Kirjaudu rajakatsetunnuksella

Huhut:Rajakatse87


1. Rajakatseen alueen huhuja ja muutama huhu Vuoriniitystäkin

Rajakatseessa on talven jälkeen koittanut jälleen kevät. Kylvöt on saatu tehtyä vaihtelevasta säästä huolimatta. Myös eläinten poikimiset pääosin alkavat olla hoidettuna. Nyt on taas hiukan aikaa hengähtää.

Huhuja Vardakovin tilanteesta liikkuu, eikä tilanne siellä vaikuta hyvälle. Ilmeisesti pakolaisia on odotettavissa, mutta sekä maalliselta että hengelliseltä taholta on tullut tiukat määräykset, että kaikki pakolaiset tulee ottaa kiinni ja palauttaa rajan toiselle puolen lähimpään linnakkeeseen.

Kiinnioton toki pääosin tekevät sotilaat, turha tuossa kai on itseään riskeerata, mikäli äkäisiksi heittäytyvät. Kuitenkin kuulemma ehdottoman kiellettyä on näiden pakolaisten avustaminen tai ilmoittamatta jättäminen.

Komentaja Hannu Mäntyhovi on lähettänyt useita sotilaspartioita valvomaan rajaa. Linnakkeella kyllä ainakin jokunen sotilas on, mutta huhun mukaan kaikki liikenevät miehet aliupseeristoa myöten on pöpelikössä.

Muutamat ovat käyneet taverna Vanhalla piparilla huolimatta siitä, ettei siellä ole vahtitupaa miehitettynä. Kempura on manaillut asiakkaiden puutetta ja uhannut laittaa tavernan kiinni, mikäli tilanne ei korjaannu.

Pyykkäri Miina on tiennyt kertoa, että iltahämärän koitettua on jotain epämääräistä liikettä näkynyt lähialueen pusikoissa. Ei mitään uhkaavaa, mutta joitakin pariskuntia on hihitellen kadonnut lähimaastoon. Miksi ihmeessä kukaan kunniallinen pariskunta näin tekisi? Jotain outoa tässäkin on.

Talven aikana ei metsäläisistä ole juuri kuulunut. Joitakin ansoja on ollut tyhjillään, mutta tällehän toki voi myös luonnollinen syy olla. Kukaan ei vain ole vielä sitä keksinyt.

Pappi Sirja on valittu naisparantolan uudeksi johtajattareksi. Paljon on tuolle hommia siunaantunut.

Arvo Uskonpojan tilalla meinasi käydä ohraisesti, kun kuuleman mukaan kulotus oli lähteä leviämään oikein huolella. Onni oli äkillisesti alkanut sadekuuro ja paikallaolleiden ripeä toiminta.

Uudet tilat ovat alkaneet toimia varsin hyvin, rakentelu on jatkunut, kylvötoimet on suoritettu asiaankuuluvasti ja muutenkin hommat sujuu.

Talvi oli keskivertoa rauhallisempi runsaasta lumitilanteesta johtuen. Myös kevät on varsin rauhallinen ollut. Edes Savihaara ei ole jalkapuuhun onnistunut hankkiutumaan. Ainakaan vielä.

Huhu väittää, että Kaarlo Kempuralla ja Melinan sisar ja papitar Sirjalla olisi suhde (!). Minkälainen, ei tiedetä sanoa, mutta Kempura kuulemma on asialla kehuskellut. Mitä mitä, Kaarlohan on itse naimisissakin. Onkohan tässä mitään perää?

Muutakin on Kempurasta kuultu. Kempuran koira on kevään mittaan juoksennellut ympäri kyliä iso puinen herrasmiehen makkara suussaan. Muutamakin on tuota koettanut koiralta pois ottaa, mutta eihän se sitä helposti anna. Hyveellisiä ihmisiä tietysti kauhistuttaa, että miten koira on tuollaisen löytänyt, ja kuka sellaisen ylipäätään on veistellyt. Toinen huhu väittää, että näitä puisia veistelmiä olisi nähty siellä täällä. Saapa nähdä, koska ja miten papit puuttuvat asiaan.

Vuoriniitystä kuuluu, että siellä kauhistellaan yhä edelleen hintojen nousua. Uusi tavarahinnasto osoittautui heti ilmestyttyään vanhentuneeksi. Erityisesti metallit ovat kovinkin arvossaan, ja aseiden ja tavallisten työkalujenkin hinnat nousevat aina vaan. Eihän tällainen voi loputtomiin jatkua, eihän?

Deinosan-killan sisäinen tarkastus tai mikä lie selvitystyö jatkuu kuulemma edelleen. Kuningashan sellaisen laittoi alulle. Voi olla, että valmista ei kannata ihan lähiaikoina odotella...

