolijoita. Sen enempää Bokean Tontun tapahtumista ei yleisesti tiedetä, sillä paikan päällä olleet ovat jostain syystä olleet erikoisen vaitonaisia tapahtuneen suhteen. Tämä siitä huolimatta, että paikan päällä oli tuolloin muutamia varsin tunnettuja ja arvovaltaisiakin henkilöitä, kuten [[Zada]]-pappi [[Jojopan]] [[Nohvatov|Nohvatovista]], maakuntakierroksellaan ollut uusi tuomari Aljo Koskala sekä [[Deinosan|Deinosanin]] jalokivikillan jäsen [[Simur Diilex]]. Se kuitenkin tiedetään, että alueelta oli tuona päivänä löytynyt julmasti teräaseella silvottu kuollut hevonen sekä se, että paikan päältä saatiin kiinni kyseisenä päivänä kiellettyyn [[Kaaoslähde]]-järjestöön kuulunut mies, joka kuljetettiin läheiselle Pohjatuulen linnakkeelle seuraavana päivänä suoritettavaa mestausta varten. Mies kuitenkin katosi yön aikana selittämättömästi sellistään. Linnakkeella uskottiin, että hänet oli vapauttanut linnakkeella tallirenkinä toiminut [[Hansu]]-niminen epäilyttävänoloinen mies, jota oli aiemmin epäilty yhteistyöstä Tiepuukkojen kanssa. Nyt niin vanki kuin Hansukin olivat kadonneet, mutta linnakkeen sotilaat eivät voineet käsittää, kuinka vanki oli voinut karata varsin hyvin vartioidusta linnakkeesta avunkaan turvin. Taikauskoisen kansan keskuudessa kuiskailtiinkin tuolloin, että asialla olivat kukaties samat yliluonnolliset voimat, jotka olivat olemassaolonsa Bokean Tontullakin ilmoittaneet. Kevään kuluessa Vuoriniityn maakunnantuomari [[Aljo Koskala]] saapui pitämään [[Vuoriniityn alueen oikeuslaitos|käräjiä]] Rajakatseeseenkin. Alueelle oli nimittäin kevään kuluessa muuttanut paljon ihmisiä ja oli odotettavissa, että maalaisten välille olisi noussut paljon riitoja, joita olisi tarpeen ratkoa oikeudenkin avulla. Viranomaisten yllätykseksi maanomistajat, maalaiset ja muut paikalliset kykenivät sopimaan riitansa niin hyvin keskenään, ettei tuomarin välitystehtävää kovin paljoa tarvittukaan. Tuona päivänä, jolloin Aljo Koskala vieraili Rajakatseessa, tapahtui kuitenkin kaikenlaista muutakin ([[Rk XX|Rajakatse 20]]). Tuona päivänä vietettiin '''kaatuneitten muistopäivää''' erityisesti kymmenen vuotta sitten olleen [[Rajakatseen taistelu|paikallisen taistelun]] uhrien muistoksi. Päivän rauhallisuutta häiritsi salaperäiset huhut sekä kammottava löytö paikalliselta [[Rajakatseen hautuumaa|hautausmaalta]]. Erään hautakiven takaa löytyi puinen kirstu, joka oli täynnä ihmisten mädäntyneitä päitä ja pääkalloja. Tämä järkytti monia ja latisti juhlatunnelmaa, mutta päivän kääntyessä iltaan ihmisten mieliala alkoi taas kohota kohti juhlatunnelmaa. Tähän vaikutti erityisesti kahdet varsin spontaanisti järjestetyt häät, jotka tulivat yllätyksenä paikallisille ja melkein vihittäville itselleenkin. Viranomaisetkin saattoivat seurata melko tyytyväisinä rahvaan juhlintaa. Oudot käynnit hautausmaalla huolestuttivat, mutta toimenpiteisiin ei virallisesti ryhdytty. Kevään juhlatunnelma sai kuitenkin lopun seuraavien viikkojen kuluessa. Huhuttiin, että Rajakatseessa olisi tekeillä jotakin hämärää ja kammottavaa. Liikkui huhuja lentävistä lehmistä, maan syvyyksistä nousevista kristalleista ja vaikka mistä. Samaan aikaan myös muualla tapahtui