Proppivarasto

Huhut:RK XLIV


Huhuja kansan suusta:

-Irina niminen jalokivivaras jäi syksyllä kiinni Rajakatseessa. Nainen oli
viranomaisten mukaan tunnustanut useita varkauksia Vuoriniityssä ja tästä oli seurauksena
kuusi vuotta leivällä ja vedellä. Irina istuu kakkunsa Rajakatseen alueella olevassa
naisvankilassa, eikun siis parantolassa. Syksyllä tutkintavankeuteen pidätetty
nohvatovilainen kauppias Ava Valonkaje sen sijaan vapautettiin syyttömänä. Uskokoon kuka
haluaa.

-Nohvatovin aatelistapaus Sandra Peinar todettiin viime syksynä pappien tarkastuksessa
neitsyeksi. Pitihän se arvata- ei tuo neitsyyskään taida aatelisilta samalla tavalla
lähteä kuin rahvaalta!!

-Talvi meni vähin äänin. Metsäläisheimo tuli kevättalvesta lähelle yllättävän lähelle
Rajakatsetta mutta sotilaat käännyttivät nämä pois. Vaikka pahaa pelättiin, eivät
metsäläiset osoittautuneet pahamaineseksi Lahopään – vai kantoko se oli - heimoksi.

-Keskitalven juhlassa sotilas Posse joi itsensä kaatokänniin ja oksensi ympärinsä - myös
sotilas Hartan syliin. Ei siis mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Willhard piti puheen
jossa muisteli jotain hämärää tapausta, joka on tapahtunut 20 vuotta sitten. Vanhuksen
horinat eivät nykyisellään enää jaksa edes naurattaa.

-Rajakatseen linnakkeen uusi varaseriffi Frederic Seus järjesti syysmyrskyjen aikana muutamalle
kodittomalle piialle ja rengille talon linnakkeen läheltä. Olipa jalo teko.

-Toiset huhut kertovat taas uuden varaseriffin olevan viinaan menevä mies. Hänen
sisarensa meni naimisiin viime syksynä, ja Frederickillä näytti olleen sanaharkkaa sulhasen kanssa.
Sulhanen oli Armas Tenukuvun lyhytaikainen kisälli, Kalevi. Ehkä päänaukominen oli
liikaa sillä nuoripari muutti pian tämän jälkeen pois Rajakatseesta Keskimannun varustukselle.

-Varma tieto – eli paikalliset eukot – kertovat että Rajakatseessa on asunut muutama
julkinen nainen talven yli. Pappi Serpent on puhunut siveyden puolesta voimakkaasti
keskitalven juhlassa. Mitenköhän on? Jos miehiltä kysyy kukaan ei ainakaan tunnusta
käyttäneensä näiden palveluja.

-Kempuran sepänpajalle on kuulemma useampikin ottaja, ainakin Melinan sisaret ovat
kyselleet sen perään. Entisen pajan huhutaan olevan itsensä Melinan siunaama.

-Jotain outoa on tapahtunut kevään alun talkoojuhlissa Bertilin ladolla viikko sitten.
Latoa siivottiin urkalla ja tämän jälkeen juhlittiin pitkälle yöhön. Ainakin sotilaat
ovat olleet vaivautuneita ja vältelleet puheenaihetta. Lisäksi eräs piikalikka kertoi
saaneensa joltain sotilaalta ikävän taudin. Keltäköhän?

-Bokean tontun isäntä Viljami Wähäleipä on kuulemma tilannut oikein pääkaupungista asti
puuseppämestarin apulaisineen tekemään remonttia tavernaan oikein niin kuin viimeisen
päälle. Tuo maksanee sitten myöskin niin kuin viimeisen päälle. No - Viljami ei kuulemma
ole viime vuosikymmeninä tuhlannut ropoakaan turhuuksiin, joten rahaa on voinut sukan
varteen jäädä. Taitaa ainakin osan kesää olla Bokean tonttu kiinni, tosin ajankohta koska
mestari paikalle tulee ei taida olla vielä ihan tarkkaan tiedossa.

-Rajakatseen metsissä on ollut jonkinlaista liikennettä kevään aikana. Metsäläisiäkö?

