Rajawiki

Kuninkaanpojan seikkailu vuorenkuninkaan luolassa

Versio 4
Nykyinen sivu

[[malline:huhuja]]
Kyseinen teos kertoo kuninkaanpojan seikkailuista vuorten alla ja siitä, miten
hän pelasti prinsessan peikkojen ikeestä.
Alla muutamia lainauksia eri puolilta kirjaa.

---
----
[[isokuva:kps_kirja1.jpg]]

Olipa aikaa sitten kuningas, jonka poika tuli naimaikään.
Hänelle ei kelvannut kukaan valtakunnasta.
Tämä tapahtui silloin, kun vuoret olivat vielä kesyttömiä.
Heraldit kiisivät kertomaan kaikkialle, että kuninkaan poika etsii morsianta ja
neidot kaikkialla kaunistivat itseään ja kuninkaan poika sai kutsuja hoveihin ja
kartanoihin.

Kuninkaanpoika päätti etsiä puolisoa kaikista ilmansuunnista.
Ensimmäiseksi hän ratsasti etelään etsiäkseen morsianta kuuman tuulen maista.
Mutta etelän auringon alla kuninkaanpojan tuli vain jano ja etelän
mustahiuksiset neidot eivät eivät outoine tapoineen herättäneet kuninkaanpojassa
mielenkiintoa.

[[isokuva:kps_kirja2.jpg]]

Vietettyään kuukauden eteläisissä maissa kuninkaanpoika purjehti laskevan
auringon suuntaan.
Mutta lännessä ei onni ollut sen paremmin myötä.
Neidot olivat siellä kopeita ja kaunista käytöstä vailla minkä lisäksi heidän
isänsä olivat ylen köyhiä.

Niin kulki kuninkaanpoika pohjoiseen.
Vaan sillä suunnalla ei ollut hoveja.
Sillä pohjoisen väki ei ollut juuri peikkoja kummempia.
He asuivat maakuopissa ja pukeutuivat eläinten taljoihin, ja elivät kuin metsän
eläimet.
Siinä maassa ei ollut kuninkaita tai valtamiehiä saati sitten prinsessoja.
Naiset olivat likaisia ja karvaisia.

Pahoilla mielin kuninkaanpoika kääntyi itään, sillä vähänlaisesti oli hänellä
ollut onnea matkassa.
Tiet idässä olivat autiaita ja kuninkaanpoika...

[[isokuva:kps_kirja3.jpg]]

...ahjon kullankarvaassa valossa kuninkaanpoika näki prinsessan: ahjon tuli
valaisi hänen hiuksensa sulan kullan värisiksi.
-Oi neito, tulin auttamaan tiesi pois tästä auringottomasta maailmasta,
kuninkaanpoika sanoi:
-Mutta huomaan, että sinua ei voi koskaan viedä pois valosta, sillä valo kulkee
siellä, mihin silmäsi katsovat.
Prinsessa heittäytyi kuninkaanpojan käsivarsille ja sanoi:
-Kuinka selviydymme ulos? En tunne tietä ja peikot ovat vaarallisia...

...Sen koommin ei Mahtivuorten valtakunnassa ole peikkoja nähty.