Huhut:Uusivuosivanhatkaunat
Huhuja Hukanmaalta:
Hukanmaalla on ollut viimeisen vuoden aikana melko rauhallista. Tosin Hukanmaa on muuttunut enemmän nimensä kaltaiseksi tässä vuosien aikana, eli sudet ovat tavallinen asia nykyisin.
Viime vuoden alkukesällä se Havuksi kutsuttu outo muukalainen tuli taas Hukanmaalle (Hukanmaa 10). Hän ilmestyi yhdessä yhden sininaamaisen metsäläisen kanssa Hukanmaan yhteiselle metsästysmajalle, missä metsästäjä Ukko yritti olla omassa rauhassaan. Se ei onnistunut, kun samaan aikaan paikalle tuli nostoväen harjoituksia pitävät seriffi Ansio ja susipartion johtaja Jyry. Ja sitten ne oudot marjastajat.
Mitä siellä oikeasti sitten tapahtui? Sitä ei taida kovin moni tietää, mutta väitetään, että marjastajiksi itseään väittäneet muukalaiset kävivät hukanmaalaisten kimppuun loitsuin ja asein, mutta he hävisivät kamppailun. Neljä tapettiin ja yksi pääsi pakoon. Muukalaisilta löytyi Hukanhampaasta varastettuja papereita ja joitain muitakin outoja kirjeitä, joiden perusteella he olivat jonkin ihmeellisen salaseuran jäseniä. Havun perässä hekin olivat olleet.
Havu sen sijaan muuttui valkoiseksi sudeksi, niin väitetään. Tosin Havusta on väitetty kaikenlaista muutakin. Jotkut väittivät jopa, että hän olisi ollut haltia. Mahtoi olla tavernaisäntä Topiaksen juttuja, millä hän sai silloin aikaisemmin väkeä tulemaan tavernaansa sitä Havua ihmettelemään. Niin tai näin, Havua ei ole sen jälkeen nähty. Susia sen sijaan kyllä. Ja moni on sen valkoisen sudenkin väittänyt nähneensä. Väittävät sitä valkoiseksi ja suden näköiseksi, mutta pienen karhun kokoiseksi.
Se sininaamainen metsäläinenkin katosi jonnekin siinä kaaoksen keskellä. Väittävät, että hänellä olisi ollut se samainen susipatsas mukanaa, jonka Eemeli Hukanpään aave vei Pietulta joskus ja joka oli ollut sillä kalmojen nostattajalla mukana (Hukanmaa 5). Mahtaako olla totta? Ei kai yksi veistos voi noin paljon pahaa aiheuttaa?
Joku haltiaksi väitetty nainen liikkui Hukanmaalla Havun katoamisen jälkeen. Hänen väitetään käyneen Hukanhampaan kartanossa. Kerrotaan, että Urho Hukanpää vaati häntä häipymään, siis ihan koko Hukanmaan alueelta. Urho-herra ei halua enää kuulla sanottavankaan sanaa haltia. Toivottavasti nämä jutut vähenevät nyt, kun Havu on, taas, poissa.
Susia on todellakin liikkunut yhä enenevässä määrin Hukanmaalla. Moni muistaa, että kuutisen vuotta sitten susia ei ollut lainkaan. Silloin sitä kerrottiin, että Hukanpäiden kantaisä Eemeli Hukanpää oli itse surmannut kaikki Hukanmaan sudet. Eemeli Hukanpää on nähty kymmenen vuoden aikana kahdesti. Kerran oli se aave, joka häiriköi keskitalvenjuhlaa (Hukanmaa 2). Toivottavasti ei tänään nähdä. Toisella kertaa oli ihan kävelemään nostettu ruumis (Hukanmaa 5). No, Hukanpäiden hautakrypta on nykyään suljettu todella suurilla kivillä ja vieläkin siellä Urhon käskystä vartijat ovella seisovat, vaikka Eemeli Hukanpää on pysynyt haudassaan jo kuuden vuoden ajan. Toisaalta, olihan hän pysynyt siellä melkein kaksisataa vuotta ennen kuin edellisen kerran eläviä häiriköi.
