Rajakatsemaailma
Versio 5
Tämä artikkeli on hyväksytty Rajakatse fantasia ry:n pelimaailmaan
Äärimmäisen tärkeitä linkkejä:
Pohjoisen valtakunnan osan maantiede on tutustumisen arvoinen, sillä suurin osa larpeista sijoittuu tuolle alueelle.
Tietoa pelimaailman nimikkopaikkakunnasta, Rajakatseesta.
Maailman lyhyt historia
Tarinoita maailmasta
Säädyt vaikuttavat jokapäiväiseen elämään
[Tuotteet ja tavarat]] ovat hintoja ja taloutta Rajakatseen maailmassa
Yleistietoa Rajakatse-pelimaailmasta (lyhyt oppimäärä)
On vuosi 485 (vuonna REG_GREGORIANYEAR tosiaikaa) jälkeen Juilo I:n
kruunauksen. Juilo I oli Mahtivuoren ensimmäinen kuningas. Nykyinen Mahtivuoren kuningas on Jalko III. Juilo-
nimellä kutsutaan myös Mahtivuoren valtakunnan rahayksikköä. Yksi juilo tarkoittaa näin ollen
yhtä kuparirahaa. Muita rahayksiköitä ovat mm. rovot ja hopearahat, joista edelliset ovat
kuparirahoja arvottomampia ja jälkimmäiset arvokkaampia.
Mahtivuoren valtakunnan pääkaupunki on Suomuraja valtakunnan etelärannikolla. Muita suuria kaupunkeja ovat
Hajavirsta ja Vuoriniitty, jonka mukaan nimensä saanut Vuoriniityn maakunta (tai suurruhtinaskunta)
on suhteellisen eriytynyt osa valtakuntaa pohjoisessa. Vuoriniityn hallitsija on suurruhtinas Geofrius järjestyksessä
seitsemäs. Geofrius VII ei ole kovinkaan kyvykäs hallitsija, mutta tulee toimeen taitavien apulaistensa ja
neuvonantajiensa avulla.
Mahtivuoren itäpuolella on Nohvatovin valtakunta, jonka pääkaupunki on Nohvatov. Muita suuria kaupunkeja ovat Taltara
ja Vardakov, jonka mukaan nimensä saanut Vardakovin maakunta on eriytynyt osa valtakuntaa pohjoisessa.
Vuoriniitty ja Vardakov ovat aiemmin sotineet keskenään, joten naapuriin suhtaudutaan valppaan varauksellisesti.
Mahtivuoren ja Nohvatovin valtakunnissa harjoitetaan muiden elinkeinojen ohella vilkasta jalokivikauppaa, joka on
käytännössä suurimmaksi osaksi erityisten jalokivikiltojen hallussa. Alueen kaikkein rikkaimmilla henkilöillä onkin
yhteyksiä tai osuuksia tähän kaupankäyntiin. Yhteiskuntarakenne on molemmissa valtakunnissa hierarkinen siten,
että jako rahvaaseen ja "parempaan väkeen" on tosiasia.
Rajakahakoinnit Vuoriniityn ja Vardakovin välillä loppuivat vuonna 451. Muissa osissa Nohvatovia ja Mahtivuorta ei
enää sodittu noihin aikoihin. Vuonna 449 käytiin Rajakatseen varustuksella kiivas rajataistelu, jossa kuoli muutama
sata miestä molemmilta puolilta. Rajalinja ei kuitenkaan siirtynyt. Valtakuntien välit ovat edelleen viileät ja kyräilyä
jatketaan yhä.
Metsäläiset ovat pohjoisilla alueilla asustelevaa ihmistä alkeellisemmalla kehitysasteella olevaa kansaa, jotka
liikkuvat metsissä keräillen, kalastaen ja metsästäen elääkseen. Ihmiset ovat yleensä karkottaneet ja ajaneet
metsäläiset pohjoisemmaksi laajentaessaan omaa elinpiiriään. Jotkut väittävät, että metsäläisetkin olisivat ihmisiä.
Metsäläisiin suhtaudutaan yleensä epäluuloisesti ja heitä pidetään usein varkaina. Myös haltioita uskotaan asuvan
näillä seuduilla, vaikka he viihtyvätkin enimmäkseen omissa oloissaan ja poissa ihmisten näkösiltä. Nohvatovista
itäänpäin asustelee myös kuulemma suuria peikkoja. Huhut väittävät myös, että maan kamaraa olisi toisinaan tavattu
tallaamasta edellä mainittujen lisäksi joitakin hirviöitä ja muita kammotuksia, joiden olemassaolosta ei ole varmuutta ja
joiden olemus vaihtelee runsaasti tarinankertojan mukaan.