Kerrotaan että Eeposten kirjansitomo on jatkanut toimintansa varsin normaalisti omistajanvaihdoksen jälkeenkin. Nykyiselläänhän talon omistaa Usvapeltojen kauppiassuku. Tilanne talolla on kai normalisoitunut, eikä talon väen yllä ole samanlaista uhkaa kuin kaksi vuotta sitten. Tuolloinhan talon väki ei voinut edes huussissa käydä ilman sitä pelkoa, että joku puukottaa selkään. Minne Tupru Eepos lähti kaksi vuotta sitten keskikesällä livohkaan, ei tiedä kukaan.



2. Vardakovista kuultua

Vardakovin kaupungissa kuuluu siis olleen todella iso rähinä lopputalvesta. Kapina, mellakka, kansannousu, tapahtumilla on monta nimeä. Kansannousu alkoi kuulemma joidenkin narrien ilmestyttyä jonkun sekavan ukkelin kanssa Vardakovin kaupungin toreille. Ja se sekava ukkeli oli siis itse ruhtinas Mikael. Tuosta se rytäkkä alkoi ja kesti useamman päivää.

Huhutaan että Vardakovin kaupunki kärsi varsin mittavia vaurioita rähinöiden aikana ja pahimmat arviot väittävät, että jopa puoli kaupunkia olisi palanut. Yksi huhu väittää, että Elena Dapivin omistama kynttiläpaja olisi palanut maan tasalle kirkkaalla ja kauniilla liekillä.

Kapina kukistettiin siis voimalla ja reippain ottein. Kaupungin kaartista osa oli liittynyt kapinoitsijoihin, mutta jäljelle jääneet sotilaat yhdessä sotavelhojen kanssa onnistuivat kapinan kukistamaan. No, enää ei yllätä se, miksi kaupunki on liekeissä ollut. Sotavelhot ovat muutenkin innokkaita tulen käyttelijöitä. Huhutaan että sotavelhojen jäljiltä jäi kaduille kasoittain mustuneita, hiileksi palaneita ruumiita.

Koko kapinan huhutaan olleen Kaaoslähteen juonima ja nyt näitä pirulaisia jahdataan ympäri maakuntaa. Muutamia on saatu kiinni ja hirtetty yhdessä kapinan johtajiston kanssa. Muutoin on jaettu pitkiä pakkotyötuomioita.

Vardakovissa on kuulemma paha pula jälleenrakennusmateriaaleista. Kaupunkia on tuhoutunut varsin laajasti, vaikka osa huhuista voikin olla lujasti liioiteltuja. Harmi, että Rajakatseen metsiä on niin rankalla kädellä hakattu parin vuoden aikana. Nyt olisi varmasti hyvä hinta rungolle tarjolla. No, ei mennyt nekään puuvarat toisaalta hukkaan, ne menivät osaltaan Rajakatseen rakennuspuuhiin, osaltaan Vuoriniityn jälleenrakentamiseen.

Viime vuonna Vuoriniitty kärsi maanvyöryistä, tänä vuonna paloi Vardakov. Mikäköhän suuri kaupunki tuhoutuu ensi vuonna? Ainakin rakennusmiehillä riittää töitä...

Likipitäen koko Vardakovin maakunnassa on jälleen ongelmia ruuan suhteen. Nälkää nähdään laajalti. Weldoon ainakin vaikuttaa olevan paremmin pärjänneiden alueiden joukossa, muualta tulevat tiedot ovat ristiriitaisempia.

Huhutaan jopa, että etelämmässä oleva kapinallisten Bokea-Sacra-Vagemoor ? linja olisi hajoamassa nimenomaan nälän vuoksi. Tämä tekisi suurruhtinas Vetanon työn marssittaa joukot Vardakovin kaupunkiin varsin helpoksi.

Huhuja Kaaoslähteen vahvistumisesta ja avoimemmaksi muuttuvasta sodankäynnistä oikeastaan kaikkia muita vastaan on myös liikkunut. Hurjimmat kertovat jopa Kaaoslähteen omasta armeijasta, jota luopio-sotavelhot johtavat. Toisaalta jos Kaaoslähde on kyennyt suistamaan koko maakunnan mielettömään kapinaan ja sekasortoon, niin on se hirmuinen saavutus, vaikka ei heillä armeijoita olisikaan. Huhutaan mm., että koko kapina olisi Kaaoslähteen räätälien huolella ompelema aikaansaannos. Kutsutaanko sitten Kaaoslähteen joitakin johtajia räätäleiksi, kukapa tietää. Tiedetään ainakin kaksi räätäliä, jotka olivat myös kaaoslähteeläisiä, näistä toinen kuoli muutama vuosi sitten Rajakatseessa, ja toinen on yhä pakosalla.

Osalla on edelleen muistissa myös nuo punavaatteisten taistelijoiden hyökkäilyt kulkijoiden kimppuun jokunen vuosi sitten. Nyt nämä hyökkäykset ovat tauonneet. Virallinen tietohan oli, ettei yksikään sotavelho moisiin tekoihin syyllistynyt, vaan kyseessä oli mustamaalaus tuntemattoman tahon toimesta.