mieleenjääviä tapahtumia. Vardakovin kaupungissa joku tuntemattomaksi jäänyt varas murtautui yöllä rikkaana kauppiaana tunnetun [[Serethos|Serethoksen]] taloon. Serethoksen tiedetään kuuluvan [[Bokean illusion|Bokean illusionisteihin]] ja omaavan killassaan kohtalaisen vaikutusvallan. Ei ole tietoa, mitä varas saaliikseen sai, mutta ainakin Vardakovin kaupungissa aloitettiin laajat etsinnät varkaan kiinnisaamiseksi. Varasta ei tiettävästi kuitenkaan saatu kiinni. Valtamäkien hallinnoimilla maa-alueilla huonoon kohteluun kyllästyneet talonpojat olivat kuluvan vuoden aikana useaan kertaan ajautumassa kapinaan, mutta tämän sai joka kerralla estettyä suvun päämiehen Valdemarin alaisena toimiva tilamestari [[Juntola]], joka suostuttelutaitoisena ja rahvaanmielisenä sai osapuolet sietämään vielä toisiaan. Rajakatseessa seurattiin huolestuneina [[Weldoonin linnoitus|Weldoonin linnakkeelta]] kantautuvia uutisia, joiden mukaan siellä olisi rakenteilla jokin [[Rajatuho|suurehko sotakone]]. Kesän kuluessa huhuihin saatiin täsmennystä linnakkeella kävijöiden kautta ja saatiin selville, että linnakkeella rakennettiin trebusetti-nimistä jättimäistä heittokonetta, joka oli uhkaavasti nimetty [[Rajatuho|Rajatuhoksi]]. Rajakatseen alueella tapahtui kaikenlaisia outoja, selittämättömiä asioita, jotka herättivät kummastusta ja järkyttivät paikallisia. [[Kaaoslähde]]- ja [[Iiv]]-papisto- järjestöjen huhuttiin riitaantuneen toden teolla ja ryhtyneen sotimaan toisiaan vastaan. Keskikesän lähestyessä tilanne muuttui entistä huolestuttavammaksi, kun lämpiminä päivinä alueella levisi jonkinlainen kuumetauti, joka kuitenkin kaatoi monet Rajakatseen linnakkeen sotilaat vuoteisiinsa muutamaksi päiväksi. Näinä muutamana päivänä minkälainen selkkaus tahansa olisi voinut olla kohtalokas. Tällaisena helteisen kuumana kesäpäivänä tapahtuikin sitten jotain, mitä ihmiset olivat pitkään kuiskaillen odotelleet ([[RK XXI|Rajakatse 21]]). Rajakatseen metsissä liikkui joukoittain kammottavia ihmistä muistuttavia hirviöitä sekä haudoistaan kaivettuja puolimätiä eläviä kuolleita. Havainnot viittasivat siihen, että tuona päivänä metsissä liikkui näitä kyseisten järjestöjen hirvityksiä siinä määrin, että melkein voitaisiin puhua sotajoukoista. Ihmisten onneksi nämä kammotukset eivät kuitenkaan vaikuttaneet olevan kiinnostuneita niinkään ihmisasutusten terrorisoimisesta, vaan sen sijaan nämä kaksi joukkiota kävivät keskenään metsissä ankaria ja säälittömiä taisteluita. Ilmeisesti järjestöistä toinen voitti päivän mittaan, vaikkakin huvennein voimavaroin. Loppuillasta voittaneen osapuolen mielenkiinto kohdistui sitten ihmisiinkin, tarkemmin sanottuna läheiselle taverna Vanhalle Piparille. Siellä olleitten ihmisten kauhistukseksi tavernalle saapui '''neljä irvokasta olentoa''', joista eräs muistutti ''elävää pensasta'', ''toinen puoliksi ihmistä'' ja ''puoliksi kissaa'', ''kolmas mustekalapäistä ihmistä'' ja neljäs, joukon johtaja, oli ''pukinpäinen ja sarvekas'', vaikka muutoin vaikutti ihmiseltä. Nämä kammottavat olennot alkoivat vaatia tavernalla ollutta [[Elissa]]-nimistä nuorta ennustajanaista mukaansa. Jos tavernan väki ei suostuisi luovuttamaan tätä, uhkasi