Kirjaudu rajakatsetunnuksella

458


VUOSI 458

Talvi oli varsin ankara ja vähäiset ruokavarastot tyhjenivät varsin loppuun Vuoriniityn maakunnassa. Kevään tullessa ihmiset suhtautuivat kuitenkin tulevaan toiveikkaasti ja odottivat parempisatoista vuotta kuin edellinen oli ollut. Jotkut ennustajat kuitenkin pelottelivat tulevan vuoden olevan vielä edellistäkin huonompi mutta useimmat jättivät tällaiset puheet omaan arvoonsa. Etelään talveksi matkanneet ihmiset palailivat näinä keväisinä päivinä takaisin Vuoriniityn maakuntaan.

Rajakatseen upseeri Edgar de Älliskö kosi Karhukoitten aatelissukuun kuulunutta Shastra Karhukoita ja sai myöntävän päätöksen niin Shastralta itseltään kuin tämän isältäkin. Jotkut suvun jäsenet vastustivat tosin avioliittoa, mutta ilmeisesti vanhat kaunat olivat siinä määrin unohtuneet, että suku pääosin asettui liiton kannalle. Älliskön ja Shastran häät vietettiin kevään kuluessa. Huolestuttaviakin uutisia liikkui. Metsäläisten havaittiin tulleen jollain tavalla rauhattomiksi ja rohkeammiksi kuin aikaisemmin. Ihmiset saattoivat vain arvella mistä oikein oli kysymys.

Kevään kuluessa sattui myös todella erikoinen yksittäinen tapaus, kun taivaalta tippui jälleen kirkkaasti loistava kappale. Tällä kertaa pudonneeksi tähdeksi kutsuttu kappale putosi Bokeajärven pohjoispuolelle Koskalan suvun maiden lähistölle erämaahan. Siitä ei ole tietoja, löysikö joku tämän kappaleen, mutta tavallinen kansa vitsaili, pitäisikö kohtapuoleen säästää rahoja kypäröiden hankkimiseen.

Yhtenä keväisenä päivänä jatkettiin Geofriuksen hovihankkijan Nörvä Juupelin murhan tutkintaa taverna Bokean Tontulla useiden syksyllä paikalla olleitten ihmisten palatessa pohjoiseen samaa tietä (Rajakatse 12). Johtolangat olivat kylläkin sen verran vanhoja, että tutkinta oli hyvin hankalaa. Tutkinta kuitenkin johti ilmeisesti tuloksiin, sillä virkavalta vangitsi Nörvän murhasta epäiltynä paikan päältä tavoitetun kiellettyyn Iiv-papistoon kuuluneen Iarsang-nimisen miehen. Näin Alia vapautui syytöksistä. Tuona päivänä tavernalla tapahtui muutakin huomiota herättävää.

Paikan päällä oleskellut sairaalloinen Bokean illusionisteihin kuulunut mies, Josse Viivanainen, kuoli tavernalla johonkin outoon myrkytystilaan, jota olivat jo ennakoineet miehen oudot puheet sekä tämän vihreinä hohtavat verisuonet. Tätä ei kuitenkaan murhaksi osattu edes arvailla. Paikalle ilmestyi myös hullulta vaikuttanut metsäläinen, joka käyttäytyi tavernaan päästyään sikamaisesti ja väitti olevansa joidenkin metsäläistarujen mainitsema legendaarinen metsäläispäällikkö Gohtarg. Aikansa höpötettyään metsäläisten noususta ja sikailtuaan tavernassa metsäläinen heitettiin ulos tavernasta ja ajettiin lähimetsiin. Metsäläisen uho jäi kuitenkin mietityttämään monia.

Seuraavana päivänä Iiv-pappi Iarsang teloitettiin lähellä Bokean kylää sijainneella Pohjatuulen linnakkeella murhasta tuomittuna. Jotkut tosin epäilivät, oliko mies ylipäätään ollut murhapäivänä lähimaillakaan ja oli arveluja, josko syylliseksi vain haluttiin löytää joku sopiva muutoinkin lakia rikkonut henkilö. Liikkui myös huhuja, joiden mukaan oikea syyllinen olisi tosiasiassa viranomaisten palveluksessa ja näin lain ulottumattomissa. Suurimmalle osalle kansaa vihatun Iiv-papiston jäsenen teloitus oli kuitenkin hyvä asia ja tämän syyllisyyteen uskottiin vankasti.