Viime kesänä vietettiin pitkästä aikaa häitä, kun lampuoti Tuhro Onneton ja piika Liisi menivät vihdoin naimisiin. He olivat riiastelleet jo pari vuotta ja kaikki alkoivat katsoa menoa vähän paheksuen, kun ei naimisiin asti ehditty. Väitetään jopa että isäntä Paavali Palopelto olisi sanonut Tuhrolle, että Palopellon tilan vuokrasopimus voi olla vaarassa, jos tila ei saa kirjoihin merkittyä emäntää.
Miksi heillä meni niin kauan mennä naimisiin? Sitä voi vain arvailla. Ehkä Liisiä arvelutti Tuhron "onneton" maine; häntä on usein pidetty varsinaisena pahanilmanlintuja ja onnettomuuksien tuojana. Tuhro on kuitenkin tiettävästi ollut vähemmän onneton ja onnettomuusaltis jo kolmen vuoden ajan. Sattumaako? Ehkä Liisillä on parantavia voimia? Tai ehkei tuollaisesta kannata liikaa puhua, sillä jokuhan voisi vielä pitää Liisiä noitana. Tai Tuhroa. Eihän kumpikaan sellaisia ole, ihan vaan onnettomuuksista kärsineitä ahkeria ihmisiä. Vaikka Tuhroa kyllä aikaisemmin väitettiin kirotuksi. No, he nyt joka tapauksessa menivät naimisiin ja asuvat siis edelleen lampuotin sopimuksella Palopellon tilalla. Topias oli harmissaan, koska Liisi oli ollut hänelle todella hyvä työntekijä taverna Rautamallaksessa. Silti kerrotaan, että Topias olisi kestinnyt hääparia aika selvästi tappiollisella hinnalla, eli osittain lahjaksi siis.
Papitar Liinatar Hallasuo sai kyllä hoidettua häämuodollisuudet hyvin. Papitar on tainnut vuosien jälkeen vihdoin alkaa selviämään kestohumalastaan. Oikeastaan hän on ryhdistäynyt viimeisen vuoden aikana. Kerrotaan, että papitar otti Helmi Suurkiven lähdön Hukanmaalta kovin raskaasti. Kukaanhan ei oikein tiedä, minne isäntä suurkivi veljentyttärensä lähetti. Jyry vei hänet jonnekin, mutta on pitänyt suunsa todella tehokkaasti kiinni. Helmin lähtö siis masensi papitarta. Toisaalta Havun katoaminen näytti piristäneen häntä huomattavasti. Kaikkihan muistavat, että papitar pelkäsi Havua kuin spitaalista. Nyt ovat velvollisuudet sujuneet paremmin. Vaatimuksia uudesta papista Hukanmaalle ei ole enää niin paljoa esitetty.
Kaivos jatkaa yhä toimintaansa Hukanmaalla. Kalervo ja Niklas sekä Eliisa siellä töissä käyvät, mutta muita hukanmaalaisia sinne ei ole huolittu. Vähän sitä ehkä väki heitä paheksuen katsoo, mutta toisaalta on hyvä, että edes joku tietää, mitä siellä kaivoksella tapahtuu. Niistä nohvatovilaisista työmiehistä ei paljoa irti saa.
Viime syksynä ne kaivoksen nohvatovilaiset häiriköivät Rautamallaksessa. Isäntä Topias ajoi kolme häirikköä ulos. Aikoivat sitten palata rähisemään sinne tavernaan, mutta paikalla olleet paikalliset päättivät pitää huolen, että näistä rähinöitsijöistä hankkiudutaan eroon. Kymmenen paikallista saartoi nohvatovilaiset.