joukko tappaa kaikki läsnäolijat tavernalta. Tilanne kiristyi ja oli hankalassa pattitilanteessa, kun eräs tavernan suojissa ollut [[Impi]]-niminen nainen yllättäen viilsi Elissan kaulan auki tarkoituksenaan tappaa tämä jostakin syystä. Elissan kaatuessa verta suihkuten maahan Impi koetti paeta paikalta, mutta sai surmaavat miekanlyönnit hirviöiden kanssa vehkeilleeltä ihmistaikurilta [[Magnus Prikovil|Magnus Prikovilta]], joka myöskin kuoli sittemmin. Hirviöiden johtajat, pukinpää ja lonkeronaama tulivat nyt epävarmoiksi ja luullessaan Elissan kuolleen päättivät he lähteä pois paikalta ja alkoivat vetäytyä jonnekin kohti metsää. Vetäytymistään suojaamaan he jättivät tavernalle kaksi vähäisempää hirviötä. Elissa ei kuitenkaan ollut vielä mennyttä, sillä hetikohta hänen kaaduttuaan maahan hänet vedettiin sisemmälle tavernaan, jossa olleet kaksi parantajaa ja kaksi pappia onnistuivat yhteistuumin pelastamaan hänet kuolettavalta vammalta. Hirviöiden määrän puolituttua seriffi [[Edgar de Älliskö]] katsoi taistelumahdollisuuksien parantuneen ja hän hyökkäsi tavernasta paikan päälle jääneiden hirviöiden kimppuun. Älliskö, Zada-pappi [[Jojopan]] ja muutama muu onnistuivatkin tappamaan nuo kaksi tavernalle jäänyttä hirviötä suhteellisen helposti, vaikka näiden kestokyky vaikuttikin uskomattomalta. Tämän jälkeen Älliskö rohkaistui siinä määrin, että päätti lähteä metsään menneiden hirviöpäälliköiden perään. Hänen mukaansa lähti myös kaksi muuta miestä, [[Latteus Raakkuja]]-niminen kokenut soturi ja äskettäisessä tavernataistelussa kunnostautunut paikallinen [[Alpo]]-niminen maalainen. Nuo kolme lähtivätkin hirviöiden perään. Ei kestänyt kauaa, kun metsästä kuului kiivasta taistelun melskettä, joka päättyi myös nopeasti. Paikan päälle lähti myös muita tavernalta ja he palasivat jonkin ajan kuluttua nämä kolme sankaria mukanaan. Kaikki kolme olivat enemmän tai vähemmän vakavasti loukkaantuneita, mutta hengissä kuitenkin. Heiltä saatiin kuulla, että he olivat todellakin saavuttaneet hirviöt jonkin oudon metsässä olleen rakennelman luota. Siellä he olivat taistelleet noita kahta hirmua vastaan ja onnistuneet tuhoamaan nämä siitä huolimatta, että olennot käyttivät taikaa apunaan. Miehistä Alpo oli pahimmin loukkaantunut, sillä hänen rintakehänsä oli palanut pahoin jonkin kammottavan tulitaian seurauksena. Myös hänen toinen olkansa oli murtunut. Kaikki kolme olivat kuitenkin hengissä ja uskottiin, että miesten vammat voitaisiin kyllä ajan mittaan hoitaa tai parantaa. Uskottiin myös, että nämä tavernalle tulleet hirviöt kuuluivat Kaaoslähteen joukkoihin. Tuon päivän jälkeen ei epäkuolleiden tai muidenkaan hirviöiden liikehdintää alueella enää tavattu. Alueen ihmiset toivoivatkin, ettei kyseisenkaltaisia kauheita tapahtumia enää toistuisi. Silti uskottiin, ettei [[Iiv]]-papistosta ja [[Kaaoslähteestä]] kuultu viimeistä kertaa. Yhtä vakavaa uhkaa ei onneksi ole vähään aikaan näiden järjestöjen taholta koettu. Metsäläiset ovat edellisvuoden tapahtumien jälkeen olleet huomattavasti rauhallisempia ja ovat vältelleet ihmisiä parhaan taitonsa mukaan. Pieniä ryöstöjä ja varkauksia on Vuoriniityn maatiloilla kuitenkin tapahtunut metsäläisten