Kevään edetessä liikenne Rajakatseen seudulla alkoi taas vilkastua taverna Vanhan Piparin avaamisen myötä isännän Kaarlo Kempuran palattua etelästä. Eräänä myöhäiskevään päivänä (Rajakatse 13) tavernan seuduilla oli erityisen paljon kaikenlaisia kulkijoita ja vaeltajia, joista huomiota eniten herättivät kolme kookasta ja kovaäänistä, jostain kaukaa saapunutta barbaarisoturia. Näiden paikallisia oloja tuntemattomien barbaareiden ja paikallisten välille syntyikin toraa ja riitaa, joka kärjistyi aseelliseen yhteenottoon.

Lopputuloksena oli, että barbaarit kuolivat kovasta uhostaan huolimatta. Alueella oli myös edellisinä päivinä liikkunut poikkeuksellisen paljon metsäläisiä ja eräs ruokakuljetuskin oli aiemmin joutunut metsäläisten ryöstämäksi. Yleisesti uskottiin, että metsäläisillä on jokin syy toiminnan lisääntymiseen. Tästä syystä sekä Weldoonin että Rajakatseen linnake lähettivät yksissä tuumin yhteisen partion metsiin tutkimaan tilannetta. Sen verran metsäläisten jutuista saatiin selville, että nämä todellakin uskoivat vanhoissa tarinoissaan mainitun metsäläisjohtajan Gohtargin jollain tavalla palanneen metsäläisjoukkojaan johtamaan. Tämä legendaarinen johtaja tulisi metsäläisten mukaan yhdistämään metsäläisheimot taisteluun ihmisiä vastaan. Väitteen todenperäisyydestä ei ollut näyttöä, mutta ainakin metsäläiset vaikuttivat olevan innoissaan. Tuona päivänä tavernan lähistöllä liikuskelikin pienehkö metsäläisjoukko, joka nujakoi varsin menestyksellisesti ihmisten kanssa ja kaappasi erään naisparantajan (Willhardin hoitaja Cecilia Hurtta) vangikseen. Tämä joukko lähti sen jälkeen pakomatkalle pois alueelta ennen kuin tavernalta tai linnakkeelta ehdittiin koota sotureita metsäläisjahtiin. Metsäläiset pakenivat vankeineen jostain syystä etelää kohden. Rajakatseen linnakkeelta kuitenkin lähetettiin takaa-ajopartio metsäläisten perään johtajanaan Marcus Ballendorf.

Rajakatseen alueella tapahtunut ihmisryöstö ei suinkaan jäänyt ainoaksi. Noina päivinä vastaavia kaappauksia tapahtui siellä täällä Vuoriniityn maakunnan pohjoisissa osissa, kun metsäläiset hyökkäilivät maatiloilla olevien ja tien päällä kulkevien kimppuun. Syy kaappauksiin jäi hämärän peittoon, mutta metsäläisten iskut ja ryöstöt saivat Vuoriniityn viranomaiset päätymään siihen loppupäätelmään, että metsäläisten toiminnalle on tehtävä loppu.

Vuoriniityn armeija tekikin yllättäen kostoiskun erääseen pieneen metsäläiskylään Vuoriniityn kaupungin pohjoispuolella tappaen kaikki kiinnijääneet metsäläiset. Joitakin metsäläisheimoja moinen teko rauhoitti ja sai ne hiljaisemmmiksi, kun taas toiset metsäläisheimot riehaantuivat toden teolla ja päättivät ryhtyä tukemaan Gohtargia. Lukuisat metsäläisheimot alkoivat liikehtiä etelään kohti Bokeajärveä. Metsäläiset eivät kuitenkaan yksin olleet Vuoriniiityn viranomaisten huolena. Samoihin aikoihin Tiepuukkojen rosvojoukkio tunkeutui yhtenä yönä salavihkaisesti Karhukoitten sukukartanoon, jossa he kaappasivat vangikseen kartanolla tuolloin olleen Shastra Karhukoin. Tiepuukot esittivät myöhemmin suvulle suuren lunnasvaatimuksen Shastran palauttamisesta, johon suku aikoi ajan mittaan taipua. Shastran aviomies Edgar de Älliskö ei kuitenkaan tähän taipunut, vaan alkoi itse koota sekalaista palkkasoturijoukkiota Shastran vapauttamiseksi ja Tiepuukkojen lyömiseksi. Hän myöskin käynnisti etsinnät Tiepuukkojen salaisen piilopaikan löytämiseksi.