-Ainakin muutama Vuoriniityn tietä yksin matkannut on joutunut ryöstetyksi. Ääni on
tiettävästi metsästä käskenyt tiputtaa rahapussit ja kaikki arvokkaat. Jos käskyä ei ole
toteltu on kaksi miestä tullut metsästä ja kolkannut matkalaisen. Rajakatseen linnake on
tapahtumien jälkeen lähettänyt laiskasti partioita ja ryöväreitä ei ole saatu kiinni.

-Huhut kertovat Kaaoslähteen iskeneen pieneen ja syrjäiseen Ahtoman kylään,
joka sijaitsee Nohvatovin kaupungista jonkin matkaa pohjoiseen. Iskussa kuulemma
on kuollut useita ihmisiä. Harvinaista, että Kaaoslähde tekee näin suoraa toimintaa.
Huhu lienee jo melko vanha, sillä tieto ei tule ihan varsinaisesti siivillä etelästä.
Voi olla myös, että viranomaiset eivät ole halunneet asiaa pahemmin levitellä.

-Rajakatseen suurtaistelusta on jo kaksikymmentä vuotta. Pitäisiköhän sitä jotenkin
muistaa? Kyseinen rähinä oli Nohvatovin vastaisen sodan viimeisiä suuria taisteluita,
ja ainoa suuri tapaus mitä sodan aikana pohjoisessa tapahtui. Tapahtumaa on muistettu
Willhardin puhein keskitalven juhlassa ja tavernassa on pelattu Rajakatseen taistelusta
kertovaa peliä 'kasvotonta vihollista.'
Kertaan että taistelu alkoi aamuvarhaisella Rajakatseen hyökkäyksellä, sillä
tiedustelijat olivat kertoneet että Weldoonilaisten vahvistukset, ritarien kera, olivat
saapumassa Vardakovista.
Taistelussa kaatui tai loukkaantui monia tunnettuja johtajia ja aatelisia. Molemmilta
puolilta kaatui useampi sata miestä, ja näitä haudattiin joukkohautaan vanhan hautuumaan
suppaan. Taistelun haavoittuneet sankarit olivat nykyään höperö Willhard ja Paltamonia
vastustanut derecaspappi Otviz.


Harvinaisempia huhuja:
(Näitä voivat eri henkilöt tietää)

-Kerrotaan että Rajakatseen suurtaistelussa kaikki ei mennyt putkeen, nuori kalpaupseeri
Edgar Älliskö komensi Rajakatseen jousiampujia ja unohti ampua Weldoonilaista ratsuväkeä,
joka aiheutti pahoja vahinkoja Rajakatseen miehille jyräten mm. Otvizin papit. Willhardin
ja hänen 12 ritariaan jyräsi taas seipäin ja talikoin aseistautunut weldoonilainen
nostoväki. Willhard invalidisoitui (ja sai kai myös päävamman). Tosin, hän ei eksynyt
metsään kuten Karhukoin velhot! Rajan toisella puolella ei myöskään mennyt aivan niinkuin
piti. Weldoonilaisten trebusetti juuttui ojaan eikä päässyt paikalle. Nikolaus,
kutsumanimeltään 'Ivana', Valtamäki taas kieltäytyi vetäytymästä vaikka vetäytymismerkki
oli soitettu ja hän kaatui nostoväkensä mukana linnakkeiden välille.

-Vardakovissa on alettu tehdä talven puhteiksi rivoja juttuja sisältäviä pergamentteja. Puupiirroksin
(painotekniikkaa ei sinällään tunneta) on tuotettu erinäisiä mielekiintoisia kuvioita ja viereen on kirjoitettu
härskejä kaskuja. Käsittämättömin juttu on se että näistä jopa maksetaan jotain. Pitää varmaan itsekin
hankkia sellainen!

-Vuoriniityssä talvi meni kuuleman mukaan melko ”leppoisasti.” Suurkaupungin rauhaa sekottivat muutamat tappelut ,
murhat ja miestapot. Yksi mainitsemisen arvoinen on kutomon omistajan, keski-ikäisen Aslak Kutojan, murha. Mies
löytyi kuristettuna. Pahat kielet ovatkin repostelleet miehen olleen melkoinen häntäheikki ja päätelleet että tämä olisi
sekaantunut väärän miehen naiseen.

-Vuoriniityn kanslerin toimistosta lähtenyt huhu kertoo että itse kansleri Kaarlo Talma olisi tulossa kesällä juhlistamaan
Rajakatseen taistelun vuosipäivää jakamalla mitalleja ja huomionosoituksia. Ollaanpas sitä nyt tärkeää!