toimesta. Huhut väittivät kuitenkin, että metsäläiset olisivat jälleen lisäämässä liikehdintäänsä ja haalimassa joukkojaan kokoon. Tämän takana saattoi olla [[Gohtarg]], jonka väitettiin olevan edelleen elossa ja johtavan metsäläisiä. Kesän kuluessa voimistui myös eräs [[Rajavartio]]-niminen palkkasoturiryhmittymä, joka vannoi Mahtivuoren valtakunnan puolustamisen nimeen. Tämä urhoollisuutta ja isänmaanrakkautta arvostava [[Patriotismi valtakunnissa|patrioottinen]] ryhmittymä kertoi tavoitteekseen myös turvallisuuden ja rauhan ylläpitämisen valtakunnan sisällä. Erityisesti järjestön palkkasoturit osallistuivat kauppiaiden ja muiden tiellä kulkijoiden suojelemiseen. Järjestön pyyteettömyys ja isänmaallisuus teki ilmeisesti vaikutuksen [[Aarme Karhukoi|Aarme Karhukoihin]], sillä tämä otti keskikesän aikoihin järjestön suojeluksiinsa. Ehkä hän oli kuullut Rajakatseesta kantautuvat hurjat huhut ja näki Rajavartion hyvinkin tarpeelliseksi. Näin Rajavartio pääsi nauttimaan Karhukoitten tuesta ja järjestön arveltiin kasvavan pikku hiljaa sen saamasta myönteisestä julkisuudesta. Rajavartion palkkasoturit vaikuttivat lisäksi sivistyneemmiltä kuin palkkasoturit yleensä ja puhutaan joukkioon liittyneen joitakuita Derecas- soturimaallikoita sekä Deinosannoviisejakin. Jos tämä piti paikkansa, sai järjestö ilmeisesti itselleen lukutaitoisiakin henkilöitä. Järjestön päämäärät kuitenkin alkoivat epäilyttämään monia, sillä Rajavartion monet jäsenet vaikuttivat yltiöisänmaallisilta ja jopa valmiilta ryhtymään kahakoimaan naapurivaltion Nohvatovin kanssa. [[Rajakatseen linnake|Rajakatseen]] ja [[Weldoonin linnoitus|Weldoonin]] linnakkeiden välit olivat syksystä varsin viileät ja vastapuolta seurattiin varovaisesti ja kyräillen. Huhuttiin, että Weldoonin linnakkeen ja Vardakovin kaupungin varustautuminen ja pienetkin kunnostustyöt kertoivat Nohvatovin varautumisesta '''sotaretkeen''' Mahtivuoren valtakuntaa vastaan. Mitään todellista uhkaa nohvatovilaisten taholta ei kuitenkaan onneksi ollut tulossa, vaikka Vuoriniittyläinen palkkasoturijärjestö Rajavartio tätä kovasti väittikin. Tuo Mahtivuoren puolustamiseen tähtäävä patrioottijärjestö sekaantuikin vielä loppukesän kuluessa Rajakatseessakin valtakuntien väliseen tilanteeseen. Noina loppukesän lämpiminä päivinä vieraili alueella myös varsin laaja Zada-pappien ja -noviisien muodostama lähetystö tutustumassa Rajakatseen alueeseen pappi Jojopanin johdolla ([[RK XXII|Rajakatse 22]]). Näiden vierailu herätti joissakin epäilyksiä siitä, oliko [[Zada]]-papeilla mielessään joitakin suunnitelmia alueella. Mitään erityisempää ei tapahtunut kuin se, että joukon eräs jäsen, varsin nuori mutta kuitenkin arvostettu Zada-pappi [[Aleksei]], joka kuului Maprovien sukuun, erottautui joukosta ja keskusteltuaan pitkään Derecas-pappi [[Minerva|Minervan]] kanssa irrottautui vähin äänin Zadapapistosta ja siirtyi Rajakatseen linnakkeen suojiin. Kun Zadapapisto tajusi Aleksein loikanneen toiseen kilpailevaan papistoon ja näin samalla Mahtivuoren asukkaaksi, olivat he ilmeisen suuttuneita asiasta mutta pidättäytyivät sen suuremmista julkisista syytöksistä ollakseen viilentämästä maiden ja papistojen