Marcus Ballendorfin johtama sotilasjoukkio onnistui takaa-ajon päätteeksi tavoittamaan jahtaamansa metsäläisjoukkion ja voittamaan tämän taistelussa sekä vapauttamaan metsäläisten vangit (Metsäläiset osa 1). Tilanne näytti kuitenkin vakavalta ihmisten kannalta, sillä läheiset metsät tuntuivat vilisevän metsäläisiä useammankin metsäläisheimon suunnistaessa kohti etelää. Myös suuren metsäläisjohtajan Gohtargin väitettiin liikuskelleen lähialueilla, mutta tätä eivät ihmisten sotilaspartiot kuitenkaan retkillään kohdanneet.

Edgar de Älliskö oli samoihin aikoihin tiedustelijoidensa avulla saanut selvitettyä Tiepuukkojen piilopaikan sijainnin lähellä Pohjatuulen linnaketta erään Bokeajärven lahden rannalla. Hän matkasi palkkaamiensa sotureiden kanssa veneillä lahden yli (Rajakatse 14) ja rantautui Tiepuukkojen piilopaikan tuntumaan uskoen varkaiden olevan heistä tietämättömiä. Tiepuukot olivat kuitenkin saaneet Älliskön ja tämän joukkion aikeet selville ja virittäneet näille ansan. Älliskön soturit joutuivatkin epätoivoiseen taisteluun vaarallista ja määrällisesti ylivoimaista varasjoukkiota vastaan. Tässä taistelussa vapauttajat kuitenkin perivät voiton, vaikka verisestä taistelusta selvisivätkin hengissä ainostaan Älliskö itse, vankina ollut Shastra Karhukoi sekä yksi Älliskön seurueesta, oppaana toiminut Sumppu-niminen kalastaja Bokean kylästä.

Tiepuukoista kaikki paikan päällä tavatut kuolivat johtajaansa, Niklas "Kalliota" myöten. Karhukoin suku suhtautui Älliskön omapäiseen vapautushankkeeseen sekä arvostellen että kunnioittavasti. Vaikka osa suvusta pitikin Älliskön toimintaa karkeana, enimmäkseen Älliskö nautti tämän tapauksen jälkeen yleistä luottamusta suvun piirissä. Vuoriniityn viranomaiset Geofriusta myöten kiittivät julkisesti Ällisköä Tiepuukkojen tuhoamisesta, vaikka samalla varoittivatkin tätä jatkossa olemaan harrastamatta omavaltaisia sotaretkiä. Vuoriniityn kauppiaat ottivat erityisen iloisesti vastaan tiedon pahamaineisen varasjoukon tuhoutumisesta. Muutaman piilopaikasta tuona päivänä poissa olleen Tiepuukon uskottiin kuitenkin jääneen vapaaksi. Samoin syntyi arveluja, oliko Tiepuukoilla ollut jäseniä tai liittolaisia Pohjatuulen linnakkeella, koska linnakkeen väki ei ollut kyennyt lähellä olevaa varasleiriä löytämään. Mitään ei pystytty kuitenkaan toteennäyttämään.

Keskikesän tienoilla Rajakatseen väki aikoi taas viettää kesäjuhlia. Noihin aikoihin oli Rajakatseen ja Weldoonin linnakkeitten välillä kuitenkin esiintynyt pientä kärhämää, joka oli lopulta edennyt melkein sotilaallisen yhteenoton partaalle. Tämän estämiseksi oli upseeri Edgar de Älliskön ja Weldoonin puolta edustavan vardakovilaisen upseerin Konstantinin määrä neuvotella taverna Vanhalla Piparilla siitä, kuinka vaaralliselta vaikuttava tilanne voitaisiin korjata.