Sitten paikalle saapui yllättäen kiertelevä ritari Laurentius aseenkantajansa kanssa. Laurentius asettui puolustamaan nohvatovilaisia, tai siis kaivoksen miehiä. Hän vaati selityksiä sekä Topiakselta, että paikallisilta. Ei ole nyt ihan selvää, kuka sanoi mitä, tai mitä ritari Laurentius uskoi. Joka tapauksessa hän sitten saattoi nuo kolme kaivosmiestä kaivokselle.
Tapauksen jälkeen Laurentius on oleillut kaivoksella. Hän on ilmoittanut suojelevansa Deinosanin kaivosta, jolle on kuninkaan lupa. Se kaivoshan on siis Alma Urpontyttären johdossa ja Urpon kauppahuoneen omistuksessa, Deinosan-killalta saadulla tilapäisellä omistuskirjalla. Eli siis Deinosan omistaa kaivoksen, mutta Urpon kauppahuone siellä työskentelee. Deinosan-killalla on yksinoikeus uusien kaivosten perustamiseen, mutta he voivat kyllä vuokrata tai myydä kaivoksia eteenpäin, kuten ovat tehneetkin.
Ritari Laurentiuksen läsnäolo on luonut kylmän rauhan paikallisten ja kaivoksen väen välille. Kukaan ei halua ärsyttää toista osapuolta. Tavallaan se on hyvä. Toisaalta kaivos käyttää muiden maita edelleen häpeilemättömästi hyväkseen keräten vettä ja puuta ja soraa hukanmaalaisten mailta kaivoksen oikeudella.
Turvetta ne eivät enää kerää. Sen sijaan Suurkiven maihin kuuluvasta Vääräsuosta on alettu nostaa rautaa. Siellä on jokin ihmeellinen poljettava kauhalaitteisto, jolla ne pohjaa kaivavat. Totta kai se on taas Kalervon ja Niklaksen kehittelemä vekotin. Olisivat ehkä voineet jättää auttamatta tässä asiassa. Toisaalta ei kai sitä kuitenkaan toivota, että edes kaivoksen väkeä hukkuisi Vääräsuohon.
Mutta olisivat saaneet jättää sen suon rauhaan. Sehän on se sama suo, josta Suurkiven isäntä ja Mallasrannan emäntä riitelivät monta vuotta. Maakuntatuomari päätti lopulta, että suo kuuluu Suurkiven tilaan. Varmasti Urhon mielipide painoi päätöksessä myös. Jotkut myös miettivät, että miksi Amalia Mallasranta niin pitkään yritti saada suon itselleen? Tiesikö hän raudasta? Oli miten oli, nyt kumpikaan heistä ei saa suosta mitään hyötyä.
Kyllähän sitä myös mietitään, että onko tuokin kaivoksen oikeuksia, että perustaa uuden kaivoksen toisen maille? Eikö kaivoksen perustamiseen tarvittaisi sitä paitsi Deinosan-kiltaa? Ja kaivoksen perustamisesta pitäisi saada joku korvaus. Toisaalta jotkut sanovat, että ei tuo ole kaivos. Onhan sitä Pitkäniitylläkin niitä Pitkärin suvun omistama lyijykuoppia, ei siis kaivoksia.
Se kielletty kylä siellä metsässä on jäänyt rauhaan. Kerrotaan, että joku suurempi joukko kävi siellä kylässä toissa syksynä. Kulkivat oikein kulkueessa soihtuja kantaen ja oudolla kielellä laulaen. Kylähullu Pietu sanoi heidän olleen ystävällisiä ja outoja, mutta pyytäneen, että hän ei kertoisi kulkueesta. Siispä Pietu siis ei kerro, että se kulkue vaelsi Hukanmaalla monta päivää ihmisiä vältellen ja meni lopulta sinne kiellettyyn kylään.
Kylään menijöitä on ollut nyt tosiaan vähemmän, kun väki ei enää uskalla mennä sinne. Aikaisemminkaan kukaan, tai juuri kukaan, ei uskaltanut nukkua siellä, kun painajaiset ajoivat pois. Nyt siellä on kuulemma päiväsaikaankin kammottava tunnelma ja öisin siellä liikkuu valtava verinen isokorvainen aave, joka hyökkää kaikkien kimppuun, näin kerrotaan. Onneksi aave ei poistu kylästä.