Pappiskunnat
Molemmat pappiskunnat kieltävät orjien käytön, harjoittavat köyhäinapua ainakin jossakin määrin, käyttäytyvät
lainkuuliaisesti, eivät maksa veroa valtiolle, opettavat yksiavioitumisoppia, pitävät tavallista kansaa kurissa ja
nuhteessa ja opettavat, ettei ruumiin kanssa hautaan laiteta mitään kovin arvokasta, kuten metsäläiset tekisivät, jos
heillä olisi jotakin arvokasta. Lisäksi papit saavat vapaasti avioitua ja käyttää alkoholia, mutta esimerkillisen
nuhteeton ja sivistynyt käytös on vaadittua. Molemmat ovat valtakuntiensa pääuskontoja. Keskinäinen suhde Zada- ja
Derecaspapeilla on neutraalin viileä. Toista järjestöä kunnioitetaan jossakin määrin, mutta väittely saadaan aina
haluttaessa aikaiseksi useista aiheista, kuten esim. kumpi järjestö on vanhempi, kumman palvoma henki on
mahtavampi tai mustan taikuuden käytön rajat sodassa, jossa Zada on ehdottomasti väljemmillä linjoilla. On myös
muistettava, että vuonna 451 päättyneessä sodassa järjestöt olivat vastakkaisilla puolilla tukiessaan oman
valtakuntansa sodankäynnin päämääriä. Jotkut papit saattavat jopa vihata toista papistoa, mutta yleistä vihanpitoa ei
silti pidetä papistojen välillä.
Derecas
Derecas-pappiskunta on lainkuuliainen, vauras ja parantamiseen erikoistunut pappiskunta Mahtivuoren
valtakunnassa. Toisin sanoen Rajakatseen alue kuuluu Derecas-pappien valta-alueeseen. Yhteistyö toimii varsin hyvin
maallisten hallitsijoiden kanssa. Derecas-papit palvelevat Ishaca-henkeä, jonka viisauden Derecas aikoinaan osoitti
seuraajilleen. Derecas-pappeja on noin puolitoistasataa Mahtivuoren valtakunnassa. Derecas-papisto jakautui vuonna
465 kahtia Vuoriniityn maakunnan papiston irrottauduttua etelästä käsin vaikuttavan ylipappi
Paltamonin alaisuudesta. Paltamonin vallan kukistuttua vuonna 467 on mahdollista, että Derecas-
papistot palaisivat vielä lähiaikoina takaisin yhteen.
Zada
Zada-pappiskunta on lainkuuliainen ja vauras pappiskunta Nohvatovin valtakunnassa. Zada-papit eivät
kuitenkaan kaihtaneet käyttää mustaa taikuutta vihollisiaan vastaan sodissa, joissa he ovat olleet Nohvatovin
maallisten armeijoiden tukena. Zada-papit palvelevat Zada-henkeä. Zada-pappeja on alle kaksisataa Nohvatovin
valtakunnassa.
Jalokivikillat
Jalokivet ovat arvokkaita helyjä, joilla kerrotaan myös olevan mystisiä voimia. Rikkaat haluavat näitä kiviä, joten
asutus on keskittynyt jalokivien kaivamisen ympärille. Kaivokset ovat kuitenkin vuosien saatossa ehtyneet ja
asutus on siirtynyt pohjoiseen Vuoriniityn tasolle uusien esiintymien perässä. Artikkeli jalokivikilloista.
Deinosan
Deinosanin jalokivikilta toimii pääasiassa Mahtivuoren valtakunnassa ollen merkittävin ja
suurin jalokivikaupasta huolehtiva järjestö. Kansan parissa huhutaan, että Deinosanin killan jäsenet, samoin kuin
muidenkin jalokivikiltojen jäsenet, olisivat jonkinlaisia taikureita ja hallitsisivat kaikenlaisia taikakonsteja. Myös näiden
jalokivien huhutaan olevan kaikkea muuta kuin tavallisia. Tätä killat eivät ole kieltäneet eivätkä vahvistaneet, mutta näin
saattaa ilmeisesti hyvinkin olla. Deinosanin jalokivikillan yhteydet Derecas- pappiskuntaan ovat erittäin hyvät.