Tämä neuvottelu oli sovittu pidettäväksi juhlapäivänä, joka oli myös Derecaspapiston juhlapäivä. Rajakatseessa liikkuikin tuona päivänä taas runsaasti väkeä, niin paikallisia kuin muualtakin tulleita (Rajakatse 15). Tuolloin tapahtui jotain hälyttävää, joka varjosti juhlaa: Kolme rajaseudulla partioinutta weldoonilaista sotilasta oli karannut tehtävistään ja mennyt rajan toiselle puolelle Rajakatseeseen tarkoituksenaan ryypätä taverna Vanhalla Piparilla. Nämä onnistuivatkin nopealla rynnäköllä valtaamaan tavernan haltuunsa aseellisen vastarinnan hetkellisesti puuttuessa ja uhosivat tämän jälkeen tavernassa oleville siirtäneensä valtioiden rajaa. Tämä kärjistynyt tilanne ratkesi kuitenkin nopeasti ilman väkivaltaa Älliskön ja Konstantinin ennättäessä tavernalle. Konstantin palautti kovalla kurilla niskoittelevat weldoonin sotilaat takaisin ruotuun ja määräsi nämä palaamaan linnakkeelle. Tämän jälkeen upseerit ilmaisivat toisilleen, että viime päivien kahinat olivat olleet todellakin vain sotilaitten omaa liikehdintää eikä johdolla ollut tapauksiin osuutta kummallakaan puolella. Näin upseerit sopivat välien säilyttämisestä ja sotilaitten kurinpitotoimien koventamisesta.

Tilanteen selviäminen rauhoitti tavernalla olevan väen ja juhlamieli saattoi nousta. Kesken juhlien saatiin kuitenkin tieto, jonka mukaan tuona päivänä olisi alueen kautta Nohvatovin valtion puolelle karannut kaksi pakomatkalla ollutta Tiepuukkoihin kuulunutta varasta. Toinen näistä jäi kiinni Weldoonin linnakkeen sotilaiden toimesta kun taas toinen pääsi karkuun. Juhlintaa tieto tällaisesta tapauksesta ei kuitenkaan haitannut. Illalla tavernalle saapui Rajakatseen linnakkeelta juhlasaarnaa pitämään yllättävän korkea-arvoinen pappi Derecas-papistosta. Tämän Otviz-nimisen papin saarnaa ryhtyi kuitenkin kritisoimaan paikan päällä ollut Zada-munkki Sardi. Tilanne ei uskonnollisista ristiriidoista huolimatta kuitenkaan kiristynyt vaaralliseksi, vaikka Zada-mielisen munkin puheet Derecas-papiston kannatusalueella herättikin monissa pahaa verta. Tästä huolimatta juhlat onnistuttiin päättämään enimmäkseen rauhallisin mielin ja sovussa.

Muutaman päivän kuluttua juhlista oli jälleen Rajakatseen linnanherran Wilhardin syntymäpäivä. Nyt hänen juhlansa olivat kuitenkin paljon pienemmät eikä merkittäviä vieraita tullut, sillä hän ei tällä kertaa täyttänyt merkkivuotta (eihän nyt joka vuosi!) Eräs hänen saamistaan lahjoista, messinkinen maljakko, räjähti hänen silmilleen!

Wilhard kuitenkin selvisi onnekkaasti hengissä tästä salakavalasta murhayrityksestä ja laajat tutkinnat aloitettiin. Lahjan Rajakatseeseen tuoja paikallistettiin ja häntä kuulusteltiin, mutta tämä kertoi vain saaneensa tehtävän toimittaa lahja Wilhardille joltain tunnistamattomalta henkilöltä, joka ei kertonut nimeään. Näin murhayrityksen suunnittelija jäi hämärän peittoon. Samoihin aikoihin metsäläishavainnot Bokeajärven pohjoispuolelta Koskalan maiden lähistöltä kasvoivat jatkuvasti ja uskotaan, että metsäläiset jostain syystä keskittivät joukkojaan legendaarisen johtajansa Gohtargin käskystä. Suurempia yhteenottoja ei ihmisten ja metsäläisten välillä kuitenkaan ole sattunut. Koskalan suvun päämiehen Fredrik Koskalan huhuttiin tehneen jo aiemmin keväällä jonkin sopimuksen metsäläisten kanssa ja tämän kerrottiin kesän kuluessa ryhtyneen käyttämään metsäläisiä työvoimana eräässä omistamassaan kaivoksessa.