Urho on moneen kertaan sanonut, että sinne kylään ei saa mennä. Kyllä sitä kieltoa ovat silti monet aikaisemmin uhanneet, jopa seriffi ja susipartion johtajakin. Sieltä kielletystä kylästä he sen Havun alunperin löyisivät silloin (Hukanmaa 7).
Siitä ihmisten kimppuun käyvästä aaveesta on puhuttu vasta sen jälkeen, kun Pietu puhui siitä kulkueesta. Eikä se pelkkää hullun puhetta; kyllä pari muutakin jonkun huppupäiden jonon näkivät samaan aikaan. Onko asialla yhteys? Jotkut sanovat, että joku salaseura kävi uudistamassa sen kylän kirouksen, kun halusivat varmistaa, ettei sinne enää mennä. Jotkut väittävät, että salakuljettajat varastoisivat tavaroitaan sinne. Mutta enää kylään ei todellakaan uskalleta mennä.
Pietu on edelleen kuljeskellut Hukanmaata ristiin rastiin, niin kuin tapana on. Tietysti hänelle ruokaa ja nukkumapaikka oven suusta tarjotaan silloin kun nähdään. Ei ole taas vähään aikaan nähty, mutta aina se Pietu on palannut. Aina.
Usvakumpujen ottopoika Tauno on alkanut riiamaan Rämevaaran tilan tyttären Petra Rämevaaran kanssa. Petra on Taunoa vanhempi, vanhapiika jo oikeastaan. Hän oli piikomassa Rohtovaarassa jossain talossa, mutta palasi sitten takaisin Hukanmaalle ja veljensä Petjan taloon. Kai ne ne kesästä lähtien ovat käsi kädessä kulkeneet. Toivottavasti keväällä saadaan sitten häät. Tilattomia tietysti kumpikin ovat, joten minneköhän sitten perheensä perustavat? No, aina sitä varmaan Suurkiveltä torpan saa.
Suurkiven ja Mallasrannan tilat kilpailevat edelleen oluen suhteen. Rautamallaksen omistaja Topias ostaa molemmilta, mutta kyllä Suurkiven olutta enemmän kuluu, kun se on halvempaa. Suurkivi näyttää muutenkin saavuttavan voiton Hukanmaan oluenjuojien keskuudessa, vaikka kaikki Mallasrannan olutta parempana pitävätkin. Vaan halvempi se useimmiten kelpaa. No, juhlajuomiksi moni varakkaampi sentään yhä ostaa Mallasrannalta. Toisaalta Mallasrannan tila on pidempään keskittynyt viemään omaa oluttaan Suomurajaan.
Torppari Ignatius on edelleen se Suurkiven olutmestari. Nyt hänellä on jo toinenkin mestari tulossa, torppari Tenno. Mahtaako Ignatiuksen asema Suurkiven luotettuna olla horjumassa? Tuskin sentään, mutta Suurkivi itse ei halua antaa Ignatiukselle liian korvaamatonta asemaa. Ignatius on joka tapauksessa edelleen Suurkiven torppareista varmaan parhaissa väleissä isännän kanssa.
Antti Mylläri on ollut viime vuodet kovin rauhallinen ja hvyäntuulinen. Kisällit hoitavat myllyä ja vaimo hoitaa lasta. Mylläri itse juoksentelee pitkin Hukanmaata juorujen perässä. Hänestä onkin tullut varsinainen juorumylly. Pitäisikö nimikin jo muuttaa?