Vardakovin sotavelhot
Vardakovin sotavelhot toimivat Vardakovin kaupungissa ja myös muualla Nohvatovin
valtakunnassa. Tämän joukon huhutaan käyttävän kaaoksen magiaa sotavoimanaan, mutta ei ole enää nykyisin
kovinkaan kaoottista joukkoa, vaan kunnioittavat esivaltaa, lakia ja järjestystä. Välit Zada-papistoon ovat oikein hyvät
nykyisin. Vardakovin sotavelhojen jäsenistöstä suurin osa on nykyisin Nohvatovin valtakunnan rikkaiden sukujen
jälkikasvua. Nohvatovin valtakunnassa on muutamia kymmeniä Vardakovin sotavelhoja. Jalokivikauppaa he käyvät
vähemmässä määrin.
Zharin mestarit
Zharin mestarit on vanhin jalokivien kauppaa hoitavista ryhmittymistä, mutta ei ole enää nykyisin
kaikkein voimakkain. Tämä joukko harvoin puuttuu toisten asioihin ja ei salli myöskään omiin asioihinsa puututtavan.
Zharin mestarit toimivat lähinnä Nohvatovin valtakunnassa, mutta heillä on yhteyksiä myös muualle.
Bokean illusionistit
Bokean illusionistit toimivat Vardakovin alueella ja he ovat erikoistuneet kauppaamaan jalokiviä
etelään Nohvatoviin ja Taltaraan. Muiden jalokivikiltojen mielestä tämä joukko on turhanpäiväistä
humpuukimaakarijoukkoa, mutta vaikutusvaltaa heilläkin on huomattavan paljon.
Huomattavat aatelissuvut
Lisäksi on olemassa muutamia säädyssä korkeita sukuja, jotka ovat tehneet itsensä rikkaiksi kaupalla ja
muilla konstein. He yleensä omistavat laajojakin maa-alueita ja useita jalokivikaivoksia. Nämä suvut yleensä pitävät
pääpaikkoinaan omia sukukartanoitaan. Nohvatovin valtakunnassa, Vardakovin lähellä, tällaisia ovat
Vagemorin, Romannedin ja Valtamäkien suvut. Mahtivuoren valtakunnassa,
Vuoriniityn lähellä, ovat Karhukoin ja Koskalan suvut. Myös Ballendorfien suku
oli vielä muutama vuosi sitten hyvin merkittävä suku, kunnes vuonna 457 sen päämies Xavier von Ballendorf
paljastui vampyyriksi ja suvun aatelisasema otettiin tapauksen vuoksi pois Geofriuksen päätöksellä. Vuoden 461
syksyllä Ballendorfien aatelisasema tosin palautettiin, mutta paluu entiseen vaurauteen on vielä kesken.
Kielletyt järjestöt
Maan alla toimii myös joitakin salaperäisiä ja kiellettyjä järjestöjä, kuten Iiv-papisto ja irvokas kaaosta palvova
Kaaoslähde-niminen järjestö. Sekä Iiv-pappien että kaaoslähteeläisten uskotaan toimivan molemmissa
valtakunnissa rajoista välittämättä, vaikka Iiv-papisto operoikin enemmän Mahtivuoren puolella ja Kaaoslähde
enimmäkseen Nohvatovissa.
Iiv
Iiv-papit käyttävät mustia ja synkkiä keinoja hankkiakseen vaikutusvaltaa ja kilpaillakseen toisten papistojen kanssa
kansansuosiosta. Yrityksistä huolimatta kansan suuri osa suhtautuu Iiv-pappeihin ennakkoluuloisesti ja kammoksuen.
Iiv-papeilla arvellaan silti olevan kannatusta ja seuraajia siellä täällä.
Kaaoslähde
Toisin kuin Iiv-papisto, Kaaoslähde ei useinkaan edes yritä saavuttaa laajempaa kansansuosiota, joten sen toiminta
on usein vielä kammottavampaa. Kaaoslähteen huhutaan olevan hyvin vanha järjestö, josta Vardakovin sotavelhot
olisivat aikanaan irtaantuneet.
Diemund ja Simonide
Myös Diemundin ritarikunta toimii maanalaisena, sillä sen jäsenistö, toisin kuin arvostetussa ja täysin
laillisessa Simoniden ritarikunnassa, koostuu enimmäkseen rosvoritareista ja muista lainsuojattomista.
(Molemmat ritarikunnat vaikuttavat lähinnä Mahtivuoren valtakunnan eteläisissä osissa.) Huhutaan, että olemassa olisi
myös joitakin muitakin salassa toimivia salaseuroja ja järjestöjä, mutta näistä harva tietää sen tarkemmin.