Kesän kuluessa Vuoriniityn maakunnan kapakoitsijoiden killan vanha johtaja Elmer Knuutsi kuoli Vuoriniityssä vanhuuden vaivoihin. Loppukesästä elonkerjuun aikoihin kilta katsoi tarpeelliseksi valita uuden johtajan killalle. Killan jäsenet kokoontuivat monelle yllätykseksi Rajakatseessa sijaitsevalle taverna Vanhalle Piparille pitämään uuden kiltajohtajan valitsemiskokousta. Ilmeisesti muut kapakoitsijat olivat niin pihejä, etteivät viitsineet järjestää tarjoiluita toisille killan jäsenille. Vanhan Piparin omistajaa Kaarlo Kempuraa tämä ei haitannut. Tavernalla käytiinkin eräänä loppukesäisenä päivänä (Rajakatse 16) varsin erikoista kokousta, jossa äänestettiin killalle uusi johtaja, nimeltään Harmo Puronkohina.

Tapaus herätti laajempaakin mielenkiintoa, sillä kokouksessa huhuttiin käytetyn lahjontaa ja muitakin rumia keinoja. Kokouspäivä pysyi kuitenkin varsin rauhallisena paria tapausta lukuunottamatta. Taverna Vanhalle Piparille saapui taas kolme weldoonilaista sotilasta, jotka pakottivat mukanaan olleen Zada-munkki Sardin pitämään tavernalla Zada-henkeä ylistävän ja Derecas-papiston kunnioittamaa Ishaka-henkeä vähättelevän saarnan. Tämän jälkeen hupuilla kasvonsa kätkeneet sotilaat pakenivat paikalta ennen Rajakatseen sotilaitten saapumista ja jättivät Sardin paikalle selittelemään tekosiaan. Sardi kuitenkin selvisi tilanteesta kerrottuaan joutuneensa pakon ja uhkauksien vuoksi tottelemaan sotilaita. Rajakatseeseen oli tuona päivänä myöskin saapunut etelästä yksi takaa-ajettu Tiepuukkoihin kuulunut varas, joka koetti karata rajan yli Nohvatovin puolelle. Rajakatseen sotilaat onnistuivat kuitenkin ottamaan miehen kiinni tavernan välittömässä läheisyydessä, josta hänet toimitettiin Rajakatseen linnakkeen tyrmiin.

Syksyn lähestyessä rajan takana Nohvatovissa tapahtui muutamia erikoisia ja huomiota herättäneitä tapahtumia. Salaperäisen Zharin mestareiden jalokivikiltaan tehtiin kaksi murtovarkausyritystä, joista jälkimmäinen onnistui. Killan edustajat eivät ole sen tarkemmin kertoneet, keitä varkaat saattoivat olla ja mitä he killasta varastivat. Tämän lisäksi Vardakovin kaupungin vankilasta onnistui jollakin tavalla, mahdollisesti apua saaden, karkaamaan maanpetoksesta epäilty Dimitro Maprov. Vardakovin viranomaiset alkoivat jäljittää Maprovia yrittäen tavoittaa hänet ennen tämän mahdollista loikkaamista Vuoriniityn eli Mahtivuoren kuningaskunnan puolelle.

