Rajawiki

Arissa Sydänvalo




Lahjakas, kokenut ja arvostettu parantaja. Arissa työskenteli aikanaan Rajakatseen linnakkeella, huolehtien mm. linnanherra Wilhardin vaivojen hoidosta. Sellaistakin huhutaan, että naisella olisi yhteyksiä haltioihin, ja että hän olisi aikanaan osallistunut Zharin mestareihin kuuluvan Lotus-velhon parantamiseen. Lisäksi juorutaan, että naisella olisi ollut Rajakatseen linnakkeella oleskellessaan romanssi Maru Rysenin kanssa. Moneen vuoteen ei Arissa ole linnakkeella enää työskennellyt. Syksyllä 465 Arissa avioitui bokealaisen isäntä Uolevin kanssa, ja tätä nykyä avioparilla on pieni lapsikin. Arissan ystäviin kuuluu mm. Catinka-niminen nainen, ja nämä ovat viime vuosina kirjoittaneet parannusaiheisen teoksen.


Rajakatse maailman pelihahmo