Suurruhtinas Vetano on jo kauan piirittänyt Vardakovin maakuntaa etelästä käsin. Alkaa vaikuttaa sille, että avoin sisällissota puhkeaa hetkenä minä hyvänsä. Ja kuka tai mikä on Vetanon tärkein vastapuoli? Sacra ja Bokea ovat selkeästi kapinallisten hallussa, mutta uusi ruhtinas Joonatan on pikkuisen kysymysmerkki, samoin Valtamäet. Tuskin näistä kumpikaan haluaa, että koko maakunta syöksyy kapinan kurimukseen ja sisällissodan sekasortoon, vaikka eivät pitäisikään entisen kuningattaren ohjailusta. Moni toivookin, että Vetanon alueelletulo johtaisi neuvotteluihin, eikä laajaan sotaretkeen.



3. Huhuja Hurjaviinistä ja Hukanmaalta

Vardakovin kapinoinnissa otettiin kiinni useita henkilöitä, joista jokunen on ollut syytettynä Kaaoslähteeseen kuulumisesta ja kapinan kiihottamisesta. Kuulusteluissa on noussut esille hyvin yllättävä nimi, sillä joku vangituista on väittänyt Kaaoslähdettä rahallisesti tukeneen henkilön nimeltään Albert Rainhard. Rainhardit eivät ole ketä tahansa kulkijoita, vaan Rainhardit ovat istuneet Hurjaviinin kaupunginraadissa aivan alusta asti ja osoite Rainhardien kauppahuoneella on Kauppakatu ykkönen. Perheen ei tiedetä huhuun mitään kommentoineen, mutta jos tämä Albert syyllinen johonkin on, niin hyvin vaikeaa häntä on mistään tuomiolle saattaa.

Hurjaviinin kaupungista tiedetään, että siellä olevassa Maan temppelissä on hyvin hyvin monien uskontojen huone edustettuna. Itse asiassa kuka tahansa voi vuokrata temppelistä huoneen uskontonsa edustamista varten, tosin halpoja ne eivät ole. On siellä Zada ja Derecaskin edustettuna - ja myöskin Primas, tulen jumala. Temppeliltä on kommentoitu ennenkin tätä, että "eivät ole aiheuttaneet ongelmia ja maksavat vuokransa ajallaan, miksi me puuttuisimme asiaan". Tilanteesta tekee kimurantimman, että Albert Rainhardin tiedetään rahoittaneen Primaksen uskontoa Maan temppelissä - tosin on hän rahoittanut montaa muutakin uskontoa siellä ilmeisesti...

Hurjaviini on porvarivetoinen kaupunki, jossa raha ratkaisee ja vanhoilla porvarisuvuilla keskimäärin sitä rahaa on. Albert Rainhardilla on varmasti paljon rahaa käytössään, vaikka varsinainen perijä suvussa onkin vanhempi veli Franz Rainhard. No - perimisistä ei vielä ole ajankohtaista puhua, kun poikien isä Marcus jr on hyvissä voimissa ja isoisä Marcus Seniorkin vielä potkii menemään erittäin korkeasta iästään huolimatta...

Primasin palvojat ovat Hurjaviinissä paljon maltillisempia, siellä esimerkiksi lauletaan hymnejä, uhrataan pientä omaisuutta Primakselle eli poltetaan palavia tavaroita takassa / tulikuopassa tms. Kaaoslähteen toiminnalle tuo ei kyllä kuulosta.

Tuosta huolimatta Primasin palvojilla on kränää mm. Merenjumalan ja aurinonjumalan palvojien kanssa. Toisaalta tuolla useilla uskontokunnilla on vain viileät ja viralliset välit keskenään.

Maan temppelissä ei suvaita mitään riitelyitä eri uskontokuntien välillä, omaa juttuaan saa julistaa vain siellä omassa huoneessaan.


Hukanmaaltakin on kantautunut kertomuksia viime aikojen tapahtumista. Hukanmaalla oli kuulemma viime syksynä iso yhteenotto metsäläisten kanssa ja kuolleita tuli runsaasti, varsinkin kuolleita metsäläisiä. Tämä ihmetyttää monia, sillä kaikkien hukanmaalaisten kerrotaan kaveeraavan metsäläisten kanssa. Siis jopa Hukanmaan vapaaherran. Ehkäpä sielläkin on opittu, ettei metsäläisistä ole kuin harmia.

Hukanmaan vapaaherran kerrotaan riitaantuneen myös haltioiden kanssa. Missäköhän Hukanmaalla sellaisia liikkuisi? No ilmeisesti enää ei ainakaan liiku. Ja minkähän kanssa seuraavaksi hukanmaalaiset riitautuvat - varmaan suututtavat saunatonttunsakin...


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (0) in /home/rajakats/public_html/wordpress/wp-includes/functions.php on line 4673