välejä. Tuona päivänä vietettiin virallisesti entisen Rajakatseen kirjurin, [[Önjavi Juupeli|Önjavi Juupelin]] hautajaisia. Rajavartio taas koetti toden teolla värväriensä myötä kasvattaa jäsenkuntaansa ja tilapäisesti saikin uusia jäseniä linnakkeen sotilaista, mutta nämä uudet jäsenet erosivat välittömästi esimiestensä eli Rajakatseen komentajien kehotuksesta sen jälkeen, kun näille oli selvinnyt, että Rajavartiolla oli suunnitelmissa lähitulevaisuudessa suorittaa jonkinlainen [[Border of Darkness|pikkuhyökkäys]] Weldoonin linnakkeelle. Tuo päivä oli muutenkin varsin levoton. Saatiin kuulla arvokkaan [[Sotasankarin tikari|Sotasankarin tikarin]] tulleen jälleen varastetuksi Rajakatseen linnakkeelta eikä sitä etsinnöistä huolimatta saatukaan löydettyä. Myös metsäläiset liikuskelivat alueella ja siinä mittakaavassa, että tämä olisi laajemminkin huolestuttanut rajakatseelaisia, jos olisivat vain tietäneet asiasta ennenkin kuin kaikki oli jo metsissä ohi. Nimittäin takametsissä kohtasivat tuona päivänä kaksi metsäläisheimoa, joista toinen tunnustautui [[Gohtarg|Gohtargin]] seuraajiksi, toinen taas Gohtargin kilpailijan [[Gohtarg-metsäläisen taru|Gorfindin]] seuraajiksi. Nämä useammankymmentä metsäläistä sisältävät joukkiot koettivat kai ratkaista ongelmansa neuvottelemallakin, mutta tilanne johti sotaan lähimetsissä (eräänlainen metsäläistrilogian kolmas osa). Tässä taistelussa Gorfindin kannattajat perivät voiton ja harvat Gohtargin kannattajista selviytyivät pakosalle. Vasta jälkikäteen ihmiset saivat kuulla tapahtuneesta. Ihmisillä oli kyllä ajateltavaa omastakin takaa. Vielä samana iltana tavernalle päin tuli metsistä sotureita weldoonilaisten asepuvuissa ja tämän rajan ilmeisesti ylittäneen joukon aikeet olivat ilmeisen vihamieliset. Joukkion hyökättyä seurasikin vääjäämätön pikkukahakka, jossa tavernan väki ja rajakatseen muutamat sotilaat saivat tunkeilijat lyötyä. Onneksi pukuja käyttäneet ihmiset eivät mitä ilmeisimminkään olleet Weldoonin sotilaita, vaan jokin taho muuten koetti kärjistää linnakkeitten välejä. Alkoi siis levitä huhu, että Rajavartio aikoisi suorittaa Rajakatseessa sotilaallisen iskun Weldoonin linnaketta vastaan, jolloin päämääränä olisi weldoonilaisten sotakoneen Rajatuhon tuhoaminen. Arveltiin ja aprikoitiin, ryhtyisikö järjestö tosiaan noin uhkarohkeaan ja arveluttavaan hankkeeseen, joka saattaisi pahimmillaan sytyttää sodan Nohvatovin ja Mahtivuoren valtakunnan välille. '''Myöhään''' vielä samana syksyisenä iltana Rajakatseeseen ratsasti kuuden hengen joukko etelästä päin. Nämä muukalaiset kuljeskelivat ympäriinsä Rajakatseen linnakkeen tienoilla ja rajankin puolella tekemättä alkuun mitään. Seuraavaa päivää seuranneena yönä Weldoonin linnake oli täysin mekkalan vallassa. Kerrotaan, että tuo salaperäinen joukkio olisi jotenkin [[Weldoonin isku|soluttautunut linnakkeeseen]] ja koettanut varastaa sotakoneen piirustukset. Ei tiedetä, onnistuiko tämä tehtävä tai selvisikö kukaan joukkiosta hengissä tai pakoon linnakkeelta, mutta jotkut väittävät nähneensä kahden ratsastajan ratsastaneen täyttä laukkaa pois linnakkeelta läheltä taverna Vanhaa Piparia. Linnakkeitten ja valtakuntien välit hetkeksi