Jos Nohvatovissa tapahtui erikoisia sattumuksia, Vuoriniityn maakunnassa ei ollut juuri sen rauhallisempaa. Vuoriniityn kaupungissa riehui eräänä päivänä tulipalo, jonka kerrottiin saaneen alkunsa eräästä sepänpajasta. Palo jäi kaupunkilaisten onneksi hyvin pieneksi. Samoihin aikoihin varastettiin Vuoriniityn koneenrakentajien killasta jonkun hyvin erikoisen sotakoneen piirustukset. Rajakatseessa taas väitettiin liikkuvan noihin aikoihin outoja tavarakuljetuksia, jotka olivat kuulemma jatkuneet jo useamman viikon ajan. Vuoriniityn kaupungin hautausmaillakin oli ilmeisesti vierailtu tyhjistä haudoista päätellen. Rajakatseen viranomaiset saivat Nohvatovin viranomaisilta tiedonannon, jonka mukaan alueelle tulisi lähiaikoina jokin edustaja Nohvatovista tarkastamaan maitten rajoja. Syynä olisi erimielisyydet rajankulusta Rajakatseen alueella. Rajakatseen viranomaiset suostuivat tähän saatuaan varmistuksen Vuoriniitystä, vaikka heillä olikin epäilys, aikooko Nohvatov esittää suuriakin aluevaateita. Tämä luonnollisesti lisäsi rajakatseelaisten epäluuloja weldoonilaisia kohtaan.

Kaikista eniten huomiota kiinnitti kuitenkin Bokeajärven seudun tapahtumat. Bokeajärven pohjoispuolelle kokoontuneet metsäläisjoukot koettivat väitetyn johtajansa Gohtargin johdolla vallata haltuunsa Koskalan aatelissuvulle kuuluvaa pientä Vahtipaikka-nimistä varustusta läheltä erästä Koskalan omistamaa kaivosta (Metsäläiset osa 2). Varustuksen vähäinen puolustajajoukko onnistui kuitenkin torjumaan metsäläisten hyökkäykset erittäin tehokkaasti ja lyömään nämä lopuksi hajalleen ympäröiville seuduille. Ihmisten menetykset olivat hyvin vähäiset kun taas metsäläisjoukon kannalta taistelu oli tuhoisa. Myöskin metsäläisten johtajan Gohtargin väitettiin kaatuneen taistelussa, vaikka tämä jäikin todistamattomaksi ja tuskin pitääkään paikkansa.

Taistelun suureksi sankariksi kohosi erityisesti Rajakatseen linnakkeen vähäisempi upseeri Marcus Ballendorf, joka oli tuolloin varustuksella. Hänen kovia otteitaan ja julmuuttaan metsäläisiä kohtaan on kuitenkin seurattu jossain määrin ihmetellen. Taistelussa Vahtipaikan luona tapahtui lisäksi paljon muuta kummallista. Varustukselle oli jostain syystä tullut myös Zharin mestarien jäsen Lotus sekä Zada-munkki Sardi, kummatkin Nohvatovin puolelta. Sardi kuoli taistelussa saatuaan osuman metsäläisten ampumasta nuolesta, kun taas Lotus katosi taistelujen päätyttyä jälkiä juuri jättämättä. Myös hänen uskottiin kuolleen, vaikka tuollaisista velhoilijoista ei voikaan koskaan olla varma.

Samaan aikaan ympäristössä liikuskeli myös muita kummallisia kulkijoita mahdollisesti muistakin jalokivikilloista ja on väitetty, että liikkeellä olisi ollut pimeyden voimia palvovia kiellettyjä järjestöjäkin. Tätä huhua vahvistaa tieto, jonka mukaan alueella olisi noihin aikoihin riehunut jokin kammottava ihmisen ruumista muistuttava hirvitys. Tämän uskotaan tapahtumien kurimuksessa tuhoutuneen, sillä myöhemmin ei tätä enää olla nähty.

Pian taisteluitten päätyttyä metsäläiset hajaantuivat ympäriinsä ja osa palaili pohjoista kohden aiemmille metsästysmailleen. Samaan aikaan Fredrik Koskala ilmoitti lopettavansa metsäläisten käytön kaivoksissaan, mikä osoitti aiemmat huhut metsäläisistä ja näiden yhteistyöstä Koskalan kanssa paikkansapitäviksi. Jäi vain kysymys: Jos Koskala harjoitti yhteistyötä metsäläisten kanssa, miksi nämä hyökkäsivät Koskalan varustukselle? Ehkä kyseessä olivat eri heimot tai jotain vielä hämärämpää.

