Rajawiki

Lukarias



Sokea vuoriniittyläinen mies, jonka tiedetään muutamien menneiden vuosien aikana julistaneen uskonnollista sanomaansa. Osaltaan julistus on noudattanut Derecas-papiston opetuksia, osaltaan eroja ja poikkeamiakin Derecas-papiston oppeihin on ollut. Lukarias puheissaan mm. vähättelee Derecaksen merkitystä Ishakan oppien välittäjänä ja hän korostaa lähinnä Ishakan itse antamia opetuksia. Pohjoinen Derecas-papisto ei ole kuitenkaan toistaiseksi puuttunut miehen tekemisiin kovalla kädellä. Lukarias lienee noin muutoin viettänyt aikaa vaivaistaloissa ja eri ihmisten nurkissa, erilaisia sokean töitä suoritellen. Uskonnollisena maallikkojulistajana Lukarias oli aktiivinen erityisesti alkuvuonna 460 ja loppuvuodesta 465 sekä vuonna 466. Pamppukaartien kohtaamiselta oli mies ilmeisesti välttynyt, muutoin olisi saattanut käydä hänelle köpelösti. Vuoriniityn kaupungissa ja maakunnassa on rahvaan keskuudessa jonkin verran Lukariaksen nimeen ja hänen opetuksiinsa vannovia, tunnetaanhan mies mm. köyhien ja vähäväkisten puolestapuhujana. Erityistä mukana kulkevaa seuraajajoukkoa ei miehellä kuitenkaan ole.


Rajakatse maailman pelihahmo