huononivat epäluulojen vallatessa alaa ja sodan uhkastakin puhuttiin. Kriisi meni onneksi nopeasti ohi Rajakatseen viranomaisten vakuuttaessa nohvatovilaiset siitä, että salaperäisellä joukolla ei ollut mitään tekemistä Rajakatseen viranomaisten kanssa. Tämän tapauksen jälkeen [[Aarme Karhukoi]] sanoutui irti Rajavartiosta ja heidän toiminnastaan ja lopetti yhteistyönsä. Myös [[Deinosan|Deinosannoviisit]] sekä [[Derecas|Derecasmaallikot]] irrottautuivat järjestöstä joko omasta halustaan tai varsinaisten esimiestensä kehotuksesta. Järjestön uskottiinkin ilman merkittäviä tukijoita kutistuvan varsin merkityksettömäksi joukoksi. Näin ei siis kuitenkaan käynyt, sillä järjestö sai uuden tukijan [[Herbert Karhukoi|Herbert Karhukoista]]. Loppusyksy oli Rajakatseessa melkoisesti rauhallisempi, vaikka silloinkin kaikenlaista sattui ja tapahtui. Eräänä syysiltana saatiin jopa tietoja siitä, että alueella liikuskeli pahamaineinen kelmi ja ryöväri [[Iivana Tappura]] ([[RK 23|Rajakatse 23]]). Tuona päivänä tuo konna sitten viimein saikin loppunsa kertoman mukaan Rajakatseen linnakkeen aliupseerin [[Maru Rysen|Maru Rysenin]] toimesta, vaikka konnan päihittäjästä on muitakin kaavailuja. Mm. Iivana Tappuran heila [[Janna Autenka]] väitti, että Maru ei olisi ollut Iivanan tappaja, mutta Jannaa ei kuunneltu, vaan hänet mestattiin erään nuoren Rajakatseen sotilaan murhasta, johon tämä olikin syyllinen. Kerrotaan myös, että Rajakatseen linnakkeelta varastettu Sotasankarin tikari olisi hetkeksi saatu Iivanalta takaisinkin, mutta tämä esine kuitenkin kadotettiin taas saman päivän aikana. Iivana ei ollut tuona päivänä suinkaan ainut alueella liikkuva ryökäle, vaan paikka tuntui olevan hetken aikaa todellinen hämäräheppujen kokoontumispaikka. Alueella liikuskeli epämääräisiä, ilmeisen rikollisia joukkioita kuten mm. outo ja lipevä, seonneen oloinen mies nimeltään [[Ahto-Raineri]], joka apulaistensa saattamana kuljetti mukanaan köysissä onnettoman oloista naista. Tuo hiippari koetti houkutella tavernan lähimailta useampiakin naisia lähtemään joukkonsa mukaan. Kun selvisi, että Ahto-Raineri piti köysissä olevaa naista orjanaan tai kauppatavaran asemassa, mies vangittiin apulaisineen näiden tekemästä vastarinnasta huolimatta. Myös kaikenlaisia muita outoja hiippareita lähimailla liikuskeli. Samana päivänä [[Zada|Zadapapistoon]] kuulunut [[Gruntus]]-maallikko, aiemmin lähetystön mukanakin kulkenut mies, joutui erään [[Amalia]]-nimisen nuoren naisen yllättämäksi ja surmaamaksi taverna Vanhan Piparin lähistöllä. Amalia antautui tekonsa jälkeen Rajakatseen viranomaisille vastarintaa tekemättä, mutta puolusteli tekoaan sillä, että väitti Gruntuksen todellisuudessa kuuluneen [[Kaaoslähde]]-järjestöön ja uhanneen hänen henkeään. Amalia kertoi myöskin kuuluneensa tuohon järjestöön, mutta eronneensa siitä hiljattain. Rajakatseen linnanherra Wilhard katsoi tilanteen sen verran mutkikkaaksi, että päätti lähettää Amalian sotilaiden saattamana Bokean kylään, jossa maakunnantuomari [[Aljo Koskala]] oli suorittamassa maakuntakierrostaan. Samalla kertaa mukaan lähti myös Elissa-niminen ennustajana tunnettu Amalian ystävä. Myös orjakaupasta syytetty [[Ahto-Raineri]] lähetettiin Aljo Koskalan tuomittavaksi. Bokean kylän läheisellä taverna Bokean Tontulla pidettiinkin viikon päästä oikeudenkäynti ([[RK XXIIIb|Rajakatse 23 B]]). Jo pidempään kaikenlaisia oikeus- ja riitajuttuja kylässä hoidellut tuomari sai näin ratkaistavakseen kaksi laajempaa ja mielenkiintoisempaa juttua. Paikan päällä oli myös Nohvatovin valtakunnan edustajana Selleri-niminen upseeri Weldoonin linnakkeelta. Oikeudenkäynnin tuloksena orjaa mukanaan Rajakatseessa kuljetellut Ahto-Raineri tuomittiin neljäksikymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Sen sijaan Amalia vapautettiin murhasyytteistä ja päätettiin loppujen lopuksi majoittaa Nohvatovin valtakunnan puoleiselle Weldoonin linnakkeelle siellä olevaan vaivaistaloon. Syynä oli mm. hänen edellisinä päivinä nopeasti pahentunut sokeutensa. Ilmeisesti majoituksen syynä oli alkuun myös se, että weldoonilaiset halusivat vielä kysellä Amalialta kaikki mahdolliset asiat Kaaoslähteestä, jotka vain olivat Amalian tiedossa. Oikeudenkäynnin kuluessa tuomarin Aljo Koskalan ja tämän apulaisen Armas Juupelin huomio kääntyi myös Amaliaa puolustaneeseen Elissaan ja oikeudenistunnon aikana nousi esille epäilyjä Elissan noituudesta. Vaikka mihinkään ei tässä oikeudenistunnossa muuten päädyttykään näiden syytösten suhteen, Elissa kuitenkin menetti jossain määrin syytösten vuoksi hermonsa ja lausui kärkevää kritiikkiä tuomarista ja tämän apulaisesta. Tästä syystä Elissa sitten tuomittiinkin kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen Rajakatseen linnakkeen tyrmään oikeuden halventamisesta, jossa hän sitten loppusyksystä kuukauden olikin. Rajakatseen varustuksen arvokas "[[Sotasankarin tikari]]" oli siis edelleen kadoksissa. Kerrotaan, että tikari katosi kyseisen kesän aikana, mutta oltiin jo saatu syksyllä takaisinkin, kun [[Alpo]]-niminen sotilas sitten hukkasi sen jonnekin ennen kuin tikaria ehdittiin palauttaa linnakkeelle. Tämä huolestutti monia, sillä kertomuksen mukaan "Sotasankarin tikarin" katoaminen saattaisi merkitä Rajakatseen varustuksen häviämistä nohvatovilaisille. Tikarinhan huhuttiin olevan kohtalonyhteydessä linnakkeen kanssa. Tikaria etsittiin siis kiivaasti, mutta tuona syksynä tuloksetta. Weldoonilaiset eivät kuitenkaan ryhtyneet mihinkään sotatoimiin rajakatseelaisia vastaan, vaikka ilmeisesti saivat Rajatuho-nimisen trebusetinkin valmiiksi vasaranpaukkeen hiljenemisestä päätellen. Ehkä kyseinen rakennushanke oli vain linnakkeen varustautumista sodan varalle, eikä siis mikään ratkaiseva tekijä, minkä kanssa kannattaisi suinpäin sotimiseen ryhtyä. [[Rajavartio]]-niminen palkkasoturijärjestö jäi siis ilman merkittävää tukijaa Karhukoitten suvun päämiehen Aarmen peruessa kaiken yhteistyönsä järjestön kanssa. Ilmeisesti häntä ei miellyttänyt järjestön omapäinen ja valtioitten välejä kiristänyt sooloilu Rajakatseessa. Rajavartio joutui näin ollen hetkeksi ilman tukijoita ja sen uskottiin viranomaisten valvovan silmän alla kutistuvan merkityksettömäksi patrioottijoukoksi. Syksyn kuluessa järjestö sai kuitenkin uuden tukijan Aarmen serkusta Herbertistä. [[Herbert Karhukoi|Herbert]] otti järjestön suojeluksiinsa samalla kun esitti