Syksy eteni ja elonkorjuu saatiin eri puolilla Vuoriniityn maakuntaa päätökseen. Kostean ja viileän kesän ja syksyn vuoksi oli viljasato jäänyt vielä heikommaksi kuin edellisenä vuotena ja pidettiin varmana, että ilman muualta tuontia vilja loppuisi pahasti kesken. Monet povasivat nälänhätää ja köyhyyden ja kurjuuden lisääntymistä talven kuluessa. Viimeisinä päivinä ennen taverna Vanhan Piparin sulkemista ja isäntien lähtöä etelään Hurjaviiniin tapahtui alueella merkittäviä tai ainakin huomiotaherättäviä tapauksia (Rajakatse 17). Liikenne alueen halki oli muutoinkin noina päivinä erityisen vilkasta. Nohvatovista saapui Rajakatseeseen vardakovilainen upseeri Konstantin, joka alkoi yhdessä Edgar de Älliskön kanssa neuvotella rajan kulusta. Selvisi, että kummankin osapuolen kartat olivat puutteelliset ja keskenään jossain määrin ristiriitaisetkin. Sopijat katsoivat tarpeelliseksi määritellä rajan oikea kulku maastossa ja asiasta päästiinkin varsin pian yksimielisyyteen. Suuria muutoksia rajaan ei tullut, mutta silti nähtiin tarpeelliseksi varustaa ongelmallisin alue erillisillä rajatolpilla täsmällisyyden takaamiseksi.

Samana päivänä alueella tapahtui monenlaista erikoista. Alueelle saapui metsien kautta kulkien Vardakovista karannut Dimitro Maprov, jota oli syytetty omassa maassaan maanpetturuudesta. Avun turvin mies pääsi Rajakatseen linnakkeelle, jossa anoi Wilhardilta turvapaikkaa, jonka saikin toistaiseksi. Huhuttiin myöskin, että paikan päällä olisi kaupiteltu koneenrakentajien killalta varastettuja piirustuksia, sillä näiden perään vaikutti useampikin hämäräperäinen henkilö kyselevän. Jotkut väittävät, että paperit olisi välitetty kyseisenä päivänä kukaties rajan tuolle puolen Nohvatoviin tai tarkemmin sanottuna Weldoonin linnakkeen väelle, mutta kukaan ei tätä varmaksi vanno.

Tuona päivänä saatiin osittain myös selvyys alueen metsiin kulkeneista oudoista tavarakuljetuksista. Syksyn ajan oli nimittäin Rajakatseen ympäristön metsiin eräs Turik-niminen kauppias järjestänyt tavarankuljetuksia. Kyseisenä päivänä oli Turik jälleen suorittamassa kuljetusta, kun Rajakatseen viranomaiset päättivät järjestää hänelle ratsian. Turikia koetettiín pidättää, jolloin tämä lähti karkuun. Turik saatiin lyhyen takaa-ajon jälkeen kuitenkin kiinni, mutta tämä jouduttiin pakkotilanteessa surmaamaan miehen tehdessä vastarintaa loitsuvoimin. Turikin kuljetuttamista säkeistä löytyi roppakaupalla kaikenlaisia irvokkaita ruumiinpalasia ja -osia, kuten mm. sisäelimiä, silmiä ja yhdet groteskin kokoiset, jättimäiset aivot. Tavarankuljetusten määränpää jäi hämärän peittoon Turikin kuoltua. Turikin apulaisina toimineet miehet, paikallinen seppä ja eräs tynnyrintekijä, kiistivät tietäneensä tavaran sisällöstä mitään.

Myös Vuoriniityn kauppiaitten kilta on jälkikäteen kertonut olleensa täysin tietämätön miehen toimista, vaikka tämä kuuluikin kaupungin kauppiaskiltaan. On arveltu, että Turik Nykijänä tunnettu mies saattoi hyvinkin kuulua johonkin laittomaan, maan alla toimivaan järjestöön. Kyseiset synkät ja pimeitä voimia palvovat kultit tuntuivatkin lisäävän aktiviteettiaan pikku hiljaa.

