Rajawiki

Rajakatse LXXXVI - 86


Tukkilaiset olivat olleet juhlimassa Vanhalla Piparilla edellisenä päivänä, kun kesän puunkaato oli päättynyt. Paikalliset uskalsivat nyt siis itse saapua tavernalle iltaa istumaan. Toki pieni määrä paikallisia oli tukkilaisten kanssa juhlinut, mutta harvassa he olivat.

Iltapäivällä väkeä alkoi kokoontua tavernalle sateisesta ja tuulisesta säästä huolimatta. Väkeä kiinnosti suuresti uuden isännän valinta. Linnakkeen komentaja Hannu Mäntyhovi oli ilmoittanut, että Rajakatseeseen myönnetään yksi tai kaksi isännänoikeutta lisää. Maatila tai tilat pitäisi raivata yhdelle kauppias Vilhon myymälle maa-alueelle. Lisäksi Rajakatseen naisparantola halusi kaksi uutta torpparia omille mailleen.

Isännyydestä kilpaili muunmuassa kaksi sotaveteraania. "Mahtaako vanhoista naimattomista herroista enää isänniksi olla?", mietti moni. Myös pari renkiä ja sotilas Naali havittelivat isännyyttä. Pitkän harkinnan jälkeen isännyys myönnettiin Naalille. Komentaja Mäntyhovi ilmoitti samalla, että Naali on vapautettu sotilastehtävistä heti huomisaamuna. Toinen isännännyys meni Tauvo nimiselle kaverille, joka ei ollut edes itse paikalla. Sukulaistyttö, joku kauppiaanapulainen, Aino onnistui isännyyden hänelle saamaan. Mitenköhän? Nämä nyt olivat komentaja Mäntyhovin valinnat.

Parantolan torpparien valinta jäi vähän epämääräiseksi. Pappi Sirja ilmoitti, että väkeä otetaan raivaamaan torppia, mutta varsinaista torpparia ei vielä valita. Jos haluat torppariksi, niin osallistu raivaukseen.

Muutakin pientä tapahtui. Paikallisten rouvien juorukerho, anteeksi Piiri, suunnitteli jotain "Kätevä emäntä" -kisaa ensi kesäksi. Honkalinnan isäntä, se juoppo, Jaakko puhui kovasti olevansa emäntää hakemassa. Vaan puheeksi ja kaljanhauksihan se hänen iltapäivänsä jäi. Kempura teki uuden vuokrasopimuksen Melinan sisarien kanssa Melinan pyhätöstä. "Hirttämättömien" joukko kuljeskeli myös tavernalla siitä huolimatta, että se yksi hullu oli syyttänyt heitä rikoksista joitain viikkoja sitten. Eipä hullun puheet ketään kiinnostaneet, kuten eivät Hirttämättömätkään.

Illan tullen väki sitten lähti vähin erin pois tavernalta. Se oli rauhallinen iltapäivä.