Maaria Myrkyttäjästä liikkuu taas huhuja. Väitetään, että ne salaseuralaiset olisivat tunteneet hänet. Väitetään, että hänet olisi nähty tänä vuonna Hukanmaalla. Varmaa tietoa ei ole kenelläkään. Antti Mylläri oli luvannut maksaa Maarialle palkkion jostain vanhasta palveluksesta. Tämän vuoksi Antti sai seriffin peräänsä. Se oli kuulemma ollut vain juoni, millä Antti yritti houkutella Maariaa esiin. Varmaan niin, kyllä se uskotaan. Harmi vaan, että juoni paljastui kaikille, kun Ansio, ymmärrettävästi, tarttui toimeen. Onko tuo Urhon äpäräserkku ja Urhon sedän Kaarle Hukanpään myrkyttäjä todella yhä Hukanmaalla? Sitä ei taida kukaan tietää. Häntä ei ole varmasti nähty sitten vuoden 474 (Hukanmaa 2) ja nyt on vuosi 482, mutta aina hänestä vaan huhutaan.
Metsäläisistä ei ole enää ollut riesaa. Suomäyrien kanssa on elelty taas ihan rauhaisasti ja niitä muita ei ole oikeastaan enää nähtykään. Tosin metsästä on pari metsäläisen raatoa löydetty aika pahoin murjottuna. Metsäläiset varmaan tappelevat keskenään vieläkin.
Vapaaherratar Ilona Hukanpää on viimeisillään raskaana. Raskaus on käynyt voimille ja vienyt vapaaherrattaren vuoteen omaksi, joten hän ei ymmärrettävästi osallistu Hukanhampaan keskitalven juhlaan. Edellinen synnytys neljä vuotta sitten oli viedä Ilonan hengen. Toivottavasti tällä kertaa selvitään vähemmällä. Vapaaherran perijä Raju Hukanpää on vilkas ja eläväinen poika. Hänestä tulee varmasti jonain päivänä vielä reipas johtaja.
Huhuja Hajarvirstasta:
Hajavirstassa ollaan jatkamassa Hukanmaankin läpi kulkevaa Suomurajaan menevää Kuninkaantietä aina pohjoiselle Bokea-joelle saakka. Viime vuonna suurissa metsissä on kuulemma liikkunut maanmittaajia ja muita kummallisia miehiä.
Tuttua hommaa Hukanmaalaisille, samat tyypit siellä taas suunnistavat, kuin Hukanmaan läpi tietä rakennettaessa. Keväällä kuulemma lähtee liikkeelle Hajavirstastasta työmaakaravaanien ensimmäinen aalto eli raivaajat.
Huhuja Suomurajasta:
Suomurajassa on ollut yksi tulipalo, jota pidetään tahallaan sytytettynä. Yksi varasto paloi lähellä satamaa. Sen epäillään liittyvän rikollisen välienselvittelyihin. Samalla myös turvattoman alueen kerrotaan laajentuneen kauemmas sataman reuna-alueista. Uskaltavatko tavalliset kaupunkilaiset kohta enää omillakaan kotikaduillaan kulkea?
Suomurajan satama on menossa kiinni talveksi. Vielä on jäiden keskellä jotkut uskaliaat laivat liikkuneet, mutta käsky sulkea satama on varmasti tulossa pian. Kaksi vuotta sitten satamaa ei suljettu koko talvena, mikä taisi olla vasta toinen kerta koko Suomurajan sataman historiassa. Tänä vuonna moista ei ole näköpiirissä.
Mallasrannan oluen kerrotaan saaneen valtavan suosion Suomurajan porvariston keskuudessa. Mahtaa Suurkiveä harmittaa. Toisaalta hän on saanut Hukanmaan oman oluensa juojaksi.
Huhuja pohjoisesta Mahtivuoresta:
Vuoriniityn maakunnassa oli ruhtinas Geofriuksen määräämä "ruhtinaallinen äänestys" kesällä. Ruhtinas siis vaati sakon uhalla kaikkia, siis ihan kaikkia, Vuoriniityn asukkaita äänestämään uudesta kauppakillan puheenjohtajasta. On se nyt ihan käsittämätöntä, että kilta ei saa itse omaa puheenjohtajaansa päättää. Ruhtinaan määräys on silti määräys.