Kuultuaan Dimitro Maprovin loikkaamisesta Rajakatseen linnakkeelle vaativat nohvatovilaiset miehen välitöntä takaisinpalauttamista. Tähän eivät vuoriniittyläiset kuitenkaan suostuneet, vaan Maprov siirrettiin myöhemmin tämän turvallisuuden takaamiseksi kauemmas rajasta, Vuoriniityn kaupunkiin. Siellä Maprov sai turvapaikan sekä hyvän viran Vuoriniityn sotilasviranomaisten palveluksessa.

Maprovin arvellaan olevan vuoriniittyläisille tärkeä lähde, mitä tulee Vardakovin sotilaallisiin salaisuuksiin. Nohvatovissa tämä sai monet raivoihinsa ja Dimitro Maprov julistettiin virallisesti maanpetturiksi ja luopioksi. Tapaus kiristi odotetusti valtioiden välejä, vaikka ilmapiiri ajan mittaan laantuikin. Varsinkin Rajakatseen ja Weldoonin linnakkeet olivat kohtalaisen hyvissä väleissä keskenään päästyään sopuun raja-asiassa. Silti syksyn ja talven mittaan monille rajakatseelaisille tuli sellainen vaikutelma, kuin weldoonilaiset salaisivat heiltä jotakin. On huhuttu, että Weldoonin linnakkeella olisi tekeillä jotain epäilyttävää, sillä linnakkeelta on kuultu usein äänekästä rakentamisen pauketta ja linnakkeelle on saapunut talvenkin mittaan harvinaisen paljon puukuljetuksia. Mitään tarkkaa käsitystä ei weldoonilaisten hommista kuitenkaan saatu.

Vähäisen sadon, odotettavissa olevan kylmän talven ja erikoisten tautihavaintojen vuoksi ihmisten mieliala laski Vuoriniityn maakunnassa talven lähestyessä. Loppusyksystä monet ihmiset, joilla vain oli rahaa ja mahdollisuuksia, lähtivät talveksi eteläisemmille alueille. Taverna Bokean Tontulle olikin taas kerääntynyt eräänä iltana matkaajia ja muuten vain paikan päälle ajautuneita ihmisiä (Rajakatse 18).

Tuota leppoisaa syksyiltaa alkoi kuitenkin synkistää tiedot lähialueilla outoon rokonkaltaiseen tautiin nopeasti kuolleista ihmisistä. Eräs salaperäistä rokkoa sairastanut mies kuolikin pian tavernalle tultuaan ja ihmisten mieliä alkoi vallata pakokauhu mahdollisen kuoleman uhatessa. Paikalla oli tavernalla oleskelleitten onneksi muutama Derecas-papiston lähettämä parantaja, jotka kehittivät nopeasti tautiin vaikuttavan rohdosaineen, joka pysäytti tehokkaasti taudin etenemisen. Enempää taudinuhreja ei enää tullutkaan.

Samana iltana tavernalla vieraili myös kaksi typerää metsäläistä, jotka ryöstivät tautiin kuolleen miehen omaisuuden mukaansa. Ei tiedetä, tarttuiko tauti metsäläisiin ja levisikö se sitä kautta koko metsäläisväestöön. Jos näin on, metsäläisille saattoi tulla ankea talvi. Muuta miettimisen aihetta antoi paikalla olleille ihmisille tavernan lähellä sijainneelta laiturilta löytynyt outo viesti, jonka kirjoittaja väitti olevansa vetehisten kuningatar. Kirjeessä tämä kuningatar uhkasi vetehisten ryhtyvän kostotoimiin ihmisiä vastaan, jos ihmiset jatkavat kalastamistaan Bokeajärvellä. Kirjettä pidettiin yleisesti huijauksena eli jonkun sukkelasanaisen kirjoittajan huonona pilana, mutta jotkut vetehisiin uskovat huolestuivat asiasta. Vetehisiä oli järvellä aiemmin kuulemma nähtykin, mutta näkijöitten uskottavuutta on yleisesti vähentänyt se, että he ovat jälkenään olleet jonkin sortin juoppoja tai muita kylähulluja. Bokeajärvellä toimivat kalastajat eivät yhden kirjeen perusteella aikoneetkaan
elinkeinoaan lopettaa. Koska luvattua kostoa ei loppusyksyn aikana ilmennyt, vahvistui uskomus pilailusta.

Edellinen: 457
Seuraavaksi: 459