näille omia vaatimuksiaan. Mm. nimi Rajavartio muutettiin hänen tahdostaan [[Herbertin vartio|Herbertin vartioksi]]. Järjestön johtajat joutuivat hammasta purren myöntymään näihin vaatimuksiin, sillä onhan Herbertin tuki, vaikkakin onkin suvun päämiestä Aarmea huomattavasti vähemmän rikas vaikutusvaltainen mies, järjestölle hyödyksi. Nimitys Herbertin vartio on alkanut huvittaa ihmisiä ja nimi vääntyykin kansan suussa kätevästi muotoon ''Herbavartio''. Monellakaan ei ollut vielä tuolloin tarkkaa tietoa, mitä Herbert tällä uudella järjestöllään tekee, mutta järjestö on ainakin edelleenkin rummuttanut Mahtivuoren valtakunnan puolustamisen nimeen. Myös [[Vardakov|Vardakovista]] kantautui syksyn kuluessa uutisia. Vardakovin viranomaiset nappasivat kiinni erään valtakuntien välillä toimineen salakuljetuskoplan. Joukkion kiinnijäämisen jälkeen viranomaisille selvisi, että joukkio oli saanut apua Valtamäkien suvun palveluksessa toimineelta [[Juntola]]-nimiseltä tilamestarilta, joka oli ollut merkittävä talonpoikien edun puolestapuhuja. Hänen todettiin siis antaneen koplan käyttöön piilopaikoiksi muutamia Valtamäkien maa-alueilla sijainneita latoja. Juntola vangittiin ja vietiin Vardakovin kaupunkiin, eikä Valdemar Valtamäki sen kummemmin puuttunut asiaan. Juntolan pidättäminen oli alkusoittoa talonpoikaislevottomuuksille Valtamäkien tiloilla talonpoikien menettäessä tärkeän välittäjän heidän ja Valdemarin väliltä. [[Taverna Vanha pipari|Vanhan Piparin]] omistaja [[Kaarlo Kempura]] oli jo syksyllä sulkenut tavernansa ja lähtenyt jälleen talveksi synnyinseuduilleen eli Hurjaviinin kaupunkia kohden. Rahvas odotti talvea peläten, sillä kyseisenä syksynä sato oli jälleen jäänyt melko vaatimattomaksi ja elintarpeiden hinnat olivat nousseet uhkaavasti. Ja syystä pelkäsivätkin. Talvesta tuli ruoan vähyyden vuoksi ankara ja etenkin kaupungeissa lukuisia ihmisiä kuoli pahimpien pakkasten aikoihin. Nälkä, taudit ja kylmyys ottivat kukin osansa. Vaikka suurta väestön vähenemistä ei aiheutunutkaan, tuntui yleinen niukkuus ja puute myös elossa selvinneiden elämässä. Ankaralla säännöstelyllä tultiin kuitenkin useimmissa talouksissa toimeen. Rajakatseen linnakkeella säästäväisyys oli niin sinnikästä, että keskitalven aikaan voitiin pitää jonkinlaiset juhlatkin, joissa ylijäämää kulutettiin ja talven selän taittumista juhlittiin. Useimmissa paikoissa juhlimiseen ei kuitenkaan ollut varaa. Kuolema korjasi talvella mukaansa muitakin kuin kaikkein köyhimpiä ja vaivaisimpia. Keskitalven aikoihin kuoli myös [[Dimitro Maprov]], Vardakovista aikanaan alle kaksi vuotta aiemmin loikannut ja sittemmin Geofriuksen neuvonantajiin liittynyt arvostettu kartanpiirtäjä. Dimitro oli loikkaamisensa jälkeen toiminut erityisesti Vuoriniityn sotilasstrategien apuna. Dimitron kerrotaan kuolleen erään tukevan aterian jälkeen ilmeisesti ruokamyrkytykseen, vaikka kaikenlaisia teorioita on lähtenyt tapauksesta liikkeelle. On mm. epäilty vardakovilaisten osuutta asiaan, vaikka nämä ovatkin jyrkästi kiistäneet vaikuttaneensa asiaan mitenkään. Myös [[Iida Ballendorf]] kuoli talven aikana, mutta hänhän olikin jo raihnainen vanhus. Edellinen: [[458]] Seuraavaksi: [[460]] |