Vuoriniittyläiset sitten äänestivät. Siellä oli papistoa valvomassa. Piti kuulemma oikein mennä tyhjään huoneeseen piirtämään numeroa paperiin. Suurin osa väestä ei osaa edes lukea, varsinkaan siellä päin. Papisto kuulemma luki heille ehdokkaat ja käski sitten vaan piirtämään numeron tai tukkimiehen kirjanpidon merkinnän paperiin oikean ehdokkaan numeron kohdalle. Kerrotaan, ett tavernaisäntä Kaarlo Kempura olisi ollut yksi ehdokkaista.
Miten siinä äänestyksessä sitten kävi? Ei kukaan tiedä. Ruhtinas nimitti yhden ehdokkaista puheenjohtajaksi. Moni taitaa uskoa, ettei niitä ääniä edes laskettu. Eihän niin kyllä luvattukaan tehdä. Äänestykseen osallistuminen oli sakon uhalla pakko, mutta ruhtinas sanoi nimittävänsä puheenjohtajan. Kaikkea siellä keskivätkin.
Pohjoisessa liikkui joku Puukko, joka kertoi olevansa metsäläisten kuningas. Eipä tiettävästi saanut suurtakaan kunnioitusta ihmisten eikä edes sikäläisten metsäläisten keskuudessa. Taisi syksyn tullen kadota koko kuningas jonnekin häpeämään.
Pohjoisessa Mahtivuoressa on liikkunut useita rosvojoukkoja, luultavasti nohvatovilaisia. Ilmeisesti Vardakovista ei tulee enää pakolaisia rajan yli vaan ihan aitoa roskaväkeä pakenee sotavelhojen komentoa.
Huhuja Nohvatovista:
Nohvatovissa levottomuudet jatkuvat. Vardakovin maakuntaa rakennetaan kapinan jäljiltä kovaa vauhtia. Sotavelhot pitävät siellä kovaa kuria. Rahalla saa koko ajan vähemmän, kun kaikesta on pulaa. Rahan arvo on pudonnut koko Nohvatovissa ja myös Mahtivuoren puolella.
Nohvatovin Bokeassa, siis siellä väärässä Bokeassa, on asiat aivan sekaisin. Sielläkin oli kapina, ja koko maakunta on raunioina ja kaaoksessa. Bokean illusion kilta toimii siellä edelleen, mutta johtajista ei oikein tiedetä. Aikaisemmin johtajana oli velho Ponujas sekä kaksi mestaria Aldorf ja Harag. Nyt niitä velhoja ja mestareita, tai ainakin velhoiksi ja mestareiksi itseään väittäviä on paljon enemmän. Kiltatalojakin rakennellaan sinne tänne. Tuleekohan noiden silmänkääntäjien hommista enää mitään?
Ikään kuin pohjoisen ja keskisen Nohvatovin ongelmat eivät olisi tarpeeksi, niin nyt kuohuu etelässäkin. Drottningshamnin kaupunki etelässä on avoimesti ilmoittanut, että se ei hyväksy kuninkaan uusia veroja. Joko kohta on kapina sielläkin? Drottningshamn Nohvatovin tärkein satamakaupunki, joten Nohvatovilla on ongelma. Siis taas uusi ongelma.
Zada-papisto saarnaa uskollisuuden kuninkaalle olevan hyvän elämän ja hyvän kuoleman edellytys, koska Zadan määräämää järjestystä tulee kaikkien kunnioittaa. Kaikki vaan eivät taida olla varmoja, että verot ja muut kuninkaan, ja kuningattaren, päähänpistot olisivat Zadalta peräisin.
Huhuja Hurjaviinistä:
Se viisikerroksinen, vai kahdeksan kerrostako siinä olikaan, talo on yhä pystyssä. Tosin seinät natisevat kuulemma jo. Se rakennettiin viime vuonna ja jo silloin oltiin lyömässä vetoa, että koska sortuu. Varmaan ensi kesänä.