-Huhu kertoo että Rajakatseen linnake aikoisi jakaa roppakaupalla Rajakatseen suurtaistelun mitaleja sen veteraaneille
kesän juhlallisuuksissa. Mitallit ovat käyneet läpi useita vaiheita - ne hankittiin aikoinaan salassa Willhardin määräyksestä
ja huhu kertoo että Arren-Bertil onnistui ne upottamaan jopa Bokea-järveen. Välittömien nosto-operaatioiden jälkeen
arkku saatiinkin pelastettua.

-Vanha huhu kertoo että Paltamonin joukkojen entinen komentaja palkkasoturi Walter ”Kalpakäsi” olisi sukunimeltään
Willhard ja Rajakatseen höperön vanhan linnanherran sukulainen. Willhardin tiedetään olevan lapseton, joten koko huhu
saattaa olla puppua, mutta jos tämä onkin totta voi olla että kuuluisa kalpaupseeri tulee käymään kesällä juhlistamaan
sukulaisensa voittoa Rajakatseen taistelussa.

-Viralliset lähteet kertovat että Kaaoslähde tosiaan iski jokin aika sitten Ahtoman kylään Nohvatovin pohjoispuolella.
Viranomaiset eivät asiaa ole julkisesti puineet lähinnä ehkäistäkseen paniikin syntymistä ja turhia huhuja.

-Nohvatovilaiset sotilaat kävivät kuulemma Ishnein kylässä pohjoisessa kyselemässä jostain Gohtargin lapsen perään.
Onkohan kyseessä vuosia sitten tapetun metsäläisjohtajan, joka paljastui ihan ihmiseksi, äpärä?

-Etelässä kuningas Jalko III antoi käskyn tämän vuoden alusta verottaa myös pientä kauppaa rajan yli. Aikaisemmin tulli
on pitänyt maksaa suurista eristä ja verotus on ollut melko lepsua. Uudistus loi tulliupseerien virkoja rajalinnakkeille.

-Tuore huhu! Pari päivää sitten on Vuoriniityn Derecas temppelistä varastettu jonkinlainen kirja. Puhutaankin että
kirjassa olisi kirjoitettuna jotain arveluttavia asioita. Ehkä jopa juttuja luurangoista! Hui!

-Valtamäkien mailla huhutaan liikkuneen joukko Vardakovilaisia miehiä ilmeisesti rikollisissa aikeissa. Muutamiin
rakennuksiin on murtauduttu ja ihmisiä hakattu huonoon kuntoon ryöstön yhteydessä. Weldoonin linnake on lisännyt
partiointia alueella.

-Metsästäjät ovat kuulleet metsäläisiltä huhua, että metsäläisten alueella pohjoisesta on liikkumassa kohti
eteläävaarallinen noita-akka. On kuulemma kovasti nuoren naisen näköinen, vaikka onkin vanha kuin taivas, kuulemma.
Ja kuulemma ei pidä vaatteita ensinkään päällä saappaita lukuun ottamatta.Kukaan ei kuitenkaan ole väittänyt itse
nähneensä tuota.

-Linnakkeella on käynyt Vuorniittyläisiä sotilaita ja kerrotaan että sellissä olisi kaksikin vankia. Ensimmäinen on ainakin
Zergon Mustaveri-niminen mies joka muistetaan Tuprun Murhayrityksestä toissakesältä. Mies kärsii pakkotyötuomiotaan
ja häntä ollaan siirtämässä kuulemma Bokeaan sairauden takia, joka voi olla tarttuva. Toinen vanki tuli tänään aamuna
eikä hänestä tiedetä paljonkaan mitään. Metsittyneeltä mieheltä vaikutti.

-Vuoriniityn Derecas-temppelin jäsenille töitä tekevän pesulan pesettämät vaatteet ovat tuntuneet puhtaammilta tänä
keväänä ja jopa miesväki on huomannut sen. Mitäköhän on tapahtunut?

-Kerrotaan että joku, mahdollisesti aikaisemmin haettu trubaduuri Elias 'Ilomieli', olisi tehnyt Rajakatseessa taisteluun
osallistuneita sankareita ja aatelia pilkkaavia kortteja. Kyseisiä kortteja käytetään ”kasvoton vihollinen”-pelissä jota
pelataan jonkin verran myös rajan toisella puolella, Valtamäkien mailla.